maanantaina, helmikuuta 16, 2009

Monien jatkuvuuksien Venäjä -- Arto Luukkasen haastattelu

(Kansan Uutiset 13.2. 2009)

Venäjä on palannut 1 200 vuoden takaiseen hallintajärjestelmään. Tuotantovälineet ovat palaamassa valtion haltuun. Muuttuuko Venäjä vain palaamalla takaisin entiseen, dosentti Arto Luukkanen?

KAI HIRVASNORO
Pitkälti yli tuhat vuotta Venäjän historiaa puristettuna 500 sivuun. Sellainen on dosentti Arto Luukkasen kirja Muutosten Venäjä – Venäjän historia 862–2009 (Edita 2009).

Luukkanen kirjoitti Venäjän historian vuoteen 1917 asti teoksessaan Hajoaako Venäjä (2001) ja Neuvostoliiton historian teoksessa Neuvostojen maa (2004). Viime vuonna häneltä ilmestyi nyky-Venäjää käsittelevä Projekti Putin. Uutuusteos ulottuu presidentti Dimitri Medvedeviin saakka.

Kirjan nimi on Muutosten Venäjä, mutta yhtä hyvin se voisi korostaa näkökulmaa, ettei mikään lopulta muutu Venäjällä. Tästä yhtenä esimerkkinä Arto Luukkanen katsoo maan päätyneen 2000-luvulla oikeastaan samanlaiseen poliittiseen järjestelmään, jolle Venäjä perustettiin 1 200 vuotta sitten. Valta on taas klaaneilla.

Valta perustui
lojaliteettiin

Luukkanen nojautuu käsitykseen, jonka mukaan Venäjä syntyi 800-luvulla pohjanmiesten, varjagien, ryöstöretkistä. Skandinaaviset kauppiaat lähtivät nykyisen Venäjän alueen vesiteitä hyväksi käyttäen kohti etelää, Konstantinopolia. Siellä Venäjän alueelta otettu ryöstösaalis vaihdettiin hopeaan.

Keskukseksi muodostuneesta Kiovasta tuli ensimmäinen Venäjä, Kiovan Rus. Siellä skandinaavit ja slaavilainen väestö sulautuivat nopeasti toisiinsa ja muodostui valtio.

– Sen aikainen valtio oli vähän niin kuin mafia, Luukkanen kuvailee.

– Se kiristi suojelurahaa ja ryöstöretkille lähdettiin isolla porukalla. Ruhtinaan valta rajoittui omaan aseistettuun seurueeseensa.

– Tärkeää on se, että kun Kiovan Rus organisoitui, niin ruhtinas lähetti omia sukulaisiaan eri kaupunkeihin pitämään valtaa. Valta perustui henkilökohtaiseen lojaliteettiin ja arvovaltaan. Suvussa oli senioriteettijärjestelmä. Suvun vanhin oli suuriruhtinas, Luukkanen kertoo.

Uusi eliitti
silovikkeja

Kun katsotaan nykyistä Venäjää, niin tutulta tuntuu.

– Uuden Venäjän eliitti muodostui 1990-luvulla turvallisuuspalvelun ja armeijan miehistä, näistä silovikeista. Hallintajärjestelmä perustuu vähän samalla tavalla keskiaikaiseen lojaliteettiin. Paras esimerkki tästä on Vladimir Putinin ja Dimitri Medvedevin välinen suhde. Medvedev on presidentti, mutta siitä huolimatta hän on alisteinen Putinille. Kaikki perustuu sille, että kunnian miehet kokevat lojaalisuutta toisiaan kohtaan niin kuin Kiovan Rus -järjestelmässä, Luukkanen vertaa.

Yhtäläisyyksiä löytyy lisääkin. Nykyinen ruhtinas on kotoisin Pietarista ja lähettänyt pietarilaiset luotettunsa valtion eri hallintoelimiin.

Lisää pysyvyyttä Venäjällä:

Neuvostoliiton hajoaminen vuonna 1991 ei ollut ensimmäinen kerta, kun valtiorakennelma murenee. 1200-luvulla neljäs ristiretki katkaisi Kiovan Rusin yhteyden kauppakumppaniinsa Konstantinopoliin. Taloudellinen taantuma teki siitä helpon uhrin mongoleille, jotka ottivat vallan.

Venäjä syntyi rahasta ja ensimmäinen Venäjä kaatui rahojen loppumiseen, Luukkanen kiteyttää.
”Eniten pelkään
kansallissosialismia”

Sanot, että ympyrä on sulkeutunut, kun keskiaikainen hallintajärjestelmä on taas voimissaan Venäjällä. Voiko toinenkin ympyrä sulkeutua ja eräänlainen Neuvostoliitto tehdä paluun, kun talouskriisin takia yritykset palautuvat valtion omistukseen? Sosialistinen ideologia vain korvautuu nationalismilla? Yksipuoluejärjestelmä siellä jo on.

– Eniten pelkään kansallissosialismia, Luukkanen yllättää.

Häntä hirvittää Eduard Limonovin kielletyn kansallisbolshevistisen puolueen ja muiden äärikansallismielisten ihannoima valta väkivallan kautta.

– Jos katsot mielenosoituksia, niin ei niissä ole sosiaalidemokraattien eikä liberaalien lippuja, vaan kansallisbolshevikkien, anarkistien ja muiden hörhöjen. Entä jos keskiluokka, joka haluaa tuontiautonsa ilman veroja, lähtee niiden kelkkaan? hän pohtii.

Arto Luukkanen viittaa venäläisen sosiologin Jevgeni Gontmaherin analyysiin tilanteesta, jossa ihmiset lähtisivät joukoittain kadulle. Vedomosti-lehdessä hän hahmotteli, että tehtaan kaatuminen syrjäisessä kaupungissa voisi johtaa levottomuuksiin. Työläiset vaatisivat työtään takaisin, mutta aluehallinto on voimaton. Oman alueen miliisejä ei usutettaisi väkijoukkojen, omien tuttavien, kimppuun. Kansan vaatimukset leviäisivät ja niitä taltuttamaan lähetettäisiin muualta turvallisuusjoukkoja. Pääministeri huomaisi, ettei maan perustuslaki sovi nykyhallinnon ohjenuoraksi, kun levottomuudet leviävät Moskovaan saakka.

Gontmaherin skenaarion jälkeen tunteet kuohahtivat jo Vladivostokissa, kun autokauppiaat vaativat jatkoa oikeudelleen myydä käytettyjä japanilaisia autoja.

Jevgeni Gontmaher toimii lähellä Medvedevin hallintoa. Hän ei ole mikään dissidentti, Luukkanen korostaa.

Omistus tekee
paluuta valtiolle

Mutta ei Arto Luukkanen pidä neuvostomallistakaan vaihtoehtoa poissuljettuna. Neuvostoliiton tunnukset ovat edelleen olemassa, samoin käytännössä yksipuoluejärjestelmä. Vuonna 2006 Venäjälle perustettiin lisäksi uudenlainen tuotantovälineiden omistusjärjestelmä, jossa valtio omistaa suosikkiyrityksiään.

– Kyllä se tietyllä tavalla on paluuta Neuvostoliittoon. Ja kun nyt ovat nämä talousongelmat, niin valtio on lunastanut pikkupankkeja ja samalla oligarkkien omistuksia on siirtynyt valtiolle. On tapahtunut rauhallinen siirtyminen valtiokapitalismin kautta neuvostoliittolaisiin periaatteisiin, Luukkanen myötäilee.

Vahva johtaja on
kysymysten kysymys

Kolmas pysyvä piirre Venäjällä on luottamus vahvaan johtajaan. Siinä suhteessa Venäjä on valtion muodostumisen jälkeen ollut tuuliajolla oikeastaan vain 1500- ja 1600-lukujen taitteessa sekä 1990-luvulla Boris Jeltsinin kaudella.

Kirjassaan Arto Luukkanen esittää monen muunkin tekemän kysymyksen, voiko Venäjää ymmärtää järjellä. Voiko tätä yhden suuren johtajan kaipuuta ymmärtää järjellä?

– Se on kysymysten kysymys.

Luukkanen kertoo 1730–1740 hallinneesta keisarinna Annasta. Tullessaan hallitsijaksi hän sai kahdeltakymmeneltä voimakkaimmalta aateliselta ukaasin, jossa vaadittiin maata hallittavan heidän käsitystensä mukaan. Merkittävää tässä oli se, että muu aatelisto ei pitänyt vaatimuksesta. He vastustivat hanketta, koska vain itsevaltias pystyisi suojelemaan heitä.

– Vahva johtaja liittyy historian traditioon ja demokratian ohuuteen, Luukkanen sanoo.

Toisenkinlaisia ituja Venäjän historiassa on ollut. 1400-luvulla pohjoisessa Pihkovan-Novgorodin -alueella lähellä Skandinaviaa ruhtinas jopa erotettiin. Mutta Novgorodin kukistuessa yhteys eurooppalaiseen suuntaukseen katkesi 250 vuodeksi.

– Keskitetyn totalitaristisen valtion malli, jossa kaani on kaiken keskus, on mongoleilta peräisin, Luukkanen väittää.

Mongolivalta Venäjällä kesti vuodesta 1240 aina 1480-luvulle asti. Mutta vapautuessaan mongoleista Moskova Luukkasen mukaan omaksui kuitenkin heidän järjestelmänsä. Oli havaittu hyväksi, että hallitsija on herra, joka voi tehdä valtiolla mitä haluaa.

Jakomielisesti
Eurooppaan

Neuvostoliiton olemusta Luukkanen luonnehti aiemmassa kirjassaan kolmella sanalla – visio, viha ja väkivalta. Entä nyky-Venäjän olemus? Miten sen määrittelisit?

– Uudella Venäjällä on jännittävällä tavalla toinen jalka kiinni Neuvostoliitossa, mutta eliitillä toinen jalka on tukevasti Euroopassa.

– Eliitin lapset koulutetaan lännen hyvissä kouluissa ja ulkomaanmatkoja tehdään Thaimaasta Portugaliin. Länttä vastaan uhoava eliitti haluaa henkisesti olla osa Eurooppaa. Suhde Eurooppaan on jakomielitautinen.

– Toinen jalka on kiinni nimenomaan Neuvostoliiton ideassa. Suurvaltamenneisyys ja Neuvostoliiton aikainen vakaus on vähän vanhemman eliitin lähtötilanne.

– Kriisin ja katastrofin pelko hallitsevat myös tämän uuden Venäjän eliittiä. Venäjän hajoaminen on hirmuisin uhkakuva, minkä he voivat kuvitella, Luukkanen kuvailee.

Kestääkö eliitti
talouskriisin?

– Everstijuntta on vahvistunut. Sen ote on tiivistynyt, se on täsmäpommittanut omia miehiään talouselämän johtoon. Eli firmojen johto on jo sosialisoitu.

– Mielenkiintoista on, vaikuttaako tähän eliittiin se, että rahat on loppu. Pystyykö se ottamaan tilanteen vastaan yksimielisenä vai alkaako siinä jonkinlainen nokittelu.

– Talouskriisillä tulee olemaan poliittiset seuraukset, koska raha ja hyvinvointi ovat olleet Putinin hallinnon sekurokratian perustana, Luukkanen muistuttaa.