perjantaina, joulukuuta 29, 2006

Vanhasen verosaldo: Pätkätyöläiselle 108, pääjohtajalle 12 000 euroa


(Kansan Uutisten Viikkolehti 29.12. 2006)

Pienituloisimpien palkansaajien verotus kevenee Matti Vanhasen hallituksen päätöksillä 2,5 prosenttia vaalikauden aikana. Keskituloisten verot kevenevät 4,7 prosenttia, mutta pääjohtajaluokassa kevennys on jo 5,1 prosenttia. Veronkevennykset eivät siten ole suosineet suhteellisestikaan pieni- ja keskituloisia.

KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Eduskunta on hyväksynyt vaalikauden viimeisen budjetin. Joulun alla valmistui myös Tilastokeskuksen tulonjakotilasto vuodelta 2005. Ainekset ovat koossa yhteenvedolle siitä, miten Matti Vanhasen - Eero Heinäluoman hallituksen politiikka on kohdellut eri tulonsaajaryhmiä.

Ensi vuoden tuloverotuksesta eduskunta kävi hämmentävän keskustelun joulukuun alussa. Hämmentävän siinä mielessä, että pidetyistä 21 puheenvuorosta vain kokoomus – suurin oppositiopuolue – puolusti hallituksen verolinjaa. Hallituspuolueista ainoat puheenvuorot olivat Esa Lahtelan (sd.) tajunnanvirtaa. Muuten sosialidemokraatit ja keskustalaiset vaikenivat täysin.

Hallituspuolueiden kansanedustajilla on koko neljän vuoden ajan ollut suuria vaikeuksia puolustaa hallituksen politiikkaa. He ovatkin yleensä pysyneet poissa eduskunnan täysistunnoista verotuksesta ja muista hankalista asioista keskusteltaessa.

Eivät suosineetkaan
pieni- ja keskituloisia

Vasemmistoliiton Mikko Kuoppa esitteli koko vaalikautta koskevan, myös ensi vuoden verotuksen huomioon ottavan, laskelman siitä, millaisia ovat eri tulonsaajaryhmien nettotulon muutokset neljän vuoden aikana. Laskelmassa on otettu huomioon valtion tuloveroasteikon muutokset, automaattiset verovähennyksen muutokset, sairausvakuutuksen muutokset, palkasta suoraan perittävien sosiaaliturvamaksujen muutokset sekä keskimääräinen kunnallisveroprosentti.

Virallisen totuuden mukaan veronkevennykset on vaalikaudella tehty pieni- ja keskituloisia suosien.

Mikko Kuopan mukaan oikeasti veronkevennykset menevät näin:

– Pienituloinen pätkätyöläinen, jonka vuositulot jäävät 5 000 euroon vuodessa, saa kokonaisuudessaan tällä hallituskaudella 108 euroa käteen lisää rahaa. Lisäys on noin 2,5 prosenttia.

– Pienipalkkainen, 15 000 euroa vuodessa ansaitseva, esimerkiksi kaupan työntekijä, saa vastaavalta ajalta nettoansioita lisää 491 euroa eli 4,1 prosenttia.

– Vastaavasti 30 000 euroa vuodessa ansaitseva työntekijä on hyötynyt hallituskauden aikana veronalennuksista 970 euroa eli 4,7 prosentin nettotulonlisäys.

– Suurituloinen johtaja, esimerkiksi Fortumin johtaja Mikael Lilius, jonka vuositulot ovat suunnilleen 500 000 euroa, on saanut nettotuloa lisää 11 550 euroa, joka tekee 5,1 prosentin nettotulon lisäyksen.

– Hallituksen veropolitiikka on yksilötasolla lisännyt tuloeroja euromääräisesti, mutta myös prosentuaalisesti, Mikko Kuoppa päätteli.

Sosiaalietuuksien
verotus jopa koveni

Esimerkit koskevat vain palkkatuloja. Pienten sosiaalietuuksien saajat eivät ole hyötyneet tuloveron kevennyksistä, mutta kunnallisveron korotukset ovat kiristäneet heidän verotustaan.

Iivo Polvi (vas.) totesi hallituksen tosin väittävän, että taulukkotarkistukset keventävät myös eläke- ja etuustulojen verotusta.

– Ne keventävät hyvin pieneltä osin eläkeläisten verotusta siltä osin, kun kysymys on eläkeläisten suurituloisimmasta osasta, hän sanoi.

Verotilaston mukaan vuoden 2005 viimeisenä päivänä 711 042 eläketuloa saavalla henkilöllä eläketulo oli sitä tasoa, että se ei yllä valtionverotuksen taulukkoon.

– Valtionverotustaulukon alentaminen ei silloin anna sentinkään verohelpotusta näille, ja sehän on kuitenkin eläkeläisten enemmistö. Silloin kai on väärin väittää perusteluissa, että tämä keventää eläkeläisten verotusta, Iivo Polvi oikoi.

Mikko Kuoppa täydensi, että vuoden työmarkkinatuella olevan henkilön veroprosentti on vähintään 17-18. Jos kunnallisveroprosenttia nostetaan kunnassa, hänen verotuksensa kiristyy, sen sijaan että se helpottuisi.

Vasemmistoliitto esitti eduskunnassa pieniä etuuksia saaville eläketulovähennyksen kaltaista vähennysoikeutta kunnallisverotuksessa. Tämän sosiaalitulovähennyksen saisivat muun muassa sairaspäivärahalla, opintotuella tai työttömyysturvalla elävät ihmiset. Heistä moni pääsisi näin pois toimeentulotukiluukulta.

Kaikkein rikkaimmalla
107 prosentin vuosikymmen

Joulun alla julkistetun tulonjakotilaston pääsanoma oli se, että vuonna 2005 tuloerot eivät enää kasvaneet edelliseen vuoteen verrattuna. Ne jopa kaventuivat aavistuksen.

Tulonjakotilasto valmistuu aina lähes kaksi vuotta reaaliaikaa jäljessä. Nyt käytössä ovat vasta Vanhasen hallituksen kolmen ensimmäisen vuoden tilastot ja niistäkin vuoden 2003 tapahtumat periytyvät pääosin Paavo Lipposen toisen hallituksen päätöksistä.

Joka tapauksessa vuodesta 2003 vuoteen 2005 neljän alimman tulokymmenyksen tulo-osuus joko pysyi ennallaan tai aleni lievästi. Ainoa isompi muutos koskee suurituloisinta kymmenystä, joka sai 22,9 prosenttia kaikista tuloista vuonna 2003, mutta 23,5 prosenttia vuonna 2005. 2000-luvun ensimmäisinä vuosina heidän tulo-osuutensa jopa aleni lievästi.

Suurituloisin prosentti suomalaisista sai kaikista tuloista 6,0 prosenttia vuonna 2003, 6,7 prosenttia vuonna 2004 ja 6,2 prosenttia vuonna 2005.

Laman jälkeisenä kymmenenä vuotena tulo-osuuksien muutos oli dramaattinen. Seitsemässä alimmassa tuloluokassa tulo-osuus aleni ja pienituloisimmilla eniten. Kahdeksas ja yhdeksäs kymmenys säilyi suunnilleen ennallaan, mutta rikkain kymmenys kasvatti tulo-osuuttaan 3,8 prosentilla.

Pienituloisimman kymmenyksen reaalitulot kasvoivat 9,7 prosenttia vuosina 1995 - 2005, suurituloisimman kymmenyksen 59 prosenttia ja suurituloisimman prosentin 107,5 prosenttia.

Alimman tulokymmenyksen yhden hengen talous sai vuonna 2003 käyttöönsä keskimäärin 8 000 euroa vuodessa eli nettotuloja 670 euroa kuukaudessa.

keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006

Frederick Douglassin orjaklassikko


(Kansan Uutisten Viikkolehti 1.12. 2006)

Orjuus myrkytti paitsi orjan itsensä, myös omistajansa mielen. 1838 orjuudesta karanneen Frederick Douglassin omaelämäkerta ylittää psykologisella tarkkanäköisyydellään tavanomaiset orjakertomukset.

Frederick Douglass: Amerikkalaisen orjan omaelämäkerta. Suomentanut Pekka Jääskeläinen. Like 2006.

KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

”En tiedä tarkkaa ikääni, koska en ole nähnyt ainoatakaan autenttista asiakirjaa, jossa se mainittaisiin. Orjista suurin osa tietää ikänsä yhtä hyvin kuin hevoset omansa.”

Oman arvionsa mukaan Frederick Douglass syntyi vuonna 1818. Paikka oli joka tapauksessa Tuckahoe Marylandissä. Hänen äitinsä oli Harriet Bailey -niminen orja ja isänsä todennäköisesti isäntänsä. Äidistään Frederick Douglass erotettiin jo imeväisenä, sillä niin 1800-luvun alussa Marylandissa orjille tehtiin. Äiti vuokrattiin jollekin kaukaiselle maatilalle ja vauva annettiin peltotöihin liian vanhan naisorjan huostaan.

Frederick Douglassin myöhempi elämä poikkesi suuresti hänen kohtalotovereistaan, mustista orjista. Vuonna 1838 hän onnistui pakenemaan. Vuonna 1845 ilmestyi hänen kirjansa Amerikkalaisen orjan omaelämäkerta. Kirja oli omana aikanaan sensaatio ja Douglassista tuli orjuuden vastaisen kansalaisoikeusliikkeen puhemies. Tätä taistelua hänen ja seuraajiensa toimesta käytiinkin sitten yli sata vuotta, sillä vielä 1960-luvulla Yhdysvaltain syvässä etelässä mustilla ja valkoisilla oli erilliset koulut.

Frederick Douglass kuoli helmikuussa 1895.

Pirun kasvot
hyvyyden tilalle

Hänen omaelämäkertansa on kaunistelematon kuvaus siitä, millaista oli olla vain omaisuutta. Orjia ruoskittiin sekä sääntöjen rikkomisesta että ilman mitään erityistä syytä. Se oli vain keino ottaa luonto pois. Orjan tappaminenkaan ei valkoiselta mieheltä ollut sen kummallisempaa kuin kärpäsen listiminen. Väkivallan lisäksi orjan osana olivat nälkä ja kylmyys.

Frederick Douglass oppi kuitenkin lukemaan noin 12-vuotiaana. Douglass lähetettiin isäntänsä veljen perheeseen Baltimoreen ja siellä veljen vaimo Sophia Auld opetti häntä lukemaan, vaikka se oli vastoin lakia.

Mutta pian kohtelu muuttui. Sophia Auld kuvasti Douglassille sitä, miten orjuus myrkyttää isäntienkin mielen ja syöksee heidät pahuuteen.

Ennen Frederick Douglassia kaupunkilaisperheellä ei ollut omaa orjaa ja emäntä kohteli mustaa poikaa lempeästi ja hymyillen. Mutta orjuuden myrkky alkoi vaikuttaa nopeasti.

”Hänen iloiset silmänsä muuttuivat orjuuden vaikutuksesta pian punaisiksi raivosta. Hänen äänensä, joka oli ollut yhtä sulosointua, muuttui räikeäksi ja kamalaksi riitasoinnuksi. Ja nuo enkelimäiset kasvot tekivät tilaa pirun kasvoille.”

”Nekrun tarvitsee
vain totella”

Kun herra Hugh Auld kuuli vaimonsa opettavan poikaa lukemaan, hän vastusti hanketta paitsi laittomana, myös tavaran, siis orjan, pilaavana:

”Ei nekrun tarvitse osata muuta kuin totella isäntäänsä, tehdä niin kuin käsketään...Se (oppiminen) tekisi hänestä ikiajoiksi orjaksi kelvottoman. Hänestä tulisi heti mahdoton käsitellä, eikä hän olisi omistajalleen minkään arvoinen.”

Frederick Douglassin mukaan juuri nämä sanat herättivät ensi kerran ajatuksen karkaamisesta. Oivalsihan hän nyt, miten valkoisen miehen on mahdollista orjuuttaa mustia.

Orja-asteikolla suhteellisen vapaista kaupunkioloista Frederick Douglass joutui takaisin maatöihin vuonna 1833. Maatöihin tottumattomana hän oli kömpelö ja ruoskaa tuli viikoittain.

Yksi Douglassin maalaisisännistä, harras uskovainen herra Covey osti jopa yhden orjan siitostarkoituksiin. Kyseessä oli voimakas, noin 20-vuotias nainen, jolle kumppaniksi herra Covey vuokrasi toiselta orjanomistajalta naimisissa olevan miesorjan.

Pakoon ja
aktivistiksi

Syyskuussa 1838 Frederick Douglassin onnistui paeta Baltimoresta New Yorkiin väärillä vapaan mustan merimiehen papereilla. Pohjoisessa hän opiskeli ja liittyi moniin järjestöihin. 23-vuotiaana hän piti ensimmäisen puheensa orjuuden vastustajien kokouksessa ja 1843 osallistui puoli vuotta kestäneelle orjuuden vastaiselle kiertueelle halki Yhdysvaltojen. Hänestä tuli lehtimies ja luennoitsija. 1860-luvun alun sisällissotaan mennessä hän oli yksi tunnetuimmista mustista amerikkalaisista.

Omaelämäkertaan on liitetty kiinnostava näyte kirjan aikanaan herättämästä lehdistökeskustelusta. Entinen orjanomistaja A.C.C. Thompson leimasi sen vastineessaan naurettavaksi ja valheelliseksi julkaisuksi, jonka ovat kirjoittaneet jotkut muut kuin Frederick Douglass itse yleisen mielipiteen kiihottamiseksi.

Thompsonin mukaan kaikki Douglassin kirjassa mainitut orjanomistajat ovat lempeitä miehiä ja hartaita kristittyjä, jotka eivät mitenkään ole voineet syyllistyä mainittuihin raakuuksiin. Sitä paitsi Thompson tiesi, että orjat elivät paremmin kuin vapaat mustat.

Frederick Douglass vastasi Thompsonille orjuuden vastustajien The Liberator -lehdessä tammikuussa 1846: ”Nahkaruoska tekee lihaani yhtä syvän viiltohaavan käyttipä sitä luostarilupauksen tehnyt pyhimys tahi suuri syntinen.”

Amerikkalaisen orjan omaelämäkertaa myytiin omana aikanaan Yhdysvalloissa 30 000 kappaletta.

Maailmassa on 27 miljoonaa orjaa

Frederick Douglassin elämäkerrassaan kuvaama orjuus kiellettiin Yhdysvalloissa vuonna 1865. Nyt 140 vuotta myöhemmin maailmassa arvioidaan olevan orjia enemmän kuin koskaan. Yhdysvaltalaisen orjuuden vastaisen järjestön arvion mukaan luku on 27 miljoonaa.

Pieni osa orjista palvelee isäntiään edelleen myös Yhdysvalloissa. Kalifornialaisessa Orange Countyssä egyptiläissyntyinen perhe orjuutti alaikäistä tyttöä vuodesta 2000 vuoteen 2002. Tyttö toimi kotiapulaisena ilman palkkaa. Häntä lyötiin ja kiellettiin menemästä ulos.

Omistajat määrättiin maksamaan tytölle 100 000 dollaria korvauksina ja maksamattomina palkkoina.

Useimpien orjien tarina ei pääty näin. Albanialaiset seksiorjat, intialaisten tupakkatehtaiden tytöt ja Afrikassa maasta toiseen myytävät orjat eivät vapaudu ja saa koskaan korvauksia.

Tyypillinen nykyaikaisen orjan tarina kerrotaan Andrew Croftin kirjassa The Little Hero: One Boy´s Fight For Freedom. Sen päähenkilö, pakistanilainen Iqbal Masih oli nelivuotias, kun hänen velipuolensa myi pikkupojan mattotehtaaseen saadakseen rahaa naimakauppaan. Muutaman kuukauden kuluttua mattokauppias myi Iqbalin toiselle tehtailijalle ja tuo tehdashuone oli hänen ja muiden lapsiorjien koko maailma seuraavat kuusi vuotta. Työtä tehtiin väkivallan varjossa ja se yksi ja sama tehdassali oli myös orjalasten koti.

Kerran Iqbal Masih onnistui pakenemaan ja pääsi poliisin puheille. Poliisi palautti pojan omistajalleen. Toinen pako onnistui ja Iqbal löysi tiensä kadulla asumisen jälkeen orjuuden vastaisen kansalaisjärjestön ylläpitämään entisten orjien turvapaikkaan.

12-vuotiaana Iqbal Masih ammuttiin ollessaan pyöräilemässä Pakistanin maaseudulla. Hän oli saavuttanut jonkin verran kuuluisuutta kerrottuaan tarinansa julkisuuteen. Pakistanissa toimiva orjuuden vastainen järjestö uskoo Iqbalin joutuneen paikallisen mattomafian palkkaaman salamurhaajan uhriksi.

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006

Secoitus luondocappalden canssa eli vaiettu totuus Suomen historiasta


(Kansan Uutisten Viikkolehti 15.12. 2006)

Eläimeensekaantumisesta käräjöitiin 1700-luvun Suomessa ja Ruotsissa enemmän kuin missään muualla. Kauhistuttavana pidetystä rikoksesta langetettiin Ruotsin valtakunnassa satoja kuolemantuomioita. Rikollisten, enimmäkseen nuorten miesten, lisäksi mestauskirves oli myös kumppanina toimineen eläimen osa.

KAI HIRVASNORO

Turun hovioikeuden päätös heinäkuussa 1734:

...Anders Johansson, 19-vuotias talollisen poika Tenholan pitäjästä, on harjoittanut eläimeensekaantumista vanhempiensa omistaman hiehon kanssa...Syytetyn sisar Annika Johansdotter on havainnut kyseisen teon palatessaan aamulypsyltä muutama päivä valpurinmessun jälkeen...Anders on tunnustanut rikoksen sekä kirkkoherra von Glanille että käräjäoikeudelle. Sitä paitsi hän on vapaaehtoisesti myöntänyt harjoittaneensa samaa kauhistuttavaa syntiä muutamien vuosien ajan myös erään lehmän, sekä toisen, sittemmin Tukholmaan myydyn hiehon kera...Anders Johansson kärsiköön Jumalan lain ja maallisen lain mukaisen, hyvin ansaitun rangaistuksensa. Muille jumalattomille pelotukseksi ja varoitukseksi hänet sekä mainitut eläimet mestattakoon ja poltettakoon roviolla samassa pitäjässä, missä rikos on tapahtunut.

Tämä hovioikeuden päätös ei ole mikään yksittäinen kummajainen 1700-luvulta. Eläimeensekaantuminen oli Ruotsin valtakunnassa laaja ilmiö. Ruotsissa ja Suomessa oikeustapauksia siitä nostettiin enemmän kuin missään muualla Euroopassa.

Noitavainoja
laajempi ilmiö

Eläimeensekaantuminen oli Pohjolassa yleisempi ilmiö kuin noituus ja siitä langetut rangaistukset vähintään yhtä ankaria. Taloudellisilta vaikutuksiltaan eläimeensekaantuminen oli aivan toista luokkaa. Koska kuolemantuomio koski myös eläimiä, köyhässä Suomessa lahdattiin kasapäin hyväkuntoisia lehmiä ja hevosia.

Noitavainot on hyvin tutkittu ilmiö. Tuorein suomalainen kirja niistä ilmestyi tänä vuonna, edellinen pari vuotta aiemmin.

Sen sijaan eläimeensekaantumisesta ei ennen tätä syksyä ole Suomessa julkaistu sataakaan sivua. Aukon paikkasi syksyllä Helsingin yliopistossa tarkistettu Teemu Keskisarjan väitöskirja Secoituxesta järjettömäin luondocappalden canssa. Kyseessä on harvinaisen lennokas kurkistus kymmenen sukupolven takaisen todellisuuden yhteen erikoiseen piirteeseen, jolle luulisi löytyvän lukijoita myös kansanpainoksena.

Säilyneistä oikeudenkäyntiasiakirjoista Teemu Keskisarja on kehittänyt kutkuttavan tarinan sinänsä todella kamalasta asiasta. Eläimeensekaantumisestahan seurasi häpeän lisäksi ankara rangaistus sekä ihmiselle että eläimelle. Eläin tuomittiin kuolemaan siksi, että sen ajan ihmiset pelkäsivät ”secoituksesta” syntyvän ihmisen ja eläimen sekasikiöitä. ”Luondocappalden” liha ja maito olivat joka tapauksessa pilalla luonnottoman kanssakäymisen seurauksena.

Pelko ihmisen ja eläimen sekasikiöistä perustui ”tietoon.” Vuonna 1690 valtakunnanantikvariaattori Johan Hadorph ”tiesi” uutta lainsäädäntöä valmisteltaessa, että Norrköpingissä oli syntynyt hirviö, joka oli puoliksi ihminen, puoliksi lehmä.

Vuoden 1686 kirkkolaki määräsi papit kirjaamaan mitä ihmellist Pitäjäs tapahtunut on ja tähän kuuluivat myös cuin wastoin luonnon yhteistä meno syntyneet epämuodostuneet lapset.

Väkilukuun nähden
oikeusjuttuja oli paljon

Teemu Keskisarjan aineistossa on 253 tapausta vuosilta 1728-1778. Luku on hänen mukaansa huomattavan suuri. Ajan väkivaltarikoksia on analysoitu huomattavasti suppeamman aineiston valossa ja niitä analyysejä on sentään tehnyt useampi historioitsijapolvi. 1700-lukuun tutkimus rajoittuu siksi, että aiemmat oikeuslähteet ovat tuhoutuneet ja kuolemantuomioiden täytäntöönpano toisaalta loppui jälkimmäiseen vuoteen.

253 tapausta 50 vuodessa on vähimmäisluku. Todellista tapausten määrää ei tiedä kukaan. Keskisarja kuitenkin arvelee, että eläimeensekaantumista koskevia juttuja saattoi hyvinkin olla yli 500.

Väkilukuun suhteutettuna luvut ovat hurjia. Samaan aikaan paljon väkirikkaamman Hollannin homovainoissa paljastui noin parisataa homoseksualistia.

Joistakin eläimeensekaantumistapauksista oikeudenkäyntiasiakirjat antavat hyvin kattavan kuvan. Sadan sivun tutkinta-aineisto 1700-luvulta ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Tämä tarkoittaa myös sitä, etteivät todisteet olleet mielikuvitusta kuten edellisen vuosisadan noitavainoissa. Ne perustuivat useimmiten silminnäkijähavaintoihin. Toisin kuin noitailmiannoissa, syytetyn ja todistajan välillä ei ollut havaittavissa henkilökohtaisia kaunoja.

Ruotsissa ilmiöön suhtauduttiin vielä ankarammin kuin Suomessa. Svean ja Götan hovioikeuksien ratkaisut johtivat satoihin teloituksiin. Turun hovioikeus vahvisti kuolemantuomion vain, jos todella kova näyttö oli koossa.

Pakkotyökin johti
usein kuolemaan

Selvästi syylliset, jotka sitkeästi kieltäytyivät tunnustamasta, selvisivät usein ruumiinrangaistuksella teon yrityksestä. Ruoskiminen ja pakkotyö olivat yleisin käytäntö ja nekin olivat kovia rangaistuksia. Kovimmillaan syyllinen joutui elinikäiseen linnoitustyöhön kaulakahleessa, joka taottiin paikalleen sillä seudulla, missä rikos oli tapahtunut. Linnoitustyö oli kuin pitkitetty kuolemanrangaistus, sillä äärimmäisen raskasta työtä tehtiin nälässä ja puutteessa.

Kuolemantuomioita Turun hovioikeus vahvisti vain 17. Yhtään kuolemantuomiota ilman syytetyn omaa tunnustusta ei ilmeisesti pantu täytäntöön.

Tapausselostukset oikeudessa olivat koruttomia ja asiallisia:

Täytettyään tamman kulkusen ruohotukolla hän kuljetti eläimen metsään. Sidottuaan tamman ja kaadettuaan korokkeekseen käsivarrenpaksuisen koivun, kuitenkaan koko runkoa katkaisematta, hän asettui eläimen taakse pidellen toisella kädellä sen takamuksesta, otti toisella kädellä esiin miehisen jäsenensä.

Muihin seksuaalirikoksiin verrattuna tuomiot eläimeensekaantumisesta olivat kovia. Turun hovioikeus ei vahvistanut kuolemanrangaistuksia edes törkeistä raiskauksista. Sen sijaan sukurutsasta mestauskirves heilahti herkästi.

Nuoria miehiä,
kiusaus paimenessa

Aineistostaan Teemu Keskisarja on haarukoinut tyypillisen suomalaisen eläimeensekaantujan profiilin. Hän oli nuori naimaton mies, paikallisyhteisön jäsen ilman rikostaustaa. Toisin kuin voisi luulla, kyseessä oli kaikin puolin tavallinen nuori mies, ei esimerkiksi heikkomielisenä pidetty, ei etniseen vähemmistöön kuuluva eikä muutenkaan marginalisoitunut.

Naisia syytteeseen joutui vain yksi ja hänetkin vapautettiin.

Renki joutui oikeuteen isäntää helpommin, mutta tärkein yhteinen nimittäjä ei ollut suhde omaisuuteen, vaan nuoruus.

Suurelle osalle syytetyistä eläimeensekaantuminen oli vakiintunut tapa, joka oli opittu jo varhaisnuoruudessa. Alakulttuuri levisi nuorison keskuudessa, alttiimpia kokeiluille olivat paimenpojat, Keskisarja luonnehtii. Viranomaisetkin arvelivat ongelman yhdeksi taustatekijäksi sitä, että nuoret miehet viettivät yhden elämänvaiheensa paimenina luontokappaleita ja niiden parittelua seuraten. Poikien käyttö paimenina kiellettiinkin vuoden 1734 rakennuskaaressa ja kieltoa tehostettiin huomattavalla kymmenen taalarin sakolla. Kyseinen lainkohta purettiin vasta 1990-luvulla.

Paljastuttuaan nuoret miehet tunnustivat yleensä lukuisia akteja.

Eläimen ja ihmisen
rajaa pidettiin häilyvänä

Laajan ilmiön syitäkin Teemu Keskisarja pohtii. Mitään tyhjentävää selitystä sille ei löydy.

Nykykatsannossa ilmeisimmiltä vaikuttavat selitykset lähtevät seksuaalisesta frustraatiosta. Avioliiton ulkopuolisten suhteiden tiukka kontrolli saattoi painostaa yksilöitä luonnonvastaiseen sukupuolisuuteen, mutta on kyseenalaista, oliko suomalainen maalaisrahvas kristikunnan ahdasmielisintä tai turhautuneintakaan väkeä. Mahdollisesti tapoja ohjaili ankara asenne itsetyydytykseen, joskaan ei ole todistettavissa, että suomalaiset kiinnittivät tähän tabuun intensiivistä huomiota vielä 1700-luvun alkupuolella.

Yksi selitys voi olla se, ettei ihmisen ja eläimen erottavaa rajaa koettu itsestään selväksi. Se saattoi lisätä kiusausta.

Eläimeensekaantumista ei voi selittää edes humalaisten toilailuna, sillä alkoholilla oli vain harvoin osuutta asiaan. Teko ja sen salaaminen vaati päinvastoin selvää päätä ja kylmäveristä suunnittelua. Esimerkiksi saarijärveläinen sotilas kävi navetassa sitomassa lehmän ja rakentamassa korokkeen sen taakse, mutta palasi tekemään tekosensa vasta yöpimeällä luullessaan muun väen nukkuvan.

Osa jäi kiinni, koska ei enää osannut toimia kyllin varovasti. Tapa oli niin arkipäiväistynyt.

Lehmän silmissä
kimmeltävä katse...

Syyllisten hengenmenon lisäksi ilmiö aiheutti valtavat taloudelliset tappiot. Sen johdosta tapettiin arvokkaita eläimiä, pääasiassa tammoja ja lehmiä.

Juuri tammat ja lehmät olivat ylivoimaisesti yleisimpiä partnereita, vaikka niiden kanssa hääräys oli jo toimituksenakin hengenvaarallista. Jostain syystä juuri lehmien käyttäytymistä kuvattiin jopa inhimilliseksi. Turkulainen piika kertoi lehmän päästelleen laulua muistuttavaa ääntä ja katsoneen kimmeltävin silmin vaatteitaan navetan lattialta keräilevää miestä.

Pieneläimiin sekaantumista taas ehkä pidettiin vielä häpeällisempänä kuin muihin eläimiin sekaantumista.

Ihmisen ja eläimen välinen sukupuolisuhde näyttää sinänsä olevan ikivanha ilmiö, sillä se tuomitaan jo Vanhan Testamentin Mooseksen laissa. Jo siitä periytyy myös teon kummankin osapuolen kuolemantuomio:

Jos jocu yhdendy eläimen canssa, sen on totisesti kuoltava ja myös se eläin tappakaa.

Ancyran kirkolliskokouksessa papistoa patistettiin juurimaan kauhistuttavaa syntiä jo 700-luvun lopulla. Englannissa lakikokoelma vuodelta 1290 kielsi samassa yhteydessä seksuaalisen kanssakäymisen juutalaisen, karjan ja samaa sukupuolta olevan kanssa.

Tonneittain
lihaa tärviölle

Ensimmäisissä laeissa eläimeensekaantuja määrättiin haudattavaksi elävältä. Varmuudella yhtään tällaista tuomiota ei kuitenkaan laitettu täytäntöön. Aluksi syylliset poltettiin elävältä, mutta 1600-luvun puolivälistä lähtien syylliset – ihminen ja eläin – mestattiin ensin kirveellä.

Esimerkiksi rituaalista sopii 11. joulukuuta 1736 toteutettu 23-vuotiaan torpparin Juho Simonpojan teloitus Padasjoella.

Syytetty ja usein kokonainen lauma eläimiä vietiin yhtenä kulkueena kohti mestauslavaa. Papit saattoivat sidotuin silmin kulkenutta tuomittua, jonka toivottiin katuvan tekoaan julkisesti ennen kirveen heilahdusta. Ensin mestattiin eläimet ja sitten katkaistiin Juho Simonpojan kaula. Yleisö lauloi psalmia. Lopuksi kaikki syylliset poltettiin roviossa.

Teemu Keskisarja arvioi, että 1700-luvulla teloituspaikoilla tuhottiin tonneittain hevosen- ja naudanlihaa. Samassa mestaustilaisuudessa pyöveli saattoi ”cuolettaa” jopa 20 eläintä.

Tenholan
skandaali

Alussa mainittu länsiuusmaalainen Tenhola oli jostain syystä eläimiinsekaantumistapausten keskittymä. Siellä nostettiin tutkimusajankohtana kahdeksan prosessia, mikä väkilukuun suhteutettuna on paljon. Tapausten tutkinnassa kirkkoherra Joachim von Glan oli erityisen keskeisessä roolissa ja hänestä tuli omana aikanaan ilmiön todellinen asiantuntija.

Tenholassa tapauksiin paneuduttiin poikkeuksellisella intensiteetillä ehkä siksi, että pitäjän ensimmäinen tutkimusajankohtaan kuulunut tapaus oli niin törkeä. Huhtikuussa 1728 ruotusotilas Anders Lindberg yllätettiin Prästkullan kartanossa itse teosta. Kuulustelussa ilmeni, että hänellä oli kokemusta peräti viidestä eläinlajista. Sarjasekaantujaa seurasi kuolemaan kokonainen karjaomaisuus, yksin tammojakin yksitoista kappaletta. Lisäksi pitäjäläisiä järkytti tieto, että he olivat nauttineet saastuneiden eläinten anteja vuosikausia.

Kuolemantuomio eläimeensekaantumisesta säilyi Ruotsin laissa vuoteen 1866 ja Suomessa vuoteen 1889 asti. Teloituksia ei kuitenkaan toteutettu vuoden 1778 jälkeen, koska kuningas Kustaa III ei vahvistanut kuolemantuomioita. Sitä mukaa oikeuslaitoksen mielenkiinto ilmiötä kohtaan hiipui, mutta vielä sotien jälkeenkin siitä syytettiin satoja suomalaisia ennen kuin kriminalisointi päättyi vuonna 1970.

perjantaina, joulukuuta 15, 2006

Syksyn parhaat dekkarit, osa 2



Tomaattien karvas sivumaku

Jaana Airaksinen: Vailla varjoa. Like 2006. 238 sivua.

KAI HIRVASNORO

Voima-lehden toimitusjohtaja Jaana Airaksinen nousi suomalaisten dekkaristien eturiviin kaksi vuotta sitten toisella jännärillään Kätköissä paratiisin. Kehitys esikoisromaanista oli huima, mutta nyt Airaksinen pistää vielä paremmaksi. Vailla varjoa on se suomalainen dekkari, jota tässä on vuosikausia odotettu.

Rosvojen ja poliisien ikuisen kilpajuoksun sijasta Jaana Airaksinen on tiukasti kiinni ajan ytimessä. Mutta ei niin, että yhteiskunnallinen sanoma nousisi esiin kiusallisena saarnaamisena tai päälle liimattuina huomioina. Vailla varjoa on täysipainoinen, yllättävän toiminnallinen, jännäri. Sen aihe vain on paljon isompi ryöstö kuin pankkiryöstö.

Airaksisen aiemmista kirjoista tuttu toimittaja Eva Raulo on Espanjassa tekemässä juttua siitä, missä oloissa ja kenen toimesta Suomessakin talvella syötävät tomaatit kasvatetaan. Jättiläismäisissä kasvihuoneissa työskentelevät luvattomat vierastyöläiset isäntiensä armoilla. Euroopan siirtolaisuuspolitiikka yrittää pitää heidät loitolla, mutta toisaalta moni eurooppalainen bisnes ei tule enää toimeen ilman heitä. Ilman virallisia papereita vierastyöläiset ovat kuitenkin vailla mitään suojaa.

Kaikille ei riitä vierastyöläisen työpanos. Vielä paremman tuoton saa, kun myy koko ihmisen.

Espanjalaiselta viljelmältä katoaa equadorilainen teinityttö Victoria, joka on hoitanut ystäväpariskunnan vauvaa. Jäljet johtavat Hollantiin Rotterdamin satamakaupunkiin, missä rikollisliiga myy kaapattuja naisia hyvään hintaan. Yöstä pahoinpidellyn Victorian kanssa käydään internetissä irvokas huutokauppa, jossa miehet tuntuvat kilpailevan oikeudesta raiskata Victoria. Jakso on kirjassa niin hyvin kuvattu, että kaipa se pohjautuu todellisuuteen.

Pelastajatkin ovat kintereillä. Rotterdamin kaduilla ja kujilla käydään kilpajuoksu elämästä ja kuolemasta. Airaksinen kirjoittaa kuin action-elokuvan käsikirjoitusta.

Jaana Airaksinen kirjoittaa eurooppalaisen hyvinvoinnin takapihoista tavalla, joka pistää miettimään valintoja kauppareissulla. Tekeekö noita espanjalaisia tomaatteja sittenkään mieli.

Viime vuoden paras suomalainen jännäri oli Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa. Tänä vuonna mestaruus pysyy perhepiirissä, sillä Jaana Airaksinen on Isomäen puoliso.

Arkinen väkivalta keskuudessamme

Christian Jungersen: Poikkeus säännöstä. Suomentanut Sanna Manninen. Otava 2006.
675 sivua.

KAI HIRVASNORO

Sopivissa olosuhteissa kenestä tahansa voi tulla murhaaja, väittää tanskalaiskirjailija Christian Jungersen.

Sanomaansa hän perustelee tehokkaalla romaanilla, joka hämmästyttävää kyllä on vasta miehen toinen. Jungersenin esikoisromaani Krat, Tiheikkö, ilmestyi Tanskassa vuonna 1999 ja tuotti hänelle heti kolmivuotisen kirjoittamisapurahan. Kahteenkymmeneen vuoteen kukaan ei ollut saanut sellaista vain yhden romaanin perusteella.

Tiheikköä ei ole käännetty muille kielille, mutta Tanskassa toissa vuonna ilmestynyt Poikkeus säännöstä on jo nyt kansainvälinen menestys.

Ennen kirjailijanuraansa Christian Junger työskenteli mainostoimistossa ja tiedottajana. Pienen toimiston musertavan tappavasta ilmapiiristä kertoo hänen omien kokemustensa pohjalta myös Poikkeus säännöstä. Kyseessä on neljän naisen ja miespomon muodostama Kansanmurhien tutkimuskeskus, jossa lähinnä toimitetaan internetiin ja muihin julkaisuihin taustatietoja ja analyysejä eri puolilla maailmaa tapahtuneista hirmuteoista.

Keskuksen tiedostavat työntekijät muuttuvat sitä itse tajuamatta vähitellen hirviöiksi, kun he saavat uuden työtoverin, jonka ainoa vika on se, että hän on uusi. Eristäminen on työpaikkakiusaamisen alkumuoto ja siitä edetään lähes 700 sivun aikana henkisen väkivallan koko kirjoon.

Vaikka romaanin asetelma pysyy lähes loppuun asti samanlaisena, ei se satojen sivujen aikana jää polkemaan paikalleen eikä tylsy. Aina kun näin uhkaa käydä, Christian Jungersen kaivaa esille uuden ja mielenkiintoa kutkuttavan koukun.

Ehkä pientä epäuskottavuutta on kuitenkin siinä, että kirjan kiusaajien todellisuudentaju heittää todella pahasti, mutta silti he pystyvät hoitamaan työnsä melko mallikelpoisesti. Toisaalta kuvion voi nähdä vain lisäävän kirjan ahdistavuutta. Pahat teot eivät näy ihmisestä päälle päin. Ei Srebrenican teurastajalla Ratko Mladicilla tosiaankaan ole sarvia päässään.

Ja aina kun Suomessakin tapahtuu perhemurha, niin otsikot syntyvät siitä, että murhaajahan oli ihan tavallinen ihminen. Että ei olisi koskaan juuri hänestä uskonut...

Poikkeus säännöstä ei ole mikään dekkari. Mutta jännittävämpi se on kuin useimmat jännityskirjoiksi mainostetut romaanit.

Poikkeus säännöstä kuuluu syksyn pakollisiin dekkareihin. Kamalan kannen ei pidä antaa hämätä.

keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006

Bernie Sanders, USA:n senaatin sosialisti ihailee Pohjoismaita


(Kansan Uutisten Viikkolehti 8.12. 2006)

Sosialismi on amerikkalaiselle senaattorille Bernie Sandersille suunnilleen sama asia kuin pohjoismainen hyvinvointivaltio. Sandersista tulee ensi kuussa historian ensimmäinen Yhdysvaltain senaatin jäsen, joka on avoimesti sosialisti.

KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Pieni Vermontin osavaltio Yhdysvaltain koillisnurkassa on tunnettu poliittisesta vapaamielisyydestään. Yhdysvaltoja hallitsee kaksi puoluetta, mutta Vermontissa on demokraattien ja republikaanien lisäksi vaikutusvaltainen, aatteeltaan lähinnä sosialidemokraattinen Edistyspuolue, jota edustava Bernie Sanders on istunut Yhdysvaltain kongressissa riippumattomana jäsenenä vuodesta 1991.

Marraskuun välivaaleissa sosialistiksi itseään kutsuva Sanders päihitti osavaltion rikkaimpiin miehiin kuuluvan republikaaniliikemies Rich Tarrantin ja nousi ensimmäisenä sosialistina Yhdysvaltain senaattiin. Bernie Sanders sai vaalissa 65 prosenttia äänistä. Myös hänen edeltäjänsä Jim Jeffords oli riippumaton edustaja. Jeffords istui republikaanien ryhmässä, mutta Sanders on toiminut koko kongressiuransa demokraattien ryhmässä.

Skandinavia on
sosialismia

Sosialisti Yhdysvaltain senaatissa on niin outo lintu, että Bernie Sanders joutuu jatkuvasti vastaamaan kysymykseen, minkä sortin sosialisti hän oikein on.

Sanders korostaa olevansa demokraattinen sosialisti. Marraskuun alussa hän kuvasi brittiläisessä Guardian-lehdessä aatettaan näin:

– 20 vuotta sitten ihmiset täällä ajattelivat sosialismilla Neuvostoliittoa tai Albaniaa. Nyt he ajattelevat Skandinaviaa. Vermontissa ihmiset ymmärtävät minun puhuvan demokraattisesta sosialismista.

Heti vaalin ratkettua Sanders jatkoi amerikkalaisessa Democracy Now! -radio-ohjelman haastattelussa:

– Sosialismista puheen ollen ajattelen, että meillä on paljon opittavaa Skandinaviasta ja siitä erittäin hyvästä työstä, mitä eurooppalaiset ovat tehneet. Sellaisissa maissa kuin Suomi, Norja ja Tanska köyhyys on lähes poistettu. Kaikilla on oikeus terveydenhoitoon kansalaisuuden perusteella. Keskiasteen opetus on kaikkien saatavilla tuloista riippumatta, käytännössä ilmaiseksi. Siellä ollaan paljon mukana politiikassa, äänestysprosentit ovat korkealla. Minusta meillä on paljon opittavaa maista, jotka ovat luoneet tasa-arvoisemman yhteiskunnan kuin Yhdysvallat.

Sosialismi merkitsee Bernie Sandersille sitä, että valtio ottaa enemmän vastuuta ihmisten hyvinvoinnista. On oltava oikeus terveydenhoitoon ja koulutukseen varallisuudesta riippumatta. Hallitus ei saa olla rahapiirien ohjauksessa eikä suuryhtiöillä ole oikeutta saastuttaa ympäristöä.

– Minulle sosialismi merkitsee yksinkertaisesti demokratiaa. Siinä kaikki. Nyt elämme yhteiskunnassa, joka muuttuu koko ajan epädemokraattisemmaksi. Päätöksiä tekevät ihmiset, joilla on huikeita omaisuuksia, hän sanoi.

Edellinen ennätys
kuusi prosenttia

Sosialistin vaalivoitto Yhdysvalloissa on hurja saavutus, sillä jo ”liberaaliksi” julistautuminen on monissa muissa osavaltioissa poliittinen itsemurha. Saavutuksesta kertoo jotain sekin, että edellinen senaattiin kampanjoineen sosialistin ennätys oli Emil Seidelin kuusi prosenttia äänistä vuonna 1930.

New Yorkista kotoisin oleva Bernie Sanders valittiin Vermontin suurimman kaupungin, Järvenpään kokoisen Burlingtonin pormestariksi vuonna 1981. Hän on muistellut yrittäneensä saada osavaltion hallinnon kuuntelemaan ihmisiä eikä vain suuryrityksiä, ja ilmeisesti onnistui tässä, koska on uusinut paikkansa kongressissa vaaleista toiseen 16 vuoden ajan ja otti nyt askeleen vielä pidemmälle.

Democracy Now! -ohjelman haastattelussa Sanders arvioi kannatuksensa perustuvan ruohonjuuritason työhön.

- Olemme koonneet yhteen ammattiosastoja, naisasiaryhmiä, ympäristöliikkeitä, eläkeläisiä ja maanviljelijöitä. Tämä on hyvin jännittävää, Sanders totesi.

Nyt nujerretaan
keskiluokka

Mutta ”edistyksellisten” lisäksi Bernie Sanders keräsi kasvavaa kannatusta myös republikaaneja aiemmin äänestäneiltä puhumalla näissä vaaleissa Irakin lisäksi maansa sosiaalisista ongelmista, keskiluokan kasvavasta ahdingosta sekä köyhien ja rikkaiden välisen kuilun syvenemisestä.

– Konservatiivisilla republikaaneillakaan ei ole terveydenhoitoa, konservatiivisilla republikaaneillakaan ei ole varaa kouluttaa lapsiaan ja hekin saavat potkut, kun hyvin palkatut työt viedään Kiinaan. Kun näistä asioista puhuu ihmisten kanssa, niin he sanovat haluavansa jonkun puolustamaan taloudellista hyvinvointiaan.

Kun Yhdysvaltain senaatti aloittaa työnsä tammikuussa, Bernie Sandersista tulee senaattori Ted Kennedyn johtaman, terveys-, koulutus- ja sosiaaliasioita käsittelevän valiokunnan jäsen. Ensimmäisenä työnään Sanders haluaa valiokunnan käynnistävän tutkimuksen rahan ja vallan välisestä suhteesta Yhdysvalloissa. Hän haluaa selvittää, kuka omistaa Amerikan.

– Kongressissa ei ole juuri koskaan keskusteltu ison rahan mahdista. Mitä nämä ihmiset tekevät, kun heillä on valtavat määrät rahaa? He käyttävät sitä oman varallisuutensa ja valtansa lisäämiseen, Sanders perusteli marraskuun lopulla Mother Jones -lehdessä.

Lisäksi Sandersin ensimmäisen sadan päivän asialistalla on nostaa esiin Yhdysvaltain talous, joka hänen mukaansa on katastrofi keskiluokalle.

Kolmanneksi hän haluaa levittää amerikkalaisille sanomaa ihailemansa Euroopan yhteiskunnallisista oloista.

– Miten usein puhutaan siitä, että amerikkalaisten työpäivät ovat teollisuusmaiden pisimmät? Kahden viikon palkallinen loma alkaa olla menneisyyttä, mutta samaan aikaan Euroopassa on 4-6 viikon lomat ja äitiyslomat. Meillä ei tunneta näitä asioita. Haluan oppimismielessä verrata sitä, mitä työläiset muualla päin maailmaa saavat ja mitä Yhdysvalloissa, Sanders sanoi.

perjantaina, joulukuuta 08, 2006

Kiinalaiset kännykkätyöläiset vetosivat Nokiaan


Nokia kiistää yhteytensä Hivac-yhtiöön

(Kansan Uutisten Viikkolehti 8.12. 2006)

Yhdeksän kiinalaista naistyöläistä kertoo saaneensa myrkytyksen Nokialle kännyköiden komponentteja valmistavassa tehtaassa. Nokian mukaan kyseinen tehdas ei ole sen alihankkija.

KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Maailmanlaajuiset suuryhtiöt vakuuttavat noudattavansa yhteiskuntavastuuta myös kehitysmaissa. Niille komponentteja toimittaa kuitenkin niin valtaisa alihankkijoiden verkko, että kattava valvonta näyttää mahdottomalta.

Viikko sitten julkaistu raportti matkapuhelimia valmistavien yritysten alihankkijoiden työoloista nostaa esiin jälleen kysymyksen, minkä hinnan hierarkian alimmat työntekijät maksavat esimerkiksi Suomen lippulaivan Nokian menestyksestä. Hollantilainen kansainvälisiä suuryrityksiä monitoroiva tutkimuslaitos SOMO (http://www.somo.nl/) otsikoi viime perjantaina julkaistun raporttinsa niin, että työntekijät ovat altistuneet myrkyille Nokian ja Motorolan tehtailla. Tutkimuksen ovat rahoittaneet Hollannin ulkoministeriö ja hollantilainen kuluttajajärjestö.

SOMOn tutkijan Joseph Wilden mukaan etenkin Kiinassa ja Thaimaassa kännyköihin tehdään komponentteja oloissa, jotka rikkovat kansainvälisiä työ- ja turvallisuusnormeja. Alihankintatöitä tekevien tehtaiden omistajat yksinkertaisesti kiertävät säännöksiä.

Ei minimipalkkaa,
ei palkallisia lomia

Tutkimuksen The High Cost Of Calling mukaan kännyköiden tekijöiden palkat alittavat yleisesti minimisäädökset. Palkallisia lomia ei ole, ei myöskään sairauslomia. Työtä tehdään kuutena tai seitsemänä päivänä viikossa ja ylitöitä 2-5 tuntia päivässä ilman ylityökorvauksia. Suojavarusteet vaarallisia kemikaaleja käytettäessä ovat puutteellisia.

Tutkimuksessa väitetään, että Nokian thaimaalaisessa alihankintatehtaassa komponentteja juotetaan toisiinsa niin myrkyllisellä lyijyllä, että Euroopassa sellaisen käyttö on kielletty elektroniikkateollisuudessa. Suojavarusteet työntekijöiden on ostettava itse, koska yritys haluaa säästää. Suojavarusteiden sijaan yhtiö juottaa työläisille maitoa, jotta myrkyt neutraloituisivat heidän verestään. Jotkut työntekijät ovat vakavan myrkytystilan vuoksi joutuneet sairaalaan.

Myös Motorolalle Kiinassa alihankintatöitä tekevällä tehtaalla työntekijöitä on sairastunut myrkytykseen. Yhden raskaana olleen naisen tiedetään joutuneen tekemään abortin myrkytyksen aiheuttamien komplikaatioiden takia. Tehtaan johto pitkitti hänen kärsimyksiään kieltämällä aluksi hoidon.

Työläiset kirjoittivat
Nokian johdolle

Tutkimuksen liitteenä on Shenzenissä toimivan Hivac Startech -tehtaan yhdeksän naistyöntekijän allekirjoittama kirje Nokia-yhtiölle. Naiset kertovat tulleensa tehdastöihin maaseudulta ja pitävät suurena kunniana työskennellä Nokian kaltaiselle arvostetulle yhtiölle.

Vastineessaan Nokia-yhtiö toteaa, ettei Hivac Startech kuulu sen yhteistyökumppaneihin ja syyttää SOMOn raporttia muistakin raskaista virheistä.

Kiinalaiset naistyöntekijät ovat joka tapauksessa työskennelleet lokakuun 2004 ja elokuun 2005 välisenä aikana myrkyllisten puhdistusaineiden kanssa käsitellessään kännyköihin tulevia näyttöruutuja. Mitään työturvallisuuteen liittyvää koulutusta ei annettu. Työpäivät kestivät 8-12 tuntia.

”Joulukuussa 2005 joiltakin meistä meni ruokahalu. Aloimme saada kipuja jalkoihin ja vartaloon. Meillä oli suuria vaikeuksia nousta seisomaan ja kulkea portaissa. Saimme tietää, että monet muutkin naiset kärsivät samanlaisista oireista. Kaksi oli eronnut työstä ja palannut kotiin. Epäilimme sairastuneemme työperäiseen tautiin. Saimme johtajalta viikon vapaata ja hän käski meidän tutkituttaa itsemme omalla kustannuksellamme. Kävimme useissa sairaaloissa, mutta missään lääkärit eivät osanneet selittää vaivojamme”, he kertovat kirjeen englanninkielisessä käännöksessä.

Lopulta naisia kehotettiin menemään tarkempiin tutkimuksiin sairaalaan, joka Shenzenissä on erikoistunut nimenomaan työperäisten tautien hoitoon ja ehkäisyyn.

”Pyysimme johtajiltamme apua. Mutta pettymykseksemme he väittivät vaivojemme johtuvan elinoloistamme maaseudulla, kuten sinkin ja kalsiumin puutteesta ja kylpemisestä kylmässä vedessä. Mutta me emme ole kuulleet kenelläkään miljoonista maaseudun asukkaista olevan tällaisia vaivoja. Olimme syvästi loukkaantuneita johtajien vastuuttomuudesta”, naiset jatkavat.

Särkylääkkeitä lukuunottamatta pomoilta ei herunut heille ymmärrystä.

Kun kivut kuitenkin yltyivät, he menivät paikallisten työsuojeluviranomaisten puheille. Kymmenessä minuutissa paikalle saapui myös tehtaan johtoa uhkailemaan työntekijöitään. Lopulta yksi naisista päästettiin sairaalaan. Vain yksi, koska tehtaan johtajien mukaan suurempi joukko estäisi lääkäreitä tutkimasta asiaa kunnolla.

Seitsemän pääsi
erikoishoitoon

Elokuussa 2006 naisista seitsemän oli päässyt erikoissairaalaan Shenzenissä. Kaksi oli menettänyt kävelykykynsä ja liikkui pyörätuolilla. Sairaalassa selvisi, että Fu Juping -niminen nainen oli toisella kuukaudella raskaana. Lääkärit suosittelivat hänelle myrkytystilan takia aborttia.Naisten mukaan lääkärit ovat todenneet heillä olevan vaurioita keskushermostossa.

”Olemme hyvin huolissamme. Onko meissä parantumattomia vaurioita? Vaikeuttaako sairautemme aviomiehen löytämistä? Pystymmekö synnyttämään terveitä lapsia? Mistä löydämme uuden työpaikan? Miten palautamme itseluottamuksemme ja palaamme takaisin normaaliin elämään?”

Kaksi sairastuneista, Yao Chunyan ja Liu Haiyan poistettiin sairaalasta kotihoitoon vastoin lääkäreiden tahtoa.

”Tehdas pilannut
Nokian maineen”

Kiinan lainsäädännön mukaan ammattitaudista pitäisi saada korvaus.

”Olemme neuvotelleet tehtaan johtajien kanssa tästä asiasta, mutta he eivät halua tehdä yhteistyötä. Näyttää siltä, ettei mitään ole tehtävissä. Olemme vasta vähän yli 20-vuotiaita ja joudumme viettämään suuren osan nuoruudestamme yksin sairaalassa kärsien sekä fyysisestä että psyykkisestä sairaudesta.”

Kirje päättyy vetoomukseen Nokian johdolle: ”Hivac Startech on teidän yhteistyökumppaninne ja alihankkijanne. Tehtaamme johtajat ovat rikkoneet vakavasti yhtiönne eettisiä normeja vastaan ja pilanneet maineenne. Yhtiönne imago on vaurioitunut. Toivomme todella, että ryhdytte toimiin, jotka lopettavat nämä väärinkäytökset tehtaalla. Olemme kiitollisia tästä ja uskomme teidän toimivan oikeuden puolesta ja välitätte meistä, joukosta työläisiä, joita on kohdeltu väärin.”

Vaikka Nokia kiistää yhteytensä Hivaciin, se sanoo tutkivansa kahden raportissa mainitun thaimaalaisen alihankintayhtiön toimintaa. Nokian mukaan sen yhteistyökumppaneiden on täytettävä 80 sosiaalisen vastuun kriteeriä, jotka koskevat mm. työaikoja ja -turvallisuutta. Vuosittain Nokia tarkastaa sata alihankintayritystä.

tiistaina, joulukuuta 05, 2006

Pentagonin vanha jengi taas koolla, nyt tähtäimessä on Iran


(Kansan Uutisten Viikkolehti 1.12. 2006)

Ennen marraskuun puolivälin vaaleja amerikkalaiset näyttivät valmistautuvan tosissaan sotilaalliseen iskuun Irania vastaan. Pentagoniin perustettiin samanlainen propagandatoimisto kuin Irak-hyökkäyksen alla. Oikeistolla oli jälleen myös mannekiinina iskuun usuttava maanpakolainen. Vaalituloksesta huolimatta Iran saattaa olla edelleen Bushin hallinnon tähtäimessä.

KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Onko tässä jotain tuttua?

Iranin epäillään yrittäneen hankkia ydinaseeseen tarvittavaa uraania Afrikasta. Irania koskevia valikoituja tiedustelutietoja vuodetaan julkisuuteen. Epäilyjä joukkotuhoaseista. Ja Yhdysvaltain oikeiston rakastama poliittinen pakolainen, joka lobbaa sotilaallista iskua Iranin nykyisen hallinnon kaatamiseksi.

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin Yhdysvallat valmistelee kuumeisesti iskua Iraniin. Ennusmerkit ovat täsmälleen samat kuin noin vuosi ennen hyökkäystä Irakiin.

Varapresidentti Dick Cheneyn ja marraskuussa eroamaan joutuneen puolustusministeri Donald Rumsfeldin luottomiehet ja -naiset pohjustivat Irakin sotaa Pentagoniin perustetussa erikoisosastossa nimeltä Office of Special Plans. Nyt samat Irak-haukat pesivät jälleen Pentagonissa, mutta uuden toimiston nimi on Iranian Directorate.

Yhdysvaltain Iranin politiikkaa valmistelevat piinkovat uuskonservatiivit. Pentagonin Iran-direktoraatin kantaviin voimiin kuuluu mm. Abram Shulsky, jonka aiempi työpaikka oli juuri Office of Special Plans.

OSP:n tärkeimpiin tietolähteisiin kuului huijariksi osoittautunut Irakin Kansalliskongressin johtaja Ahmed Chalabi. OSP myös terävöitti CIA:n joukkotuhoaseita koskeneita tiedustelutietoja ennen kuin ne päätyivät Valkoiseen taloon.

Abram Shulskyn tavoin ex-OSP-miehet John Trigilio ja Ladan Archin työskentelevät nyt Iran-toimistossa.

Uutistoimisto AFP kysyi viime viikolla sekä demokraattien että republikaanien taustavaikuttajilta, mitä republikaanien vaalitappio vaikuttaa Irania koskeviin suunnitelmiin. Demokraatteja lähellä olevasta tutkimuslaitoksesta arvioitiin, että aseellisen hyökkäyksen todennäköisyys pieneni, mutta ei poistunut. Rumsfeldin erosta huolimatta muu vanha kaarti on edelleen avainpaikoilla.

Uuskonservatiiveja lähellä olevan American Enterprice Instituten edustaja Joshua Muarvchik kehotti pysymään tiukkana ja pommittamaan Irania, koska diplomatia ja talouspakotteet eivät ole johtaneet mihinkään.

Cheneyn tytär
isän hommissa

Pentagonin Iran-toimisto tekee yhteistyötä ulkoministeriön Iranin osaston kanssa. Sieltä löytyy varapresidentin vanhin tytär Elisabeth Cheney. Ennen nykyistä virkaansa hänellä ei ollut kokemusta Lähi-idän politiikasta, mutta nyt tytär-Cheneyllä on käytössään 85 miljoonaa dollaria demokratian nimissä Iraniin kohdistuvaan propagandaan.

Elisabeth Cheney ei juuri esiinny julkisuudessa. Viime vuonna hän kuitenkin totesi ulkopoliittisen yhdistyksen tilaisuudessa Iranin olevan maailman johtava terrorismin sponsori.

Dick Cheneytä Lähi-idän asioissa neuvoo myös David Wurmser, joka 1990-luvun strategiapaperissaan Clean Break neuvoi syrjäyttämään Saddam Husseinin. Toissa vuonna FBI kuulusteli Wurmseria salaisten tietojen luovuttamisesta Ahmed Chalabille ja amerikkalaiselle Israel-painostusryhmälle.

Uusi Chalabikin
jo valittuna

Saddam Husseinin syrjäyttämistä esitti vuonna 1998 myös Elliot Abrams, Iran-Contra-skandaalin veteraani ja uuskonservatiivisen Project for the New American Century - think tankin perustajajäsen. Abrams on viime vuodesta lähtien kuulunut presidentti George W. Bushin turvallisuuspoliittisiin neuvonantajiin alueenaan uudistukset Lähi-idässä.

Irakin sodan alla Pentagonin haukat kuuntelivat tarkalla korvalla irakilaissyntyistä liikemiestä Ahmed Chalabia, joka tosin oli muuttanut maasta pois jo pikkupoikana.

Nyt samojen piirien tähtitodistajana on entinen iranilainen poliittinen vanki Amir Abbas Fakhravar. Hän saapui Yhdysvaltoihin vasta toukokuussa, mutta on jo ehtinyt päästä Pentagonin neuvonantajiin kuuluvan Richard Perlen suojatiksi, puhumaan kongressiin ja tapaamaan vaikutusvaltaisia poliitikkoja.

Fakhravarilla on tuomisinaan yksinkertainen viesti: Kunhan Yhdysvallat vähän tuuppaa, niin Iranin kansa nousee mullaheja vastaan.

Tämä on viesti, jonka haukat haluavat kuulla. Häntä kansainvälisesti paljon tunnetumpi iranilainen oppositiojohtaja Akbar Ganji puolestaan vastustaa USA:n interventiota. Syksyllä Yhdysvalloissa vieraillut Ganji halusi Yhdysvaltain poliittisen eliitin sijaan tavata YK:n pääsihteerin Kofi Annanin ja Noam Chomskyn.

Poliittisella vangilla
satelliittipuhelin

Moniin lehtiin turvallisuuspolitiikasta kirjoittava Laura Rozen selvitteli äsken Mother Jonesissa konservatiivien suosiman Amir Abbas Fakhravarin taustoja.

Oman kertomansa mukaan Fakhravar onnistui pakenemaan iranilaisesta Evinin vankilasta, missä hän oli poliittisista syistä.

Vankeus ei kuitenkaan estänyt häntä ennen pakoa osallistumasta satelliittipuhelimella Los Angelesissa toimivan Iranin hallituksen vastaisen radio-ohjelman lähetyksiin.

Paettuaan vankilasta Amir Abbas Fakhravar lensi tavallisella lennolla Dubaihin ja tapasi siellä Richard Perlen huhtikuussa.

– Minun silmissäni hän oli valon prinssi. Näin hänen (Perlen) silmistään, että hän on yhtä huolissaan meidän kansastamme kuin Amerikan kansasta. Tämä on hyvin tärkeää ja erityistä, Fakhravar kertoi New York Sun -lehdessä.

Laura Rozenin mukaan iranilaiset oppositiovoimat eivät tunne Fakhravaria ja hänen tarinansa on keksitty. Kukaan ei pakene Evinin vankilasta, vaan hän yksinkertaisesti jätti palaamatta vankilomalta. Vankilassa hän ei ollut poliittisista syistä, vaan säädyttömän käytöksen takia.

Strategia pitää
Irania pääuhkana

12 kertaa pidätettynä ollut, nykyisin Kanadassa asuva iranilainen ihmisoikeusaktivisti Hassan Zarezadeh oli aivan varma, ettei iranilaisella poliittisella vangilla ole puhelinta, jolla voi soitella ulkomaisiin radio-ohjelmiin.

Amir Abbas Fakhravar itse sanoi Laura Rozenille iranilaisten poliittisten vankien olevan tiukasti jakautuneina liberaaliin ja vasemmistolaiseen blokkiin. Vasemmistolaiset levittävät hänestä valheita.

Entiseltä YK:n asetarkastajalta Scott Ritteriltä on juuri ilmestynyt kirja Target Iran, Maalitauluna Iran. Ritterin mukaan ei ole mitään syytä epäillä, etteikö Bushin hallinto tähtäisi aseelliseen väliintuloon Iranissa. Yhdysvaltain tuoreessa kansallisessa turvallisuusraportissa mainitaan Iran 16 kertaa maan tärkeimpänä turvallisuusuhkana. Samassa dokumentissa pidetään ennaltaehkäiseviä sotia laillisena keinona torjua näitä uhkia.

Scott Ritter vieraili Iranissa syyskuussa. Hänenkin mukaansa merkit Yhdysvaltain politiikassa ovat nyt samanlaiset kuin Irak-invaasiota pohjustettaessa.

Muuttivatko
vaalit mitään?

Muuttiko Yhdysvaltain vaalitulos Irania koskevia suunnitelmia, kun uuskonservatiivit kärsivät marraskuun välivaaleissa kirvelevän tappion?

Ehkä muutti, ehkä ei, vastaa New Yorker -lehden tutkiva toimittaja Seymour M. Hersh vaalien jälkeen ilmestyneessä analyysissä, joka Hershille tyypilliseen tapaan pohjautuu nykyisten ja entisten tiedusteluvirkailijoiden ja muiden sisäpiiriläisten nimettöminä kertomiin tietoihin.

Hershin mukaan varapresidentti Dick Cheney pohti valikoidun piirin kanssa demokraattien mahdollisen vaalivoiton vaikutuksia jo lokakuussa. Johtopäätös oli se, että demokraattien voitto ei tule estämään hallitusta pyrkimästä sotilaalliseen ratkaisuun Iranin suhteen.

Bushin puolustusministeriehdokkaan Robert Gatesin uskotaan olevan Rumsfeldiä alttiimpi hakemaan rauhanomaista ratkaisua Iranin suhteen, mutta toisaalta muut uuskonservatiivit Rumsfeldiä lukuunottamatta istuvat edelleen avainpaikoillaan. He uskovat, että hyökkäys ja sitä seuraava kaaos ovat pieni hinta ydinuhkan poistamisesta. Tässä mielessä Irak-skandaalissa ryvettymätön Gates on Rumsfeldiä parempi keulakuva mahdolliseen seuraavaan sotaan.

Viime aikoina sekä Yhdysvallat että Britannia on alkanut pohtia Irakin kaaoksen rauhoittamista vetämällä aiemmin roistovaltioiksi luokitellut Iran ja Syyria mukaan poliittiseen prosessiin.

Kyse ei ole vainydinaseestaYhdysvaltain hallinnossa kilpailevan näkemyksen mukaan juuri Iran tukee aseellisesti Irakin vastarintaa ja Iranin heikentäminen on ainoa toivo pelastaa Irak, Hersh kirjoitti lähteisiinsä nojaten. Kyse ei siis ole pelkästään Iranin ydinaseesta eikä Iranin nykyisen hallinnon kaatamisesta, vaan siitä, että pommituksilla Yhdysvallat lähettäisi viestin, että se pystyy yhä saavuttamaan tavoitteensa.

– Vaikka sillä ei pystyttäisi tuhoamaan Iranin ydinohjelmaa, monet uskovat, että 36-tuntinen pommitus on ainoa keino muistuttaa iranilaisia ohjelman kehittelyn hinnasta – ja tuesta Moqtada al-Sadrille ja hänen iranilaismielisilleen kannattajille Irakissa, sanoi hallituksessa toimiva konsultti Seymour M. Hershille.

Näistä kovan linjan kannattajista tärkeimpiä on varapresidentti Dick Cheneylle töitä tekevä David Wurmser.

CIA:n mukaan
todisteita ei ole

Kuten ennen Irakin sotaa, Yhdysvaltain hallinnossa kiistellään jälleen siitä, millainen uhka joukkotuhoaseet, tällä kertaa Iranin ydinase, todellisuudessa ovat ja onko niitä ollenkaan. Vastakkain ovat tälläkin kertaa Pentagon ja keskustiedustelupalvelu CIA, joka myös edellisellä kerralla yritti – turhaan – hillitä villeimpiä spekulaatioita Irakin muodostamasta uhkasta.

Tällä kertaa CIA on haastanut puolustusministeriön ja Valkoisen talon näkemyksen Iranin ydinaseesta salaiseksi julistetussa arviossa, jonka mukaan pitäviä todisteita kyseisestä hankkeesta ei ole. Väite perustuu Iranin sisällä toimineiden israelilaisten ja amerikkalaisten agenttien hankkimaan tekniseen tiedusteluun.

Raportti on ollut tänä syksynä lausuntokierroksella eri tiedusteluvirastoissa ja niissä tiedetään Valkoisen talon suhtautuvan siihen erittäin vihamielisesti. Bush ja Cheney yrittävät estää raportin johtopäätösten päätymisen turvallisuuspolitiikassa keskeiseen kansalliseen turvallisuusarvioon (National Intelligence Estimate, NIE). Cheneyn toimistossa katsotaan, että todisteiden puute nimenomaan osoittaa salaisen ydinohjelman olevan olemassa.

Hershin lähteiden mukaan samassa CIA:n arviossa varoitetaan mahdollisen hyökkäyksen yhdistävän arabit Yhdysvaltoja vastaan. Se pyyhkisi pois maiden ja uskonnollisten ryhmien väliset erimielisyydet. Yhdysvallat saisi vastaansa yhtenäisen Syyrian, Iranin, Hamasin ja Hizbollahin. Saudi Arabia ja Egypti joutuisivat arvioimaan uudelleen hyviä suhteitaan länteen.

perjantaina, joulukuuta 01, 2006

Epävarmuus yhdistää punavihreää sukupolvea


Lamalapsuus vaihtui pätkätöihin
ja taisteluun leivästä

(Kansan Uutisten Viikkolehti 2.12. 2006)

Paavo Arhinmäki on sen sortin sosialisti, että yhteiskunta tulee ennen taloutta ja valtio on markkinoiden vastavoima. Politiikka on hänestä yhdessä tekemistä ja yhdessä tekemisen voimaa todistaa jalkapalloilija Diego Maradonan kuuluisa soolo vuonna 1986. Ilman porukan yhteispeliä ei tähtikään loista.

KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Paavo Arhinmäen profiiliin sopii prikulleen se, että hän uskalsi Vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsenenä sanoa julkisuuteen menettäneensä luottamuksensa puheenjohtaja Suvi-Anne Siimekseen jo ennen tämän eroa. Useimmille tällainen suorapuheisuus ”oman puolueen” asioissa on edelleen liian korkea kynnys ylitettäväksi.

Arhinmäen luottamusta Siimekseen ei vienyt mikään tietty yksi asia, vaan se katosi vähitellen.

– Suvi-Anne Siimeksellä oli enemmän ja enemmän sellaisia kommentteja, joita ei voinut allekirjoittaa ja joita joutui selittelemään. Ja ne tulivat aika yllättäen. Puoluejohdon jäsenenä olisi toivonut, että niistä olisi keskusteltu etukäteen. Minulle jäi sellainen kuva, että Suvi-Anne halusi tahallaan ärsyttää omaa väkeään.

Paavo Arhinmäki aloittaa muutama viikko sitten ilmestyneen kirjansa Punavihreä sukupolvi (Otava) juuri Siimes-episodin arvioimisella. Hän muistuttaa nuorten tukeneen punavihreää Suvi-Anne Siimestä vuoden 1998 puoluekokouksessa, mutta vähitellen Siimes muodostui pettymykseksi. Arhinmäki kirjoittaa, ettei Siimes lopulta ollutkaan aatteellinen ihminen, vaan politiikka olikin hänelle vain yksi osa työuraa ja hän muuttui vuosien kuluessa entistä enemmän valtapoliitikoksi.

”Maralla on ollut
aika hyvä ote”

Asiakysymyksistä Suvi-Anne Siimeksen ja Vasemmistoliiton eroon johti eniten suhtautuminen eurooppalaiseen turvallisuuspolitiikkaan ja kriisinhallintajoukkoihin.

Paavo Arhinmäen mukaan suhtautumisero oli suuri.

– Me haluamme pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana, ja siihen on ihan selkeä syy: Halutaan pysyä erossa jenkeistä, ja Nato koetaan jenkkien organisaatioksi.

– Jos meidän puolueväki on todella vahvasti liittoutumattomuuden puolella ja sotilasliittoja vastaan, joihin Suvi-Anne tuntuu suhtautuvan suhteellisen myönteisesti, niin siinä on iso ero, hän painottaa.

Keväällä Paavo Arhinmäki teki hyvän kampanjan pyrkiessään Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi. Kannatus ei ihan riittänyt, mutta kisan voittaneen Martti Korhosen työtyyliin hän on tyytyväinen.

– Maralla on ollut aika hyvä ote. Olen pitänyt siitä, että hän on koonnut porukoita pohtimaan eri asioita. Ja jos ajattelee vaaliohjelmaa ja niitä edeltäneitä linjauksia, niin niissä on juuri sitä punaista väriä, jota kenttäväki minusta viime keväänä kuulutti.

– Se tuntuu vaikuttaneen koko puolueväen henkeen. Meillä on oikeasti hyvät mahdollisuudet nousta.

”Jonkinlainen sosialismi
on vasemmiston lähtökohta”

Paavo Arhinmäen mukaan Suvi-Anne Siimeksen lähtölaskenta alkoi viimeistään siinä vaiheessa, kun hän täräytti julkisuuteen, ettei ole koskaan ollut minkään sortin sosialisti eikä kommunisti. Arhinmäen mielestä puheenjohtaja sanoi siinä paikassa itsensä irti puolueen perinteestä.

Oletko itse kommunisti tai sosialisti?

– En ole kommunisti, mutta olen sosialisti.

– Ei Vasemmistoliiton tarvitse olla sillä tavalla dogmaattinen puolue, että kaikkien pitää allekirjoittaa jotkut tietyt opit. Mutta Suvi-Annen lausunto koettiin sellaiseksi, ettei näissä vanhoissa aatteissa ole mitään arvokasta eikä ylläpidettävää.

– Kaikilla on varmaan vähän oma sosialisminsa, mutta on se taustalla. Ajattelu jonkinlaisesta sosialismista on kuitenkin vasemmistolaisen politiikan lähtökohta.

Tässä ajassa sosialismia Paavo Arhinmäelle on esimerkiksi se, mitä kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen viime viikonloppuna esitti, valtiollisen energiayhtiön perustaminen.

– Sosialismi on sitä, että talous ja yritykset eivät hallitse, vaan yhteiskunta pystyy valtion omistuksen kautta muodostamaan vastavoiman. Yhteiskunta tulee ennen taloutta, vaikka markkinat samaan aikaan ovat toiminnassa. Sosialismi tarkoittaa sitä, yhteiskunta ottaa isompaa roolia taloudessa ja tuloerojen tasaamisessa, jotta jokainen ihminen voi pärjätä, Arhinmäki linjaa.

Mikä olisi jokin selvä sosialistinen uudistus, jonka voisi toteuttaa seuraavalla vaalikaudella?

– Perusturva on minusta aika sosialistinen ajatus. Jokaiselle ihmiselle taataan kohtuullinen toimeentulo, jonka saa yhdeltä luukulta.

Punajuuri jalkautui
pubikierrokselle

Puheissaan, kirjoituksissaan ja käytännön teoissaan Paavo Arhinmäki painottaa aina yhdessä tekemistä. Jalkapallofanaatikkona hän löytää tästäkin esikuvan viheriöltä:

Vaikka Diego Maradona ohitti Englantia vastaan vuoden 1986 MM-kisoissa viisi pelaajaa maaliin päättyneessä puolen kentän pituisessa soolossaan, ei edes se suoritus olisi ollut mahdollinen ilman kanssapelaajia. Kanssapelaajat sitoivat liikkeellään vastustajan pelaajia ja aiheuttivat hämmennystä puolustukseen. Se kannattaa muistaa.

Paavo Arhinmäen joukkue on Vasemmistoliiton lisäksi Paavon jengi, porukka, joka jakaa esitteitä ja lehtiä, järjestää klubeja tai vain puhuu politiikkaa. Arhinmäen nettisivuilla (http://www.punajuuri.net/) jengiläisiksi tunnustautuvat mm. näyttelijät Niko Saarela ja Wilma Melasniemi, rokkari-runoilija Otto Grundström ja Madventures-ohjelman kansainvälinen seikkailija Riku Rantala.

Paavo ja jengi ovat jo kuukausia kiertäneet Helsingin pubeja ja baareja tapaamassa ihmisiä ja puhumassa politiikkaa.

Arhinmäen mielestä hänen jenginsä kaltainen toiminta sopisi muillekin vasuripoliitikoille. Kaikkia eivät kokoukset kiinnosta, mutta yksi haluaa tehdä vasemmistopolitiikkaa filosofoimalla ja toinen jakamalla lehtiä. Ja kaikkia toimintamuotoja tarvitaan.

”Ihmiset ovat
yllättävän poliittisia”

Vastaanotto baareissa voi olla melkein mitä tahansa. Paavo Arhinmäki puhuu, tai huutaa, yleensä ensin kymmenen minuuttia ja kiertää sitten jatkamassa juttua pöydissä. Jos aluetta kuohuttaa jokin iso asia, pubi voi olla täynnä keskustelijoita. Toisissa tilaisuuksissa ei ole juuri ketään. Kommari- ja muita haukkuja tulee vain harvoin.

– Ihmiset ovat kuitenkin yllättävän poliittisia. Kyllähän heitä korpee se, että vuokrat nousevat joka vuosi ja työpaikat ovat pätkiä tai työllistämistukiduunit kestävät vain kuusi kuukautta. Mutta heitä pitää mennä oikeasti kuuntelemaan. Ja siellä nousee ihan konkreettisia aloitteita, joita yritän viedä eteenpäin valtuustossa, Arhinmäki kertoo.

Satoja bilettämässä
poliittista kirjaa

Paavo Arhinmäen tuore kirja on punavihreän sukupolven manifesti. Mutta onko punavihreää sukupolvea edes olemassa? Vuosikausia on oltu näkevinään merkkejä nuorison radikalisoitumisesta, mutta onko siitä mitään näyttöä?

– Esimerkiksi kirjani julkistamisbileissä oli paikalla 300-400 ihmistä. On se minusta aika kova juttu poliittisen kirjan julkistamistilaisuudelle, Arhinmäki vastaa.

Punavihreän sukupolven nousu näkyy hänen mukaansa myös kouluissa, missä Arhinmäki käy puhumassa valtuutetun työstä.

– Olen kertonut siitä, että kun itse olin yläasteella ja lukiossa, niin olin kiinnostunut yhteiskunnasta, mutta en kuullutkaan mistään Vasemmistonuorista, silloisesta SDNL:stä. Jengi on, että miten niin. Kaikkihan nyt Vasemmistonuoret tietää.

Ja edelleen punavihreä sukupolvi on Paavo Arhinmäen mukaan totta siinäkin mielessä, että Vasemmistoliitolla on ensi kevään eduskuntavaaleissa 40 alle 30-vuotiasta ehdokasta.

– Jengi on oikeasti halukas vaikuttamaan politiikassa ja haluaa muutosta. Seuraavissa eduskuntavaaleissa tarvitaan muutama tai edes yksi, joka menee läpi tästä sukupolvesta, ja näyttää, että Vasemmistoliitossa on mahdollista saada nuoria ja heidän ajatuksiaan läpi.

Lamakokemus väijyy
sukupolven taustalla

Mikä on punavihreä sukupolvi? Mikä sitä yhdistää?

– Yksi yhdistävä tekijä on lamakokemus. Eivät ihmiset ajattele, että lama sitä ja lama tätä, mutta kyllä se kuitenkin heijastuu taustalla epävarmuutena. Selkäytimessä ja takaraivossa muistetaan kuitenkin se aika, jolloin kaikkea leikattiin ja jos eivät omat vanhemmat, niin ainakin parhaan kaverin vanhemmat olivat työttömiä. Vaikka oma perhe olisi pärjännyt ihan hyvin, niin koko yhteiskunnallinen ilmapiiri oli hirveän angstinen.

– Kun on sitten tultu työelämään, niin enää ei olekaan vakituisia töitä, vaan pätkätöitä ja jatkuva taistelu leivästä.

– Minusta tämä on yksi selkeä sukupolvikokemus. Punavihreä sukupolvi on epävarmuuden sukupolvi, Arhinmäki määrittää.

– Tämä on myös ensimmäinen sukupolvi, jolle ympäristöongelmat ovat itsestäänselvyys ja ne on tiedostettu pienestä pitäen. Aiemmille se on tullut uutena juttuna, että ympäristöstäkin pitää välittää, hän jatkaa.

”Pajamäen analyysi
on heikko ja väärä”

Paavo Arhinmäen Punavihreä sukupolvi on vuoden toinen sukupolvikirja. Ensimmäisen kirjoitti helsinkiläinen demarivaltuutettu Osku Pajamäki ja sen nimi on Ahne sukupolvi.

Nuoren polven helsinkiläisvaltuutettujen sukupolvinäkemys on etäällä toisistaan. Pajamäen kirja on syytöskokoelma suuria ikäluokkia vastaan, Arhinmäki taas kuvaa omalle sukupolvelleen tärkeitä teemoja, mutta ei aseta eri sukupolvia vastakkain.

– Siltä osin Osku Pajamäen analyysi on minusta heikko ja väärä, että jos haluaa sytyttää sukupolvien välistä sotaa, niin siitä katoaa se ajatus, että jokaisessa sukupolvessa on hyvin pärjääviä ja huonosti pärjääviä. Eivät kaikki suurten ikäluokkien edustajat tule saamaan suuria eläkkeitä, hän huomauttaa.

”Vasemmistoliitolla
on kahdet kasvot”

Silti Paavo Arhinmäen mielestä Vasemmistoliitonkin sisällä vallitsee tietty sukupolviristiriita. Hän kirjoittaa, että on olemassa kaksi Vasemmistoliittoa. Toinen on se, mikä näkyy puoluekokouspäätöksissä ja ohjelmissa. Toinen on se, miltä puolue näyttäytyy todellisuudessa ulospäin. Ero kulkee usein punavihreälle sukupolvelle tärkeissä kysymyksissä.

Paradoksaalista on, että esimerkiksi monet ydinvoiman puolesta taistelevat homofoobikot ovat juuri niitä, jotka samaan aikaan julkisuudessa vaativat pitämään kiinni puolueen yhdessä päättämistä linjoista.

– Ohjelmien perusteella me olemme tosi ympäristötietoinen, kansainvälisiä asioita pohtiva ja arvoliberaali puolue, todella moderni punavihreä puolue. Mutta eduskunta- ja paikallistasolla löytyy aina niitä, jotka äänestävät parisuhde- tai hedelmöityshoitolakia vastaan tai kannattavat Vuotosta ja ydinvoimaa. He leimaavat sitä kautta koko puolueen ydinvoimaa kannattavien konservatiivisten äijien puolueeksi. Puolueohjelmien ja aktiivien tasolla se ei sitä ole missään nimessä.

”15 prosenttia on
punavihreän potentiaali”

Paavo Arhinmäen mielestä Vasemmistoliitolla on kaikki mahdollisuudet kasvaa 15 prosentin puolueeksi. Se vaatii kykyä ja rohkeutta liikkua lähiöissä, olla kanava vaikuttaa lähiöiden hiljaiselle politiikalle. Tämä kanava voi hänestä olla myös suoraa toimintaa.

– Mikä olisi sen parempi tilanne kuin että samaan aikaan on ihmisiä sisällä eduskunnassa ja organisoidaan kansalaisliikettä ulkopuolelle? Molemmat ovat hyviä tapoja toimia politiikassa eivätkä ne ole toistensa vastakohtia. Ymmärtääkseni eurooppalainen vasemmisto toimii myös kaduilla. Miksei sama voisi olla suomalaisenkin vasemmiston toimintatapa?

15 prosenttia on se luku, joka suomalaisista voisi ylipäänsä ajatella äänestävänsä Vasemmistoliittoa. Nuorissa alle 25-vuotiaissa kannatuspotentiaali on suurempi.

– Tuo 15 prosenttia on punavihreän puolueen potentiaali ja sitä väkeä yritän nyt saada liikkeelle, kun kierrän pubeja.

Utopistinen tavoite ei Paavo Arhinmäen mukaan ole missään nimessä.

– Jos uskallamme ottaa mukaan yhteiskunnan marginaalissa elävät pätkätyötä tekevät, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät ja pienipalkkaiset, niin se on ihan valtavan suuri joukko, joka ei tunnu kiinnostavan ketään. Tätä kautta en pidä 15:ttä prosenttia ollenkaan utopistisena. Jos osaamme tehdä hyvää politiikkaa, niin senhän pitäisi olla ihan selkeä ja mahdollinen tavoite.