tiistaina, joulukuuta 18, 2007

Naomi Klein: Shock Doctrine, osa 1

Shokkihoidolla rasvaa
kapitalismin rattaisiin
(Kansan Uutisten Viikkolehti 14.12. 2007)

Eivät vaalit, vaan shokit ovat avain maailman muuttamiseen. Shokkitilassa ihminen, mutta myös kokonaiset kansakunnat, hyväksyvät ”kipeitä ratkaisuja”, jotka muuten eivät menisi millään läpi. Vapaiden markkinoiden salainen historia on väkivallan historiaa.

KAI HIRVASNORO

Chilen vallankaappaus 1973, Neuvostoliiton jälkeinen ryöstökapitalismi Venäjällä, 9/11, Irakin sota, hurrikaani Katrina...
Sekä väkivaltaiset poliittiset mullistukset että luonnonkatastrofit muuttavat maailmaa, mutta tietokirjailija Naomi Klein esittää niille uuden tulkinnan kirjassaan The Shock Doctrine - The Rise of Disaster Capitalism.
Hänen mukaansa kapitalismi syvenee shokkien kautta ja tarvittaessa shokkeja luodaan itse, jotta kovapäiset kansalaiset saadaan ymmärtämään, ettei vaihtoehtoa välttämättömille uudistuksille kerta kaikkiaan ole olemassa.
Naomi Kleinista tuli globalisaatiokriittisen liikkeen mediakuningatar vuonna 2000 ilmestyneellä kirjallaan No Logo, joka on myös suomennettu. Kirja iski ajan hermoon vain vähän aiemmin Yhdysvaltain Seattlesta lähteneen liikkeen aallonharjalla. Sen sanoma oli sinänsä yksinkertainen: Suuryritykset ovat ulkoistaneet tuotantonsa kehitysmaissa sijaitseviin hikipajoihin. On paljastettava, millainen riistokoneisto merkkituotteiden, logojen, takana piilee.
Aikakautta muokataan
shokkien avulla
Uudessa, maailmalla myös hyvin kiistellyssä, kirjassaan kanadalainen Naomi Klein pyrkii selvittämään kokonaisen aikakauden luonteen yksissä kansissa. Hänen laskuoppinsa mukaan se aikakausi alkoi 11.9. 1973 Chilen sotilasvallankaappauksesta ja jatkuu edelleen. Sitä voi kutsua yhtiövallan ja yhä rajoittamattomamman kapitalismin nyt 34 vuotta jatkuneeksi kaudeksi nimellä Shokkidoktriini - Katastrofikapitalismin nousu.
Shock Doctrine on erinomaista luettavaa rinnan Heikki Patomäen Uusliberalismi Suomessa -kirjan kanssa. Kumpikin kirja valottaa samoja asioita, mutta eri kanteilta.
Naomi Kleinin mukaan katastrofikapitalismin teoreettinen isähahmo on viime vuonna kuollut taloustieteilijä Milton Friedman, joka onkin sanonut, että vain kriisi mahdollistaa todellisen muutoksen. Friedman itse pääsi testaamaan ideoitaan myös käytännössä mm. Chilen diktaattorin Augusto Pinochetin neuvonantajana.
Psykiatria tuotti
Friedmanin idean
Katastrofikapitalismin voittokulkua käsittelevä kirja lähtee liikkeelle yllättävästä suunnasta. Ollaan 1940-luvun psykiatristen läpimurtojen äärellä. Ajan uutisfilmit kertovat uusista teknologioista, joilla parannetaan mieleltään sairastuneita ihmisiä. Sähköshokeilla potilaan mieli ikään kuin tyhjennetään ja tähän tyhjään tilaan psykiatrit voivat istuttaa kokonaan uuden, terveen persoonallisuuden.
Shokkihoidolla ihminen voidaan rakentaa uudelleen ja tehdä hänestä tottelevainen.
Naomi Kleinin mukaan tämä täysin uusia näköaloja tuonut idea alkoi kiinnostaa CIA:ta 1950-luvulla. Se rahoitti sarjan psykiatrisilla potilailla tehtäviä kokeita, joiden ajatuksena oli juuri palauttaa ihminen pikkulapsen tasolle ja muokata hänet sitten uudeksi.
Mutta Naomi Kleinin oivalluksen mukaan tätä ideaa ei sovelleta ainoastaan yksilöihin, vaan myös kokonaisiin yhteiskuntiin. Sodan, vallankaappauksen, luonnonkatastrofin tai terrori-iskun kaltainen kollektiivinen trauma voi olla kokonaiselle yhteiskunnalle shokkihoitoa, jonka johdosta kokonaiset kansakunnat taantuvat lapsen tasolle ja ovat sen jälkeen valmiita uskomaan mitä tahansa johtajat lupaavatkin tehdä heidän omaksi parhaakseen, tietenkin.
Ja juuri Chicagon yliopiston professori Milton Friedman ymmärsi tämän hyvin varhain, Klein väittää.
Shokki mahdollistaa
radikaalit muutokset
Friedman oli radikaalin kapitalismin sanansaattaja. Hän uskoi yhteiskuntaan, jossa voitontavoittelun ja markkinoiden tulee ohjata kaikkea toimintaa kouluista terveydenhoitoon ja jopa armeijaan. Ostaminen ja myyminen oli demokratian ja vapauden korkein aste.
Jopa Yhdysvalloissa tällaiset ajatukset olivat New Deal -aikakaudella erittäin epäsuosittuja. Naomi Kleinin mukaan Friedman ymmärsi, ettei hänen ihanneyhteiskuntansa toteutuisi demokraattisten pelisääntöjen ja vaalien avulla. Sen sijaan katastrofien yhteydessä ja niiden jälkeen ihmisille voidaan syöttää uudistuksia, jotka eivät normaalioloissa tulisi kuuloonkaan. ”Kipeitä ratkaisuja” on tehtävä nopeasti ennen kuin kansalaiset toipuvat kokemastaan shokista.
Juuri tätä Naomi Klein kutsuu shokkidoktriiniksi. Hän sanoo kirjoittaneensa vapaiden markkinoiden salaisen historian.
Shokkidoktriini on Kleinin mukaan vallan filosofiaa.
Tämän filosofian mukaan paras tapa ja paras ajoitus radikaaleille markkinareformeille on sijoittaa ne suuren shokin jälkeiseen tilaan. Shokit pehmittävät yhteiskuntia hyväksymään kaikki muutokset kerralla. Ei ole kysymys yhdestä reformista tuolla ja toisesta täällä, vaan täydellisestä muutoksesta, jonka näimme Venäjällä 1990-luvulla ja jonka Paul Bremer yritti ajaa Irakissa läpi heti hyökkäyksen jälkeen, Klein sanoi kirjansa julkistamispäivänä New Yorkissa.
Hän ei väitä, että shokkiterapia on vain poliittisen oikeiston keino ajaa asioitaan. Siihen ovat aikanaan turvautuneet niin fasistit kuin kommunistitkin hallitsemissaan valtioissa. Mutta tämän hetken valtaideologia on rajoittamaton markkinatalous.
Milton Friedman oli rajoittamattomalle markkinataloudelle yhtä tärkeä ajattelija kuin Karl Marx sosialismille.
Friedman oli suunnattoman paljon vaikutusvaltaisempi kuin kukaan tavallinen taloustieteen professori. Augusto Pinochetin lisäksi hän toimi Richard Nixonin, Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin neuvonantajana. Friedmanin langat ulottuvat vielä Yhdysvaltain nykyiseenkin hallintoon, sillä entinen puolustusministeri, armeijan toimintoja voimallisesti yksityistänyt Donald Rumsfeld oli hänen oppilaansa.
1980-luvulla Milton Friedman toimi jopa Kiinan kommunistisen puolueen neuvonantajana Kiinan käynnistäessä omia markkinareformejaan.
McDonaldsien
voittokulku
Milton Friedmanin teoriat ovat näyttäneet kulkeneen voitosta voittoon sitä mukaa, kun aiemmin suljettuihin yhteiskuntiin avattiin ensimmäiset McDonald`s-ravintolat. Margaret Thatcher saattoi sanoa jo 1980-luvulla, että vaihtoehtoa ei ole. Nyt jo uuskonservatiivien kriitikoksi muuttunut Francis Fukuyama julisti 1990-luvun alussa historian loppuneen, sillä tästä lähtien kapitalismi ja vapaus kulkevat yhtä jalkaa.
Naomi Klein kertoo samoista tapahtumista, mutta hän lisää mukaan aiemmin vähemmin julkisuutta saaneen väkivallan.
Lisään mukaan shokit. Ja väitän, että joukkomurhat, kriisit ja suuronnettomuudet ovat yhteydessä sellaisen politiikan voittokulkuun, jota todellisuudessa enemmistö tämän planeetan asukkaista vastustaa, hän sanoi syyskuussa.
Nixon petti
Friedmanin
Maailmaa mullistanut muutos ei tietenkään ollut yksin Milton Friedmanin ansiota. Tai syytä. Naomi Kleinin mukaan koko Chicagon yliopiston taloustieteellinen tiedekunta muotoutui hyvinvointivaltion vastavallankumouksen keskukseksi 1950-luvulla ja sen oppeja levitettiin myöhemmin amerikkalaisella rahalla Latinalaiseen Amerikkaan.
Muut ajan johtavat yliopistot Harvardista Yaleen olivat keynesiläisiä ja se oli valtavirtaa 1960-luvun loppuun asti. Keynesiläiset ekonomistit uskoivat markkinoiden vaativan sääntelyä valtiollisin toimin, mikä oli kirjaimellisesti punainen vaate chicagolaisille.
Chicagon taloustieteilijöiden opit pysyivät marginaalissa siihen asti, kun Richard Nixonista tuli Yhdysvaltain presidentti.
Mutta Friedman oli kokeva vielä yhden takaiskun. Vaikka Nixon arvostikin tämän oppeja, hän ei suin surminkaan halunnut kokeilla niitä omassa maassaan, koska se olisi merkinnyt tappiota seuraavissa vaaleissa. Täysin päinvastoin kuin opettajansa neuvoi, Nixon jopa pisti palkat ja hinnat sääntelyyn ja julisti, että nyt me kaikki olemme keynesiläisiä.
Chicagon pojat
Chilen ohjaimissa
Kun vapaan markkinatalouden oppeja ei voitu demokraattisessa yhteiskunnassa toteuttaa, niin kokeilukentäksi valikoitui Latinalainen Amerikka.
Ensimmäiseksi ”vapautta” sai maistaa Chile, joka oli Yhdysvaltain ankarasta vastustuksesta huolimatta valinnut vuonna 1970 vasemmistolaisen presidentin Salvador Allenden. Kun Nixonin hallinnossa suunniteltiin vastatoimia vääränä pidetylle vaalitulokselle, Nixon käski avustajiaan pistämään Chilen talouden kirkumaan.
Vastatoimet huipentuivat syyskuussa 1973 vallankaappaukseen. Siitä tiedetään hyvin ihmisten summittaiset pidätykset ja teloitukset, kidutus ja stadionien muuttaminen keskitysleireiksi.
Vähemmän on puhuttu siitä, että heti kaappauksen jälkeen joukko Chicagon yliopistossa opiskelleita ”Chicagon poikia” ryhtyi johtamaan maan taloutta. 12. syyskuuta he kaivoivat esiin Tiileksi kutsutun käsikirjansa ja esittelivät sen kenraaleille. Talousohjelmaan kuului sosiaaliturvan yksityistämistä, yksityiskouluja ja verotuksen keventämistä.
Chilen vuoden 1973 jälkeinen talousohjelma oli itse asiassa paljolti sitä, millä George W. Bushin joukkue voitti vuoden 2000 presidentinvaalit.
Friedman hyödynsi
vielä Katrina-myrskyä
Milton Friedman itse ehti panna peukalonjälkensä vielä syksyn 2005 tulvakatastrofiin New Orleansissa. Vanha kettu näki vielä kerran, 93-vuotiaana onnettomuudessa tilaisuuden.
Kolme kuukautta patojen murtumisen jälkeen Milton Friedman kirjoitti Wall Street Journaliin mielipidekirjoituksen, jonka mukaan kyseinen tragedia oli myös mahdollisuus uudistaa radikaalisti koulutusjärjestelmää. Hän vastusti tuhoutuneiden koulujen jälleenrakennusta ja vaati sen sijaan valtiolta kansalaisille palveluseteleitä, joilla nämä voivat pistää lapset yksityiskouluihin.
George W. Bushin hallinto noudatti Friedmanin neuvoja. New Orleansin jälleenrakennus takkuaa edelleen pahasti, mutta yhdessä suhteessa hallitus toimi erittäin tehokkaasti. Ennen hurrikaani Katrinaa New Orleansissa oli 123 yleistä koulua, tämän vuoden huhtikuussa niitä oli neljä. Yksityiskoulujen määrä sen sijaan nousi vastaavana aikana seitsemästä 31:een.
Lisäksi vahvan ammattiliiton muodostaneet 4 700 opettajaa erotettiin ja heidän työehtonsa mitätöitiin. Osa opettajista on saanut töitä yksityiskouluista aiempaa huonommilla työehdoilla.
New York Times kutsui New Orleansia yksityiskoulujen koelaboratorioksi Yhdysvalloissa.
Juuri näin Naomi Kleinin katastrofikapitalismi toimii. Sarjan seuraavissa osissa tutustutaan tarkemmin Chicagon koulukunnan toimintaan Latinalaisessa Amerikassa, ryöstökapitalismiin Venäjällä sekä Aasian toiseen tsunamiin.