maanantaina, marraskuuta 12, 2007

Rikkaimpien tulot nousivat 172 prosenttia, koko kansan alle 30

(Kansan Uutisten Viikkolehti 9.11. 2007)

Kaikkein rikkaimmat suomalaiset ovat jatkaneet valtaisaa rikastumistaan 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2004, mihin asti tilastot ulottuvat.
Köyhyyden väheneminen sen sijaan pysähtyi vuoteen 2000.
KAI HIRVASNORO
Kuka sai ja kuka jäi ilman talouskasvun hedelmistä, kysytään Palkansaajien tutkimuslaitoksen ja Työväen Sivistysliiton yhteisessä artikkelikokoelmassa, joka julkistettiin tiistaina.
Lyhyesti vastattuna rikkaat saivat ja köyhät eivät polkeneet edes paikallaan, vaan köyhtyivät lisää.
Kirjassa ovat mukana mm. professorit Matti Tuomala Tampereen yliopistosta ja Veli-Matti Ritakallio Turun yliopistosta, joiden tutkimuksista Viikkolehdessä on kerrottu usein aiemminkin.
Suurituloisimmat
jatkoivat rikastumista
Yleensä tulonjakotilastoissa käytettävissä olevien tulojen kehitystä tarkastellaan tulonsaajakymmenyksittäin. Suomalaiset on ryhmitelty kymmeneen puolen miljoonan ihmisen ryhmään pienituloisimmista suurituloisimpiin.
Todellisemman kuvan laman jälkeisestä kehityksestä saa, kun tarkastellaan erikseen suurituloisimman prosentin, noin 50 000 ihmisen huippukerroksen, tulojen muutosta. Kolme vuotta sitten professori Matti Tuomalan tutkimus kertoi, että hyvätuloisimman kymmenyksen tulot nousivat 44 prosenttia 1990-2002, mutta eniten ansainneen prosentin samaan aikaan peräti 122 prosenttia.
Tiistain seminaarissa Tuomalalla oli päivitetyt luvut vuoteen 2004 asti. Nyt eniten ansainneen kymmenyksen tulot olivat nousseet 60 prosentilla vuodesta 1990, mutta 50 000 henkilöstä muodostuvan tulohuipun jo 172 prosentilla.
Kaikkien suomalaisten tulot nousivat 20 prosentilla 1990 -2002, ja 30 prosentilla 1990 - 2004.
Pienituloisimpien reaalitulot kasvoivat aiemmassa mittauksessa vain 1 prosentilla, uudemmassa lähes 9:llä.
Kansainvälisestikin
poikkeava irtiotto
Matti Tuomalan mukaan käänne ajoittui nimenomaan laman jälkeisiin vuosiin. 1970-luvulta 1990-luvun alkuun suurituloisimman prosentin tulot olivat 2,5-kertaiset koko kansan mediaanituloon verrattuna. Uusimmassa mittauksessa ne olivat 4,7-kertaiset.
PT:n ja TSL:n kirja ei pohdi, miksi Suomessa on viimeksi kuluneet 15 vuotta harjoitettu tällaisen kehityksen tuottamaa politiikkaa. Kirja on tilanteen kuvaus ja vastaus kysymykseen ”miksi” edellyttäisi kirjan toimittajan, erikoistutkija Heikki Taimion mukaan uutta laajempaa projektia.
Professori Matti Tuomalan mukaan tärkein syy on yhteiskunnallisissa instituutioissa tapahtunut muutos. Suurituloisten irtioton suuruus on hänen mukaansa kansainvälisestikin aivan poikkeuksellista ja siinä Esko Ahon porvarihallituksen pääomaverouudistus oli avaintekijä. Kaikki kynnelle kykenevät ottavat tulonsa matalammin verotettuina pääomatuloina eivätkä palkkatuloina. Tämä näkyy siinä, että vuonna 1987 suurituloisimman prosentin tuloista omaisuustuloja oli 11 prosenttia, mutta 2004 peräti 63 prosenttia. Rikkaiden palkkatulojen osuus sen sijaan romahti samaan aikaan 67 prosentista 28:aan.
Suunnanmuutos
ilman keskustelua
Tällainen rikkaiden rikastuminen ei ole luonnonlaki, Tuomala korosti. Hän otti pienestä eurooppalaisesta maasta esimerkiksi Hollannin, missä vastaavaa huipun erkanemista ei ole tapahtunut.
Veropolitiikan lisäksi kansan jakautumista ovat edesauttaneet maltillinen tulopolitiikka, tiukka julkisten menojen kuri ja sosiaaliturvan heikko kehitys.
– Viimeisen 10-20 vuoden aikana Suomessa on tapahtunut merkittäviä suunnanmuutoksia näissä instituutioissa ilman suurempaa poliittista keskustelua, Matti Tuomala huomautti.
Syrjäytymistä tapahtuu hänen mukaansa kahteen eri suuntaan. Toiset syrjäytyvät köyhyyteen, toiset rikkauteen, sillä eliitti eristäytyy yhteisistä instituutioista mm. terveydenhuollossa ja koulutuksessa.
Onko rikkaus
toisilta pois?
Kaikkien mielestä tällä kehityksellä ei ole suurta väliä. Sanotaan, ettei toisten rikastuminen ole toisilta pois. Tai että rikastuminen on sallittua, kunhan köyhistäkin huolehditaan.
Suomalaiset kokoomusjohtajat Sauli Niinistö ja Jyrki Katainen ovat katsoneet, ettei toisten menestymistä tule kadehtia ja Niinistön mukaan talouden menestys synnyttää jotenkin automaattisesti tuloeroja.
Kauppakamarilainen näkemys taas on, että sosiaalisen liikkuvuuden vuoksi kunkin vuoro tulee aikanaan.
Matti Tuomala väitti vastaan: Suuret tulot ja varallisuus tuovat myös määräysvaltaa taloudellisiin resursseihin ja ihmisiin. Hän viittasi taloustieteilijä J.K. Galbraithin lausumaan, jonka mukaan varallisuudesta on omat etunsa eivätkä päinvastaiset väitteet ole koskaan osoittautuneet kovin uskottaviksi.
Köyhyys pysyy
sitkeästi paikallaan
Entä vauraudesta osattomaksi jääneet? Heitä on tutkittu Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen ”Kuka on köyhä?” -hankkeessa, joka aloitettiin vuonna 1995 ja toistettiin vuosina 2000 ja 2005.
Kymmenvuotinen aikajänne kattaa Suomen itsenäisyyden historian nopeimman vaurastumisen jakson. Bruttokansantuote nousi korkeammaksi kuin koskaan ja sen vuosikasvu oli 3,8 prosenttia, kun koko 1900-luvun keskiluku oli 3 prosenttia. Laman pohjalta vuodesta 1993 vuoteen 2006 BKT kasvoi lähes 62 prosenttia. Työllisten määrä lisääntyi pohjalukemista 389000:lla ja työttömyys puolittui.
PT:n johtajan Jaakko Kianderin mukaan tästä kaikesta huolimatta kasvun hedelmiä ei riitä jokaiselle, koska Suomi maksoi 1990-luvulla syntyneen ulkomaisen velkansa nopeasti pois Romanian Ceausescun viitoittamalla tiellä, julkinen talous käännettiin ylijäämäiseksi ja yritysten kannattavuutta parannettiin.
Joten professori Veli-Matti Ritakallion mukaan tuloköyhyys oli vuonna 2005 jopa suurempaa kuin 1995. Muilla mittareilla (kasautuva puute, köyhyyden kokemus, velat, asiointi sosiaalitoimistoissa) köyhyys aleni selvästi 1995-2000, mutta sen jälkeen köyhyyden vähentyminen lähes pysähtyi.
Tilastokeskuksenkin tulonjakotilaston mukaan pienituloisten osuus väestöstä nousi 7,3 prosentista vuonna 1995 vuoden 2005 12,3 prosenttiin. Vuoden 2000 jälkeen köyhyys on jämähtänyt paikalleen ja vakiintunut.
Kannustimet
vaikuttavat nyt
Veli-Matti Ritakallion mukaan köyhyys paikantuu entistä selkeämmin viimesijaisen perusturvan varassa eläviin. Riski on erittäin suuri, jos elää toimeentulotuella, asumistuella, työmarkkinatuella tai opintotuella.
Veli-Matti Ritakallion mukaan suomalaisella köyhällä jää asumismenojen jälkeen 11 euroa päivässä normaaleihin menoihin. Siitä puolet menee ruokaan, siisteyteen ja puhtauteen ehkä euro päivässä, puhelimeen ja muuhun viestintään toinen euro ja kuukausilippuun kolmas.
Varsinaiseen elämiseen jää näin ollen 2,5 euroa päivässä.
”Köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus”, Ritakallio siteeraa sanoittaja Juha Vainiota.
Kommentti

Vasemmiston markkinahäiriö
Tiistaina julkistettu tutkimuskokoelma talouskasvun hedelmien äärimmäisen epätasaisesta jakautumisesta on erityisen tuskallista luettavaa vasemmistolle. Kuten professori Veli-Matti Ritakallio toteaa, niin se ei ollut lama, vaan nousukausi, jolloin suhteellinen tuloköyhyys alkoi jyrkästi kasvaa.
Ajallisesti eriarvoisuuden kasvu alkoi silloin, kun molemmat vasemmistopuolueet olivat hallituksessa ensi kertaa yli kymmeneen vuoteen. Lipposen hallituksilla olisi ollut kahdeksan vuotta aikaa muuttaa suuntaa, mutta kuten Ritakallio myös toteaa, köyhyyden väheneminen pysähtyikin vuonna 2000.
Kun molemmissa vasemmistopuolueissa nyt pohditaan oppiraporttien muodossa syitä historiallisen huonoon kannatukseen, niin katse kannattaisi suunnata myös vuoteen 1995. Olisi analysoitava syyt siihen, miksi juuri vasemmistovetoisten hallitusten aikana kävi niin kuin kävi. Mikään talouskasvuun liittyvä luonnonlakihan eriarvoisuuden lisääntyminen ei ollut, vaan tulosta poliittisista valinnoista.
Tarvitaan siis mielellään SDP:n ja Vasemmistoliiton yhteinen projekti, jossa selvitetään vastaus yhteen kysymykseen:
Kylvettiinkö Lipposen hallitusten politiikalla ne epäluulon siemenet, joiden vuoksi kaikki puolueet näyttävät syrjäytettyjen silmissä ihan samoilta?