maanantaina, toukokuuta 30, 2005

Olipa kerran Neuvostoliitto, osa 1

Visio, viha ja väkivalta käyttövoimana

Mikä Neuvostoliiton oikein kaatoi? Maan historian kirjoittanut dosentti Arto Luukkanen vastaa, että uskonpuute ja venäläinen nationalismi. 1980-luvulla neuvostojärjestelmä menetti tärkeimmän etunsa, vision paremmasta tulevaisuudesta ja vuonna 1990 Boris Jeltsin veti maton lopullisesti alta julistamalla Venäjän itsenäiseksi.

KAI HIRVASNORO

Mikä oli Neuvostoliitto? Miten se syntyi? Mikä oli Neuvostoliiton saldo? Kysymyksiä pohtii dosentti Arto Luukkanen kirjassaan Neuvostojen maa - Neuvostoliiton historia 1917-1991 (Edita). Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa työskentelevä Luukkanen tarttui massiiviseen aiheeseen, koska Suomessa puuttui kattava tulkinnallinen yleisesitys naapurimaan historiasta. Luukkanen on pannut paperille pitkän pätkän tuota historiaa, sillä hänen edellinen teoksensa Hajoaako Venäjä? käsitteli Venäjän valtiollisuuden kehitystä vuosina 862-2000.

Arto Luukkanen sanoo Viikkolehden haastattelussa, että nyt oli hyvä aika kirjoittaa Neuvostoliiton historia. Maan hajoamisesta tuli juuri kuluneeksi 12 vuotta. Etäisyyttä kohteeseen on jo sen verran, että sitä voi tarkastella hieman kauemmalla perspektiivillä ilman suuria intohimoja. Aiemmin Neuvostoliiton tutkimusta vaikeutti se, että toisille se oli onnen ihmemaa ja toisille pahuuden valtakunta.

Arto Luukkanen vinkkaa, että jatkotutkimuksen paikka olisi siinä, miten suomalaiset tunsivat naapurimaan ruohonjuuritasolla.

- Niillä ihmisillä, jotka tekivät idänkauppaa ja olivat rakennustyössä siellä, on aivan ainutlaatuinen kokemus. Nyt kun he ovat vielä hyvissä voimissa, niin kannattaisi kerätä heiltä pois suullinen traditio kaikesta siitä, mitä Neuvostoliitto heidän silmissään oli. Se olisi tärkeää.

Ei pelkkiä rikoksia,
ideaalisuus motivoi

Arto Luukkanen analysoi Neuvostoliittoa kolmen käsitteen - vision, vihan ja väkivallan - kautta.

Visio oli se, että neuvostojärjestelmä legitimoi itsensä alusta saakka massiivisella lupauksella paremmasta tulevaisuudesta. Neuvostoliiton utopia perustui tulevaan kommunistiseen yhteiskuntaan, jossa kaikki saisivat tarpeidensa mukaan ja jokainen työskentelisi kykyjensä mukaan.

Suuren vision kääntöpuoli oli viha. Sosialistinen sankari vihasi unelman vastakohtaa. Utopian merkittävyydellä järjestelmä perusteli väkivaltaa - luokkavihaa, terroria ja pakkoa.

Arto Luukkanen pohtii, että totalitaarisessa järjestelmässä on oltava positiivinen ja negatiivinen motivaatio. Kommunismin musta kirja kirjasi vain järjestelmän aiheuttamat rikokset, mutta Luukkasen mukaan negatiivisen puolen rinnalla on tarkasteltava myös sitä polttoainetta, joka sai ihmiset ja järjestelmän toimimaan. Sitä, mikä motivoi heidät.

- Se polttoainehan oli ideaalisuus ja halu tehdä parempaa maailmaa. Visio on juuri se ajatus paremmasta maailmasta ja se vetosi ihmiskuntaan maailmanlaajuisesti.

Vallankumousta tehtäessä nähtiin, että parempaa maailmaa ei luoda rikkomatta entistä. Toiminnan motivoijana toimi luokkaviha, joka oli vallankumouksen ehdoton edellytys. Ja luokkataistelun korkein muoto oli väkivalta, joka oli vihaa toiminnassa.

Miksi juuri
bolshevikit?

Bolshevikkipuolue kaappasi vallan Venäjän väliaikaiselta hallitukselta 6.-7. marraskuuta 1917. Arto Luukkasen mukaan teknisesti kaappaus tapahtui niin, että vallankaappaajat lähettivät ns. sotilasvallankumouksellisen komitean SVK:n nimissä komissaareja joukko-osastoihin, strategisiin kohteisiin, rautateille ja tehtaisiin. Mitään käskyjä ei saanut antaa ilman komitean jäsenten, komissaarien, hyväksyntää. Vallankumouksen tärkeimpänä organisoijana toimi Trotski.

Mutta miksi juuri bolshevikit voittivat taistelun vallasta Venäjän sekasortoisena syksynä 1917? Koko yhteiskuntahan oli Luukkasen mukaan kasvanut ulos itsevaltiudesta.

Arto Luukkanen vastaa, ettei silloinen poliittinen järjestelmä tyydyttänyt oikeastaan enää ketään. Talonpojat halusivat lisää maata, aatelisto oli tyytymätön siihen, että heiltä oli maa viety. Nouseva porvaristo ja talousmiehet halusivat vapauksia. Älymystö oli tyytymätön, koska se ei päässyt vaikuttamaan poliittiseen järjestelmään.

- Eli tyytymättömyys oli yleistä ja sitten tuli ensimmäinen maailmansota, joka tuhosi itsevaltiuden tärkeimmän tuen, armeijan. Kun nyt sitten armeija rapistui rintamalla ja tuli halu rauhaan, ja kun Pietarin varusväki vielä ei ollut täysin luotettavaa, niin pääsi tapahtumaan tällainen nopea vallanvaihto, Luukkanen kuvailee.

Helmikuussa 1917 kansanjoukot nousivat spontaanisti tsaristista järjestelmää vastaan ja tuhosivat sen.

- Sitten bolshevikkien vallankumous oli eri juttu. Siinä oli"lahkolaisten", tiukasti asiaansa uskovien, hyvin organisoitujen määrätietoinen vallankaappaus, jossa hyvin taitavasti osattiin kanavoida Pietarin varusväen ja väestön tyytymättömyys oman liikkeen taakse, ottaa valta ja ryhtyä toteuttamaan sitä visiota.

Valkoiset tuhosivat
demokratian idun

Sen jälkeen Lenin nousi maan alta ja sanoi, että nyt ruvetaan toteuttamaan sosialismia.

- Se oli aika reteästi sanottu, kun ajatellaan, että maa oli täysin agraarinen, talonpoikia täynnä ja teollisuutta oli vain paikoin. Hän rupesi toteuttamaan marxilaista vallankumousta maassa, jossa proletaareja oli kovin vähän, Luukkanen huomauttaa.

Talonpojat bolshevikit saivat puolelleen lupauksella maasta ja sotilaat lupauksella rauhasta. Historia olisi voinut mennä toisinkin. Sosiaalivallankumoukselliset ottivat vallan Samarassa ja Siperiassa ja perustivat kilpailevan hallituksen.

- Mutta ongelma oli se, että nämä demokraatit onnistuivat tässä kriisitilanteessa komiteoimaan oman demokraattisen Venäjänsä kuoliaaksi, Luukkanen sanoo.

- Toisella puolella olivat armeijan upseerit, jotka sanoivat, että me olemme saaneet tarpeeksemme Kerenskistä ja väliaikaisesta hallituksesta, siitä päättämättömyydestä. Upseerit koputtivat heidän selkäänsä, että nyt on pelastettava Venäjä, nyt ei ole aikaa komiteoida. Toisella puolella olivat bolshevikit, jotka syyttivät menshevikkejä pettureiksi. Sosiaalivallankumouksellisten perustavan kokouksen komitea, Komutsh, toimi Volgan alueen hallituksena kesäkuusta 1918, mutta valkoinen amiraali Koltshak tuhosi sen saman vuoden marraskuussa.

- Silloin demokraatit siirtyivät vaistomaisesti Leninin puolelle. Heistä se oli pienempi paha kuin sotilasvallan paluu. Oli jännä tilanne, että Lenin hyötyi eniten siitä, että valkoiset tuhosivat sen demokraattisen Venäjän idun, Arto Luukkanen pohtii.

Lenin aloitti
terrorin

Miksi sosialistinen hallinto muuttui totalitaariseksi? Oliko se sisäänrakennettu kommunismiin vai jatkettiinko siinä vain vanhaa venäläistä hallitsemistapaa?

Arto Luukkasen mielestä sisällissota johti siihen, että turvallisuusorgaanit ottivat niin keskeisen roolin.

- Samoin puolueesta tuli suljettu kasti, jonka sisällä sai vielä 1920-luvulla keskustella ja olla vähän erikin mieltä. Mutta se demokratia ei ulottunut yhteiskuntaan. Myöhemmin 1920-luvulla "suuri ruorimies" Stalin sanoi, että vapaaseen keskusteluun ei voida siirtyä, koska sille ei ole edellytyksiä. Demokratian edellytyksiä olisivat olleet sosialismin voittaminen Euroopassa ja riittävän hyvä taloudellinen pohja.

- Terrori on oma lakinsa sinänsä. Kun yhteiskuntaa ei enää ohjaa visio, niin sen pimeä logiikka perustuu siihen, että terrori on sosialismia. Tarkoitan sitä, että kun Moskovasta annetaan ohjeet, että yhteiskunnassa on vihollisia ja annetaan myös vanhan venäläisen tavan mukaan normi, että vihollisia on löydyttävä niin ja niin paljon, niin paikallinen johto ylittää normit. Kommunismi Venäjällä on syvästi venäläinen ilmiö.

Kumpi aloitti terrorin, Lenin vai Stalin?

- Lenin aloitti sen, siitä on ihan selvät dokumentit. Hän lähetti 1918 sähkeen alueille, että hirttäkää mahdollisimman paljon vastavallankumouksellisia pappeja, pelkäävät loput. Lähettäkää sinne tovereita, joiden kädet eivät vapise, Luukkanen vastaa epäröimättä.

- Tätä ei tietenkään ollut Leninin kootuissa. Neuvostomuistelmissa sanotaan, että hän rakasti kissoja ja Beethovenia, ja oli ihmisistä ihmisin. Mutta sitten näissä muissa muistelmissa tulee se toinen Lenin, joka oli indoktrinääri, asiaansa viimeisesti uskova mies.

Stalin sai Leninin suuren suosion, kun hän organisoi pankkiryöstöjä Kaukasiassa.

Jos Lenin olisi
elänyt kauemmin...

Suuri kysymys, jota moni vasemmistolainen miettii on se, olisiko Neuvostoliiton kehitys mennyt toisin, jos Lenin olisi elänyt kauemmin ja estänyt Stalinin valtaan tulon. Arto Luukkanen sanoo, että Lenin teki uudelleenarviota vuonna 1922.

- Hän rupesi tajuamaan, että porvaristollakin olisi ollut ehkä oma historiallinen roolinsa. Kansallisuuskysymyksissä olisi voitu edetä harkitummin. Viimeisinä aikoina Leninillä näyttää olleen uudelleenharkinnan aika, kun neuvostojärjestelmä ei näyttänyt toimivan. Mutta sen jälkeen hän oli sairas ja myös Stalinin valvonnassa eikä voinut lähteä toimimaan eri tavalla.

Jossittelu on jossittelua, mutta Luukkanen arvioi, että ehkä Neuvostoliitto olisi kehittynyt toisin, koska Leninin intellektuellissa kapasiteetissa ei ollut mitään ongelmaa.

- Jos hän näki, että joku asia ei toiminut, niin hän oli valmis sitä muuttamaan.

Stalin - isänsä
hakkaama poika

Mikä oli Stalinin terrorin syy?

- No, siinähän on ollut monenlaisia selityksiä. Stalinhan luki Trotskia, suurta vastustajaansa, hyvin tarkasti. Trotskilla oli ajatus siitä, että kun sosialismi lähenee, niin luokkataistelu kasvaa. Pointsi on se, että samalla kun asia etenee, niin viholliset tulevat entistä taitavammiksi ja raivokkaammiksi. Sosialismin syntymisen kasvukipuihin liittyy terrori ja silloin sekurokraattiset orgaanit ovat tärkeitä, miehet jotka pitävät turvallisuuden ja valtion edun mielessään.

- Toisaalta terrorin voi nähdä niin, että hän halusi päästä eroon vanhoista patuista. Stalin oli luonut yhteiskunnan, joka oli tuottamassa 1930-luvulla nuorta, teknisesti sivistynyttä porukkaa, joka ei enää kysellyt humanismin perään, vaan oli täysin valmis tekemään, mitä Stalin halusi. Sitten piti päästä eroon näistä vanhoista horisevista patuista, ja terrori palveli vielä sosialismin asiaa uhreinakin. He tekivät viimeisen palveluksen suurelle asialle tunnustaessaan vakoilleensa Saksalle, Japanille ja Vatikaanille.

Ensin vihollinen - porvari ja kulakki - oli ulkona, ja puolue oli valittujen lauma. Sitten terrori tuli puolueen sisälle ja lopulta Stalinin lähimpään piiriin. Stalinin terrorin syntyä Arto Luukkanen selittää sillä, että tämä oli suutarin poika, jota isä armotta hakkasi pienenä.

- Mitä muuta siitä voi tulla kuin ihminen, joka on sisimmästään särkynyt ja paha. Ja tällainen mies rupeaa ohjaamaan yhtä kuudesosaa maapallosta, Luukkanen äimistelee.

Ei kuitenkaan
pelkkää terroria

Mikä oli Stalinin saldo? Toisella puolella oli hillitön terrori, toisella maan teollistaminen, jonka Luukkanen laskee ilman muuta positiiviselle puolelle. Tosin sekin tehtiin kovalla kädellä ja kalliilla uhreilla tuhoamalla maaseutu ja siirtämällä kansaa paikasta toiseen. Lisää plussaa: peruskoulutus ja lukutaito lisääntyivät. Itäisissä tasavalloissa naisten asemaa parannettiin.

- Ei varmaankaan humaaneista syistä, vaan siksi, että naisia tarvittiin tuotantoon. Traktoristinainen oli hyve. Ajatus siinä oli se, että jos miehet lähtevät sotaan ajamaan panssarivaunua, niin silloin meillä on suuri määrä kaaderinaisia, jotka ottavat tuotantotyöt haltuunsa ja ajavat traktoria.

Kommunismi
näköpiirissä

Nikita Hrustshevin kausi oli Neuvostoliitossa optimismin aikaa. Maatalouden uudistukset lisäsivät elintarvikkeiden määrää ja laatua, ja teollisuustuotannossa maa ohitti Länsi-Euroopan vuonna 1958. Seuraavaksi tavoitteeksi otettiin Yhdysvaltain etumatkan umpeen kurominen. Hrustshev näytti pyrkivän luomaan järjestelmän, jossa sosialismi merkitsi ihmisille hyvinvointia ja yltäkylläisyyttä. Arto Luukkanen toteaa kirjassaan, että vuosi 1960 oli Neuvostoliitossa visioiden kirjoittamisen vuosi. Tulevaisuuden ennustuksissa nähtiin kommunismin hallitsema tuleva ja parempi maailma. Jopa ihmisluonteen tuli muuttua aivan lähitulevaisuudessa.

Vuonna 1975 Neuvostoliitossa oli määrä nauttia ilmaisista aterioista ja vuonna 1980 jo ilmaisesta vaatehuollosta sekä maksuttomasta 15 neliön asuintilasta henkeä kohden. Työaika laskisi neljään tuntiin päivässä. Miten tällainen optimismi oli mahdollista stalinismin runtelemassa maassa?

Arto Luukkanen sanoo, että ensinnäkin Neuvostoliitto sai voimaa sotakorvauksista. Toiseksi kansa palasi rintamilta ja alkoi innostunut jälleenrakentaminen. Kolmanneksi Itä-Euroopan taloudellinen riistäminen sai aikaan positiivisen impulssin. Neuvostoliiton kasvuluvut 1950-luvulla olivat huikeita, koska liikkeelle lähdettiin nollasta, Luukkanen huomauttaa. Ajassa oli 1960-luvulle tultaessa paljon merkkejä siitä, että Neuvostoliitto voittaa. Siirtomaat rupesivat vapautumaan ja kapitalismi oli puolustuskannalla. Neuvostoliitto sai ensimmäisenä miehen avaruuteen eli neuvostotekniikka näytti voittavan kapitalistisen. Koko ajan tuotettiin enemmän ja enemmän.

Käännekohtana
Praha 1968

Vuonna 1964 optimismi loppui. Nikita Hrustshev sai mennä ja valtaan nousivat 1930-luvulla Stalinin aikana asemiin nousseet miehet Leonid Breshnev, Aleksei Kosygin ja Nikolai Podgornyi. Alkoi pysähtyneisyyden aika. Kansalaiset eivät olleet tyytymättömiä sosialismiin, vaan siihen, etteivät taloudelliset lupaukset toteutuneetkaan. 1960-luvun lopulla alkoi vallita ns. konsumerismipessimismi, Luukkanen kirjoittaa. Neuvostokansan mielialoja mitattiin Harvardin yliopistossa. Ei siellä haikailtu monipuoluejärjestelmän perään, vaan paremman elintason. Pessimismiä lietsoivat arkiset asiat kuten jonot ja kulutustavaroiden odottaminen.

- Ei syntynyt viimeisinäkään vuosina neuvostovastaista liikettä. Kyllä ihmiset olisivat halunneet Neuvostoliiton jatkuvan, koska siinä olivat myös ne hyvät ja positiiviset asiat: älymystöllä oli rahaa, valtio huolehti ja oli työtä. Se oli lokoisaa, mukavaa elämää, huomauttaa Luukkanen.

Miten ratkaiseva käännekohta Neuvostoliiton lopulle oli Praha 1968?

- Niitten telaketjujen kolina merkitsi kommunismin hautautumista. Lännessä se tuhosi läntisen älymystön silmissä Neuvostoliiton moraalisesti. Venäläisille dissidenteille se merkitsi sitä, että vuoropuhelua vallan ja ajattelevien ihmisen välille ei tule. Hrustshevin aikana älymystöä ja dissidenttejä oli siedetty, mutta nyt valta sanoi, että enää ei keskustella. Idässä yhteiskunta jähmettyi.

Neuvostoliitto kuoli
uskonpuutteeseen

Neuvostoliiton hajoamisprosessi kesti vuodet 1985 - 1991. Mihail Gorbatshov astui valtaan 11.3. 1985, jolloin Neuvostoliiton suurvalta-asema oli vielä ulkonaisesti vakaa. Arto Luukkasen mukaan neuvostojohdon ja myös kansalaisten keskuuteen oli kuitenkin leviämässä uskonpuute. Neuvostojärjestelmä oli menettämässä tärkeimmän ideologisen etunsa, vision valoisammasta tulevaisuudesta.Taustalla olivat epäonnistuneet maatalouskokeilut - kuten maissin kasvattaminen Siperiassa - sekä öljy- ja kaasutulojen heikkeneminen.Teollisuuden tuottavuuden kasvu jäikin jälkeen lännestä.

Neuvostoliiton Kommunistisessa Puolueessa alkoi pian taistelu. Puolue hyväksyi kyllä Gorbatshovin iskulauseet uudelleenrakentamisesta, perestroikasta, ja avoimuudesta, glasnostista, mutta käytännössä vanhoilliset vastustivat kaikkia uudistuksia, jotka olisivat kajonneet puolueen asemaan. Eikä Gorbatshovilla ollut kättä pitempää viedä uudistuksiaan eteenpäin. Ne törmäsivät aina kaupunginjohtajien ja puoluepomojen vastarintaan.

Mihin Neuvostoliitto loppujen lopuksi kaatui?

- Siihen on monenlaisia syitä. Siinä ovat materiaaliset ja taloudelliset syyt, siinä on hallinnollisia syitä.

- Minä olen yrittänyt tuoda esille tällaiset pehmeät syyt, että itse asiassa se kuoli uskonpuutteeseen. Gorbatshov olisi voinut loppuvaiheessa turvautua väkivaltaan, mutta hän ei sitä tehnyt. Mutta hän olisi voinut tehdä näin ja sitten vanhoilliset, kaikki nämä janajevit, olisivat sanoneet, että hyvä, hienosti tehty, nyt palataan päiväjärjestykseen.

Nationalismi
viimeisenä vipuna

Arto Luukkasen mukaan venäläinen nationalismi oli kommunismin lopullinen kuolinsyy. Boris Jeltsin keräsi ihmisiä taakseen väittämällä, että Neuvostoliitto on rakennettu venäläisten rahoilla, että venäläiset ovat sivistäneet itäiset tasavallat, että meitä on riistetty ja nyt venäläisten on ajateltava itseään.

- Tällainen puhtaasti nationalistinen idea toimi.

Luukkanen kirjoittaa, että Venäjän suvereenisuuden argumentti ja Jeltsinin argumentit siitä olivat se vipu, jolla vision, vihan ja väkivallan menettänyttä Neuvostoliittoa alettiin kammeta jalustaltaan. Mihail Gorbatshov ajoi voimalla uudenlaista liittosopimusta vielä kesän ja syksyn 1990 aikana. Sitä valmisteli eri tasavalloista koottu komitea, jolta Jeltsin kuitenkin vetäisi maton alta julistamalla kesäkuussa 1990 Venäjän itsenäiseksi. Neuvostoliitto näytti siitäkin selviävän, mutta päivää ennen uuden liittosopimuksen allekirjoittamista elokuussa 1991 vanhoilliset yrittivät syrjäyttää Gorbatshovin ja se oli lorun loppu.

Traagisimpana Arto Luukkanen pitää sitä, että ilman elokuun kaappaustaNeuvostoliitto saattaisi olla vieläkin olemassa. Toisaalta hän pohtii, että elääkö Neuvostoliitto edelleen Venäjän pintarakenteiden alapuolella.

- Jos katsotaan Neuvostoliiton rakenteita pohjalle asti, niin eihän niitä ole purettu. Ainoastaan valtion lippu on muuttunut ja kaksipäinen kotka on tullut takaisin, mutta paljolti Neuvostoliiton infrastruktuuria on jäljellä.Voi kysyä, onko nyt tapahtunut vähän niin kuin muodollinen muutos.

Päättämättömyys
kahdesti kohtalona

Arto Luukkasen mielestä Neuvostoliiton kaatumisessa oli samankaltaisuutta verrattuna tsaarin vallan kukistumiseen vuonna 1917.

"Vaatimukset Gorbatshovin erosta esitettiin vasta vuoden 1991 huhtikuussa keskuskomitean kokouksessa. Johtajan asema oli kuitenkin turvattu, ja vasta elokuussa 1991 vanhoilliset puoluejohtajat uskalsivat ryhtyä toimeen. Tapahtumien kulku oli samanlainen kuin ensimmäisen maailmansodan ajan Pietarissa, kun hovipiirit aikoivat turvautua vasta viime hetkessä väkivaltaan Nikolai II:n siirtämiseksi syrjään. Samoin tapahtui myös Neuvostoliitossa, jossa kommunistisen puolueen johtajat äänestivät loppuun saakka uudistusmielistä johtajaa."

Nikolai II:n ja Gorbatshovin päättämättömyys olivat yhtä lailla kohtalokkaita, Luukkanen sanoo. Molemmissa tapauksissa tuhon syyt piilivät ylimmän poliittisen johdon kohtalokkaissa päätöksissä ja kummassakin tapauksessa ylimmän johdon toiminta herpaantui ratkaisevalla hetkellä.

- He olisivat voineet tehdä vaikka mitä, mutta eivät tehneet, Arto Luukkanen muistuttaa.

Venäjän kehitys olisi saattanut mennä kokonaan toisille raiteille, jos Nikolai II olisi antanut ukaasin, että maa jaetaan talonpojille ja solminut rauhan Saksan kanssa.

- Se olisi ollut kaikki, mitä sotilaat halusivat; maata ja rauhaa.

Mikä oli Neuvostoliiton saldo?

- Se oli ihmiskunnan historiassa suoritettu fantastinen, traaginen, hirveä ja kaunis koe. Venäjän kansalle se oli suuri tragedia.

Nyt vallassa on
everstijuntta

Arto Luukkasesta on traagista, että demokratia on ollut niin harvinaista herkkua Venäjällä. Nyt Venäjää hallitsee hänen nähdäkseen everstijuntta.

- Everstijuntasta tulee mieleen Chile ja Etelä-Afrikka, mutta meidän täytyisi ihan rehellisesti tunnustaa, että Venäjä ei ole demokraattinen maa. Jos ajatellaan tavallisten venäläisten etua, niin kyllä se demokratia heillekin olisi hyväksi.

Arto Luukkanen miettii, että Vladimir Putin pyrkii ajamaan nykyisen Venäjän takaisin Neuvostoliiton pilttuuseen.

- Puhutaan, että ei olla vielä stalinismissa, mutta mitä siitä puuttuu? Kun katsoo venäläistä yhteiskuntaa, niin siitä on tullut hyvin ei-suvaitsevainen yhteiskunta. Neuvostoliitossa oli se hyvä puoli, että siellä oltiin virallisesti tasa-arvoisia ja virallisesti kaikki kansat olivat yhtä hyviä ja antisemitismi oli virallisesti erittäin huono asia. Mutta eipä näitä asioita ole enää.