Olipa kerran Neuvostoliitto, osa 4

NKP:n puoluekokouksessa
värvättiin länsitiedottajia

KAI HIRVASNORO

Neuvostoliiton ja KGB:n luontevia yhteistyökumppaneita länsimaissa olivat kommunistiset puolueet, jotka heti toisen maailmansodan jälkeen nousivat useissa maissa hallituksiinkin. Suomen Kommunistisen Puolueen ja Neuvostoliiton yhteispelistä kertoo Kimmo Rentola kirjassaan Niin kylmää, että polttaa (Otava 1997).

Christopher Andrewn ja Vasili Mitrohinin The Mitrokhin Archive -kirjan mukaan SKP:n lisäksi Neuvostoliitto oli sodan jälkeen erityisen kiinnostunut koalitiohallituksiin osallistuneista Ranskan, Italian ja Itävallan kommunistipuolueista. Vuoteen 1948 mennessä puolueet joutuivat ulos hallituksista.

Kylmän sodan aikana Moskova ei jostain syystä vaatinut niiltä erityisemmin apua tiedustelutoimintaansa. Mitrohinin arkistoista ei löydy selitystä, miksi näin. KGB aktivoitui vasta 1970-luvulla hakemaan "ystävien" apua operaatioihinsa. Laajamittainen rekrytointikampanja käynnistyi vasta NKP:n 24. puoluekokouksen aikana toukokuussa 1971. KGB:n ulkomaantiedusteluosasto FCD otti kokousta seuraamaan tulleiden veljespuolueiden edustajiin yhteyttä tarkoituksenaan panna ne etsimään korkea-arvoisia tiedottajia omista maistaan.

Mitrohinin arkistosta löytyy tieto FCD:n neuvotteluista kuuden kommunistipuolueen edustajan kanssa puoluekokouksen aikana.

Toimittajia
ja liikemiehiä

Esimerkiksi Leonid Zaitsev Kööpenhaminan suurlähetystöstä tapasi Tanskan kommunistisen puolueen puheenjohtajan Knud Jespersenin Sovjetskaja Hotellissa. Zaitsev pyysi Jesperseniä hankkimaan kaksi tai kolme totaalisen luotettavaa ja Neuvostoliitolle lojaalia henkilöä koulutettavaksi tiedottajiksi. Tiedottajien piti olla miehiä, 20-40 -vuotiaita, hyvin koulutettuja ja sopivassa ammatissa toimivia eli toimittajia, liikemiehiä tai vieraiden kielten opiskelijoita. Värvättävät eivät mielellään saaneet olla avoimesti puolueen jäseniä.

Samanlaisia toiveita KGB:n edustajat esittivät myös Kreikan, Kyproksen, Ranskan, Itävallan ja Kanadan kommunistipuolueiden johtajille puoluekokouksen aikana.

SKP:ltä ei Mitrohinin tietojen mukaan kyselty agentteja tuolloin. Sen sijaan heinäkuussa 1977 Neuvostoliitossa lomailleelta SKP:n veteraanijohtajalta Ville Pessiltä (BARANOV) pyydettiin tiedustelijoita. Arkistotietojen mukaan Pessi oli luvannut suositella neljää tai viittä nimeä koulutettaviksi tarkkailemaan USA:n ja Naton kohteita mm. Norjassa jaTanskassa.

Idealismin loppu
vaikeutti vakoilua

1970-luvun puoliväliin mennessä suurin osa Länsi-Euroopan, Latinalaisen Amerikan, Lähi-idän, Pohjois-Afrikan ja Aasian kommunistisista puolueista oli vedetty mukaan etsimään KGB:lle uusia tähtitiedottajia. Ilmeisesti menestys tällä rintamalla ei kuitenkaan ollut aiempien vuosien veroinen. 1930-luvulla värvätty agentti DARIO välitti Italian ulkoministeriöstä tietoja KGB:lle 40 vuotta. 1970-luvulla tällaisten huipputiedottajien rekrytoiminen oli vaikeampaa, vaikka heitä etsittiin kaikkialta maailmasta. Osasyy saattoi ollaLänsi-Eurooppaan levinnyt "eurokommunismi." Kommunistiset puolueet eivät olleet enää samalla lailla Neuvostoliiton vaikutusvallassa kuin sodan jälkeen. Toisaalta Leonid Brezhnevin aikaisen pysähtyneisyyden takia entisaikojen idealisteja, jotka ideologisista syistä olivat valmiita palvelemaan Neuvostoliittoa, oli varmasti vaikea enää löytää.