tiistaina, huhtikuuta 19, 2005

Näin 1950-luvulla arvioitiin Tuntematonta sotilasta

Purnaus ja upseerikuva ärsyttivät

(Kansan Uutisten Viikkolehti 23.12. 2004)

Kuuntele koko keskustelu: http://www.yle.fi/multifoorumi/arkki

Miten Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan aikalaiset, itse sodan käyneet miehet, arvioivat kirjaa tuoreeltaan? Radiodokumentin perusteella mm. kuva upseereista jakoi voimakkaasti mielipiteet. Mikä yhdelle tuntui täysin itse koetulta oli toiselle liiallinen yleistys ja väärennös Suomen armeijasta.

KAI HIRVASNORO

Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan ilmestymisestä tuli 3. joulukuuta kuluneeksi 50 vuotta. Niin sanottu kirjallinen jatkosota käynnistyi runsaat kaksi viikkoa myöhemmin 19.12. 1954, kun Helsingin Sanomien kriitikko Toini Havu lyttäsi teoksen otsikolla Purnaajien sota.

"Väinö Linnan sankarit elävät harvaa poikkeusta lukuun ottamatta sokeasti päivän kerrallaan, ja kun tulee kotiinlähdön aika, kirjailija helpottuneena toteaa: onnellisina ja syyttöminä he lähtevät, sillä vastuu ei ole heidän,vaan muiden", Havu moitti.

Hänen mukaansa Tuntemattomasta sotilaasta puuttuivat perspektiivi, suuret näköalat, eettinen ja henkinen asennoituminen sekä terävät johtopäätökset.

Totuuden nimessä on todettava, että suunnilleen samoin perustein Tuntemattoman lyttäsi myös Kansan Uutisten edeltäjä Vapaa Sana:

"Ideologisesti Tuntematon sotilas on kiukuttavan puolinainen, sodan ja nimenomaan jatkosodan tilityksenä epätyydyttävä. Linnan näkemys ei yllä rohkeisiin ja itsenäisiin ajatuksiin. Johtopäätöksiä ja suuria yhteenvetoja romaanissa tuskin onkaan, ja kuvattujen sotatapahtumien ratkaiseva tausta puuttuu kokonaan", tykitti kriitikko Maija Savutie tammikuussa 1955.

Kansalle Tuntematon kävi kaupaksi kuin häkä jouluna 1954. Ensimmäinen 5 000 kappaleen painos hupeni hetkessä ja viikkoa ennen joulua kirjaa painettiin 16 000 lisää.

Ensimmäisenä vuotena kirjaa ostettiin 175 000 kappaletta.

Mutta osaa älymystöstä kirja ärsytti. Sotamiesten realistinen asenne sotaan ja hurraaisänmaallisuuden pilkka herättivät kovaa kritiikkiä.

Ajan asenteet käyvät hyvin ilmi radiossa vuonna 1955 järjestetystä keskustelusta, jossa Tuntematonta sotilasta arvioivat kaksi upseeria, kaksi yhteiskuntatieteilijää ja pappi. Arvostelijat moittivat romaania juuri rivisotilaiden jatkuvasta purnaamisesta ja toisaalta upseeristostakin siinä annettiin heidän mielestään väärä kuva. Lammiot ovat arvokkaampia armeijalle kuin Koskelat, sanottiin.

Teos herätti myös "mitä meistä ulkomaillakin ajatellaan" -huolta, jos se käännetään.

Linna ei kantanut
Havulle kaunaa

Väinö Linna kirjoitti Tuntemattoman sotilaan 33-vuotiaana. Toimittaja Hannu Taanila kysyi häneltä vuonna 1980 radiohaastattelussa, pelottiko teoksen aiheuttama polemiikki silloin.

- No kyllä. Ei nyt aina pelottanutkaan, minä sanoisin, että se herätti aggressioita enimmäkseen. Nyt jälkeenpäin ajatellen se herätti aivan kohtuuttomasti, mikä johtui kokemattomuudesta, Linna vastasi.

Monet tuoreeltaan Väinö Linnaa suututtaneet kannanotot eivät enää 25 vuotta myöhemmin harmittaneet, sillä hänen mielestään kriitikoiden pitikin sanoa juuri niin.

Toini Havun Väinö Linna muisti tavanneensa ainakin kerran kärhämän jälkeen eräässä matineassa Lahdessa. Kaksikko vietiin puoliväkisin samaan valokuvaankin.

- En minä olisi sinne halunnut mennä. En nyt niinkään siksi, että olisin ollut kiukkuinen Toini Havulle, vaan juuri siitä syystä, että otin niin tärkeästi vielä itseni, että ajattelin, että jos nyt menen tällaiseen valokuvaan, niin silloinhan katsotaan, ettei minun kannanotoillani ja Havun kannanotoilla ole oikeastaan mitään virkaa, ne ovat leikkipuheita.

Väinö Linna ei omien sanojensa mukaan kantanut Toini Havulle kuitenkaan kaunaa missään vaiheessa.

- Suoraan sanoen kyllä minä tiesin, ettei Havulla ole edellytyksiä tuntea rintamaelämää ja suomalaisen sotilaan ja sodan todellisuutta sillä tavoin.

Toini Havun arvostelua Väinö Linna piti sikäli merkittävä, että se antoi teemat, joita sitten toisteltiin pitkin linjaa.

- Se sai kohtuuttoman merkityksen ja Havu joutui kantamaan muidenkin synnit tässä asiassa, hän kuitenkin arvioi.

Tuttuja henkilöitä
vai väärä todistus?

Miten eri tavoin Tuntematonta sotilasta arvioitiin tuoreeltaan, siitä antaa hyvän ajankuvan Yleisradiossa vuonna 1955 järjestetty 35-minuuttinen keskustelu, jonka taltiointi löytyy Ylen internet-sivuilta.

Everstiluutnantti, kirjailija Matti Santavuori oli ylistänyt kirjaa jo Aamulehden arvostelussaan ja kehui radiossa lisää: Tuntematon on kirjallisesti ja taiteellisesti hyvin korkeatasoinen, "jopa monumentaalinen."

Toinen sotilas, majuri Pauli Marttina taas piti sotaa ilmiönä, jota ei kovin hyvin edes voida kirjallisuudessa kuvata. Sotaa kokemattomien on vaikea sitä ymmärtää ja siksi he voivat antaa vallan väärille kuvitelmille ja ottaa kirjailijan kuvauksen liian tosissaan.

- Tässä kirjassa kirjailija on tahtomattaankin ehkä vienyt lukijan harhateille, Marttina moitti.

Tohtori Matti Kuusi taas oli kirjasta innoissaan, koska henkilöt tuntuivat niin tutuilta ja yksittäiset tapahtumat olivat itse koettuja. Kuusi kertoi palvelleensa itsekin varusmiesrykmentissä ja oli samaa ikäluokkaa kuin VäinöLinna. Mutta myöhemmät keskustelut esimerkiksi kaukopartiomiesten kanssa olivat vahvistaneet, että kirjassa on jotain yleispätevää, joka on koettu omaksi muidenkin piirissä.

- Kuvan aitoudesta on väitelty tavattoman paljon. Minä itse en pysty sanomaan muuta kuin että olen kirjan ensimmäiseltä sivulta viimeiselle sivulle elänyt kirjan mukana juuri missään riitelemättä kirjailijaa vastaan, Matti Kuusi kehui.

Majuri Pauli Marttina taas valitti Tuntemattoman sotilaan yleistävän kuvaamansa konekiväärijoukkueen kautta liikaa Suomen armeijaa jatkosodassa.

Pahalta tuntuu, mitä
Linna sanoo lotista

Tohtori Seppo Simosta huolestutti se, että kirja aiotaan kääntää vieraille kielille.

- Tuskin he tulevat ajatelleeksi, että tämä on vaan yhden erillisen konekiväärijoukkueen sota, vaan he ajattelevat, että tuollaista se oli sitten Suomen armeijassa. Jos 50 tai 100 vuoden perästä sitten tätä kirjaa luetaan, niin siinä tulee aivan samanlainen mielikuva. Kun minä lähden tästä yleistämisen vaarasta, niin kyllä minusta silloin tuntuu perin pahalta se, mitä Linna sanoo siitä ainoasta Lotta-järjestön edustajasta ja samoin aktiiviupseereista ja kapitulanttialiupseereista ja myöskin erittäin suuressa määrin sotilaspastoreista.

Everstiluutnantti Matti Santavuori taas ei jaksanut "pahentua" siitä, mitä kirja kertoo aktiiviupseereista.

- Kun Linna esimerkiksi sanoo, että Maasotakoulu oli lopullisesti pilannut luutnantti Lammion, niin se pitää ymmärtää oikein. Ei hän tarkoita heittää sillä lokaa Maasotakoulun päälle, vaan hän tarkoittaa, että tämä mies ei kestänyt sitä, että hän oli käynyt aktiiviupseerikoulun ja tuli sitten tovereidensa joukkoon, vaan se jollakin tavalla meni hänelle päähän ja pilasi näin ollen hänet.

Vänrikki Koskela oli
miesten hännystelijä

Matti Santavuoren mielestä Lammio ei ollut huono sotilas, vaan huono psykologi. Sotilaana häntä miellytti kirjassa se, että se korostaa johtajalle sodassa asetettavia tavattoman suuria vaatimuksia.

Seppo Simosen mielestä luutnantti Lammio oli todennäköisesti pataljoonan rohkein mies.

- Kyllä minä tästä kirjasta sain sellaisen käsityksen, että parhaaseen tulokseen päästään, jos jo vakinaisessa väessä kurinpito supistetaan mahdollisimman vähiin ja että sodassa sitä ei suurin piirtein tarvita ollenkaan. Sääliksi käy suomalaisen vakinaisen väen kouluttajia tämän jälkeen, Simonen suri.

Matti Santavuoren mielestä purnaamisessa taas piili oikein ymmärrettynä voimaa.

Luutnantti Lammion vastakohta kirjassa on vänrikki Koskela. Pauli Marttina ei pitänyt hänestä.

- Minun kokemukseni mukaan armeijassa aina on sellaisia upseereita, jotka hännystelevät sotilaita. Nämä saavat kansanmiehen nimen ja heitä kehutaan. He eivät rankaise, ne ovat miesten kanssa yhtä poikaa ylempiä esimiehiä vastaan ja vetävät tällä tavoin kurin alas. Ne ovat miesten silmissä hyvissä kirjoissa, mutta niitten komppania ei kyllä pysty koskaan sellaisiin saavutuksiin kuin tämän Koskelan joukkue pystyi.

- Nyt on sillä lailla, että kuriton joukkue ei koskaan pysty siihen, mihinkä semmoinen joukko, jossa on hyvä kuri. Koskelan joukkue oli purnaava joukkue, joka melkein joka käskyn saadessaan pani kampoihin ensin, mutta siitä huolimatta se taisteli kuin jellona. Kirjassa on ristiriita, Pauli Marttinahuomautti.

Radio-ohjelma Näköaloja, Keskustelu romaanista Tuntematon sotilas vuodelta 1955 sekä Hannu Taanilan Väinö Linna -haastattelu vuodelta 1980 ovat kuultavissa internet-osoitteessa www.yle.fi/multifoorumi/arkki