perjantaina, syyskuuta 19, 2008

Jari Tervon Troikka: Totta tarun takana


(Kansan Uutisten Viikkolehti 19.9. 2008)

KAI HIRVASNORO

Heti alkuun on sanottava, että Jari Tervon historiallisen trilogian päättävä romaani Troikka (WSOY) on valtava elämys. Se ei välttämättä ole Tervon paras, koska olivathan esimerkiksi Myyrä tai kokonaan toisesta maailmasta kertova Minun sukuni tarina loistavia teoksia. Ja tuskinpa romaaneja on edes tarpeen asettaa paremmuusjärjestykseen.

Mutta Troikka on häikäisevä suoritus sanojen mestarilta.

Romaanin kannessa on "mahtilahtari" Mannerheimin kuva ja suurena juonena todellisuuteen perustuva tarina suomalaisten punakomentajien yrityksestä murhata hänet Tampereen suojeluskuntajuhlilla pääsiäisenä 1920. Kuten tiedämme, hanke ei onnistunut. Viiden miehen murharyhmä pidätettiin ja tuomittiin vankeuteen. Heistä yksi, Alexander Weckman armahdettiin vuonna 1926 ja laskettiin vankienvaihdossa takaisin Venäjälle.

*

Mutta ennen kuin romaanissa päästään Mannerheimiin, tasan puolet kirjasta ollaan suomalaisten punakaartilaisten mukana sekasortoisessa Pietarissa keväästä 1918 kevääseen 1920.

Vallankumous on veitsenterällä. Valkoiset piirittävät neuvostohallitusta Siperiasta, Baltiasta ja Donin alueelta. Saksalaiset juonittelevat Venäjän Brest-Litovskin rauhansopimuksessa luovuttamilla alueilla. Liittoutuneita on noussut maihin Arkangelissa ja Muurmannilla, japanilaisia Vladivostokissa. Tshekkoslovakialaisia liikehtii Uralin itäpuolella.

Myös menshevikit ja sosialistivallankumoukselliset valmistelevat kapinaa bolshevikkeja vastaan.
Tauno Saarelan Suomalaisen kommunismin synty -tutkimuksen (KSL, 1996) mukaan 10.000 suomalaista punaista pakeni Venäjälle kevään ja kesän 1918 aikana. Osa päätyi taistelemaan neuvostojoukkoja vastaan englantilaisten riveissä, osa osallistui sosialistivallankumouksellisten kapinaan.

Tässä tilanteessa suomalaisia punapakolaisia alettiin kiireellä värvätä puna-armeijaan. Eino Rahja ja Lenin vauhdittivat heinäkuussa 1918 suomalaisten joukko-osastojen perustamista siihen.

*

Tämä oli se tausta, johon Jari Tervo marssittaa oman troikkansa Eljas Rossin, Juliska Viskarin ja Herman Hevoskosken. Näistä "vallankumouksen kulkumiehistä" Rossi ja Hevoskoski ovat toimineet jo Tampereella kansanvaltuuskunnan henkivartijoina. Pietarissa heidät pikakoulutetaan puna-armeijan kursseilla komentajiksi. Keväällä 1920 Eino Rahja lähettää heidät Suomeen murhaamaan Mannerheimin, jotta vallankumous syttyisi uudelleen liekkiin.

Nimenomaan Troikan ensimmäinen puolisko on se valtaisa elämys. Jari Tervon kuvaus vallankumouksen jälkeisestä Pietarista välillä huvittaa, välillä itkettää. Eljaksen, Hermanin ja Juliskan kohtaloita maailmanhistorian pyörteissä seurataan yhdessä hetkessä veijariromaanin tapaan, mutta jo seuraavalla sivulla vastassa on ilmeisen totuudenmukaista kuvausta siitä, mitä oli se kauhea puhdistustyö, jonka vanhassa työväenlaulussa sanottiin olleen ihmisten onnen ehtona.

Moniko Warshavjankaa vielä 1970-luvulla hehkuvin rinnoin laulanut ymmärsi, ettei puhdistustyö ollut kuvaannollinen, vaan aivan konkreettinen asia.

Romaanin järkyttävin aines kiteytyy Juliskan työhön. Hän valmistaa mustia hantaakillisia kumipalloja Pervuhinin Gummissa. Mihin uusi uljas maailma tarvitsi näitä kumipalloja, selviää romaanissa aikanaan.

Troikka on niin hyvä ja niin tehokas, koska Jari Tervo malttaa pitää verbaalisen lahjakkuutensa melkein kurissa. Loisteliasta sanankäyttöä koko romaani on, mutta sen verran hillitysti kuitenkin, että pääosissa pysyvät romanin henkilöt, ei Tervo itse.

*

Ajatus nopeasta vallankumouksesta Suomessa sisällissodan tappiosta huolimatta oli todellinen, Tauno Saarelan tutkimus osoittaa. Bolshevikit väittivät koko Euroopan muuttuvan sosialistiseksi vuoden sisällä ja tämän optimismin omaksuivat myös suomalaiset pakolaiskommunistit.
Tammi-helmikuun 1919 puoluekonferenssin keskusteluissa ei puitu sitä, miten vallankumous Suomessa toteutetaan, vaan millainen yhteiskunta sen jälkeen luodaan, kun ollaan työväen diktatuurissa.

Yksi pakolaiskommunistien peruste optimismille olivat arviot Suomen armeijan punaisuusasteesta. Ajatus kulki niin, että asevelvollisuusarmeijan on pakko olla pääosin työväestöstä lähtöisin ja punaisten määrä on siis suuri.
Kuinka suuri? Jukka Rahjan "varman tiedon" mukaan se oli 75 prosenttia, Topias Harjun arvion mukaan jopa 95 prosenttia, mutta lokakuussa 1919 Otto-Wille Kuusisen lähettämän raportin mukaan enää 50 prosenttia.

Yhtä kaikki suomalaiset kommunistit uskoivat vallankumoukseen, mutta eivät sen käynnistymiseen itsekseen. Tarvittiin jokin ulkoinen sysäys, jollaisia kommunistien mielestä oli monia mahdollisia.

Jari Tervon arkistolöytöjen perusteella ulkoiseksi sysäykseksi valikoitui lopulta Mannerheimin murha Tampereen valtauksen kaksivuotisjuhlassa.