keskiviikkona, helmikuuta 25, 2009

Valtio ja terrorismi



Jan Guillou: Uinuva uhka. Suomentanut Salla Simukka. Like 2008. 382 sivua.
Kirjan takakansi ei voisi johtaa pahemmin harhaan. Sen mukaan Jan Guilloun
uusin romaani Uinuva uhka on ”nopeatempoinen trilleri terrorismin uhkaamasta Tukholmasta.”
Uinuva uhka on kaikkea muuta kuin nopeatempoinen ja trilleri se ei ole ollenkaan. Ei oikeastaan jännityskirja missään mielessä, vaan pikemminkin romaanimuotoon kirjoitettu vihainen pamfletti ns. terrorismin vastaisen sodan ulottuvuuksista kansalaisoikeuksiin pohjoismaisessa demokratiassa.

Kirjan alussa turvallisuuspoliisi tekee nopean ja tehokkaan iskun ”Ruotsin al-Qaidaan” ja estää oman kertomansa mukaan viime hetkellä terrori-iskujen sarjan, jonka kohteena ovat niin kuningatar Silvia kuin Globenissa esiintyvä Livets Ord -uskonlahkon tähtilaulaja Carola.

Millainen oli tämä Ruotsin al-Qaida, sitä ryhtyvät tahoillaan selvittämään turvallisuuspoliisiin siirtyvä ”Ruotsin paras kuulustelija” Ewa Tanguy sekä Jan Guilloun omakuva, radion ajankohtaisohjelman sankaritoimittaja Erik Ponti.

Ilmenee, että terrorihankkeesta todistavat lähinnä pidätettyjen hankkimat lannoitteet ja kotitalouskemikaalit. Kuukausia pidätyssellissä istunut islamistitaistelija osoittautuu kristityksi ja todisteet väärennetyiksi.

Jan Guillou joutui 1970-luvulla vankilaan paljastettuaan turvallisuuspoliisin vakoilevan vasemmistolaisia ruotsalaisia. Uinuvassa uhkassa hän tuntuu välillä vapisevan raivosta turvallisuuspoliisi Säpon ja sen uusien terrorismivaltuuksien kanssa, mutta onnistuu kuitenkin pitämään itsensä kurissa.

Hän ei ryhdy saarnaamaan eikä luennoimaan, vaan vie romaaniaan kylmän viileästi kohti sen kamalaa loppunäytöstä. Taistelu terrorismia vastaan riistämällä tummilta ihmisiltä kansalaisoikeudet ei ehkäise, vaan tuottaa terrorismia.

Enimmäkseen vakoilu- ja historiallisia romaaneja kirjoittanut Jan Guillou on Uinuvassa uhkassa parhaimmillaan. Teos on hyytävä kuva ajastamme ja Guillou saa kerrankin pidettyä hieman omahyväisen jaarittelun kurissa.

Suosittelen Uinuvaa uhkaa oheislukemiseksi Hannu Yli-Karjanmaan kirjalle Valtiot ja terrorismi tai toisinpäin.

sunnuntaina, helmikuuta 22, 2009

En ole rasisti, mutta...

Lue myös: Kansan Uutiset verkossa

KAI HIRVASNORO

”Poliittinen julkisuus on mennyt sellaiseksi, että tällä menolla politiikkaan eivät hakeudu kuin psykopaatit, jotka eivät välitä mitään, tai tomppelit, jotka eivät ymmärrä mitään.”

Ajatelman kirjoitti Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ”plokiinsa” keskiviikkona. Sitä hän ei kertonut, kumpaan joukkoon itse kuuluu.

Taloustutkimus selvitti Ylen toimeksiannosta Perussuomalaisten mahtavan nousun taustaa. Tulos oli, että puolue on keskustalaisempi kuin Suomen Keskusta ja kannattajakunnaltaan enemmän työväenpuolue kuin SDP tai Vasemmistoliitto. Perussuomalaisia kannatetaan, koska se edustaa konservatiivisia arvoja ja tavallisuutta sekä protestihenkeä.

Näillä eväillä Perussuomalaiset ovat nousseet aivan Vasemmistoliiton kantaan ja sen oppositiopolitiikkaa kansalaiset pitävät parempana kuin SDP:n tai Vasemmistoliiton.

Harva hyvän arvosanan antaneista tosin tiesi, miten tätä Suomen parasta oppositiopolitiikkaa on käytännössä harjoitettu. Useimmille riittää se, että puolueen puheenjohtaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja (ainutlaatuinen yhdistelmä muuten) Timo Soini puhuu rehevästi ja kiteyttää monimutkaiset asiat nokkeliksi iskulauseiksi.

Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että vasemmistojohtajilla sana ei ole kansaan menevästi hallussa.

Sitä, mitä asioita Perussuomalaiset varsinaisesti ajavat, onkin vaikeampi selvittää. Puolueessa puhutaan kyllä tavallisten suomalaisten puolesta, mutta asiassa kuin asiassa päädytään lopulta siihen yhteen ydinsanomaan:

”Mikäli maahanmuuttopolitiikkaan ei saada pikaista muutosta, räjähtää se pian käsiin”, sanoi ryhmäpuhuja Raimo Vistbacka, kun eduskunta ensimmäisen kerran tänä vuonna pääsi ottamaan kantaa talouskriisiin.

Viime tiistaina ulkomaalaislain käsittelyssä Pentti Oinonen jatkoi:

”Suomeen halutaan lisää elintasopakolaisia... Pahimmassa tapauksessa lakiesitys tarkoittaa sitä, että pieni Suomi alkaa ratkaista kehitysmaiden ongelmia siirtämällä väestöä sieltä meille tänne Suomeen.”

Tämä tapahtui noin kaksi minuuttia sen jälkeen, kun Timo Soini oli ensimmäisen kerran sanonut eduskunnan edessä selvästi, ettei hänen puolueensa suvaitse rasismia.

Tässä ei nyt kutsuta Pentti Oinosta rasistiksi. Ei hän voi mitään sille, että ei-rasististen ”maahanmuuttokriitikoiden” lisäksi myös ilmiselvät rasistit puhuvat aina elintasopakolaisista ja turvapaikanhakijoista sosiaalitoimen elätteinä.

Viimeksi eilen Timo Soini valitti Helsingin Sanomissa kovaa kohtaloaan. Miksi häneltä aina tivataan kantaa rasismiin ja vaaditaan tilille kaikkien tekemisistä.

Niin, miksi?

Voisiko syynä olla se, että kaikki tunnetut politiikkaa maahanmuuttokortilla tekevät henkilöt ovat juuri perussuomalaisia?

Sitä on kansanedustaja Pentti Oinonen, joka sanoo vähän sivistyneemmin saman asian kuin joensuulainen skini 1990-luvulla Vesa Puurosen toimittamassa kirjassa Valkoisen vallan lähettiläät:

No eihä se ku vittu ku saatana soskusta ku ne tullee tänne ni sossu maksaa niille kaikki kämpät ja ruuat.

Perussuomalaisia edustaa ”maahanmuuttokriitikoista” tunnetuin, kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho, jonka kirjoituksia poliisi parhaillaan tutkii.

Ja samasta puolueesta on myös tämän hetken puhutuimman internet-yhteisön perustaja, varavaltuutettu Rami Sipilä.

On ollut huimaavaa seurata pitkin viikkoa, millä vauhdilla hänen perustamansa yhteisö kasvaa. Eilen puolilta päivin 20 221 ihmistä oli ”auttamassa” somali-ystäviämme kotiin. Melkein kaikki omalla nimellään ja kuvallaan.

Eivät kaikki, mutta monet tekevät sen tähän tyyliin:

Helppohan se on täällä olla ku saa asunnon, ilmaisen HYVÄN terveydenhuollon, ja kaiken maailman sosiaalitanttojen hyysäystä minkä sielu sietää. Oisko mitään järkee että jokaisella suomalaisella ois katto pään päällä ennenku näille kasipalloille ees harkitaan semmosta.

Kuvista päätellen tällaisia mielipiteitä esittävät ovat aivan tavallisia nuoria miehiä ja naisia. Maailman parhaaksi mitatusta peruskoulusta on päästy tällä vuosituhannella, mutta asenteet ovat 1930-luvulta.

Tämän takia sinua, Timo Soini, vaaditaan tilille kaikkien tekemisistä. Olet Tony Halmeen tapauksesta lähtien kerännyt puolueellesi kannatusta juuri tällaisilla ennakkoluuloilla, mutta ollut huono kantamaan puoluejohtajalle kuuluvaa vastuuta, kun soppa kiehuu yli.

torstaina, helmikuuta 19, 2009

Tulin tapaamaan sukulaisiani (Hetket jotka jäivät 23)


Keväällä ja kesällä televisiossa esitetty hieno brittisarja Life on Mars muistutti mieleen, että Englannissa tehtiin 1970-luvulla rankkoja ja tylyjä rikoselokuvia, jotka rosoisuudessaan pesivät mennen tullen ajan kovimmatkin amerikkalaisteokset, jopa Likaisen Harryn.
Life on Marsin tunnusmelodiakin tuntui kumman tutulta.
Ja eikö vain siihen ollutkin ujutettu mukaelma Mike Hodgesin rajun gangsterielokuvan Tappakaa Carter (Get Carter, 1971) ultratyylikästä tunnusmelodiaa, jonka aikoinaan sävelsi jazzmuusikko Roy Budd.
Elokuvassa ammattitappaja Jack Carterin (Michael Caine) veli kuolee muka juopon yliajamana veljesten kotikaupungissa Newcastlessa, mutta Jack Carter ei usko tällaisiin sattumiin. Lontoossa isolle mafiapomolle työskentelevä kivikasvoinen Jack huomaakin pian, että hänen kotiinpaluunsa hermostuttaa monia paikallisia roistoja.
Kun asioiden todellinen laita selviää, Jackin kosto on kamala. Näin rankkaa väkivaltaa ei nykyään elokuviin edes kuvattaisi. Nykyajan elokuvien verikekkereissä toki ruumiita tulee kymmenittäin ja sadoittain, mutta sarjakuvien tyyliin. Ei tunnu miltään. Tappakaa Carterissa väkivalta ei tosiaankaan ole viihdettä.
Oma lukunsa elokuvassa ovat Pohjois-Englannissa sijaitseva Newcastlen kaupunki ja sen työläiskorttelit. Siis Englanti muistutti 1970-luvun alussa kehitysmaata!
Newcastlessa Jackin vanha tuttu Eric (Ian Hendry) kysyy, miksi tämä tuli takaisin.
Eric: Mitä on menossa? Oletko lomalla?
Jack: En vaan sukulaisia tapaamassa.
Eric: Sehän mukavaa.
Jack: Olisi, jos he olisivat elossa.
Viimeistään elokuvan hirmuinen loppu todistaa, että rikos ei kannata.

maanantaina, helmikuuta 16, 2009

Monien jatkuvuuksien Venäjä -- Arto Luukkasen haastattelu

(Kansan Uutiset 13.2. 2009)

Venäjä on palannut 1 200 vuoden takaiseen hallintajärjestelmään. Tuotantovälineet ovat palaamassa valtion haltuun. Muuttuuko Venäjä vain palaamalla takaisin entiseen, dosentti Arto Luukkanen?

KAI HIRVASNORO
Pitkälti yli tuhat vuotta Venäjän historiaa puristettuna 500 sivuun. Sellainen on dosentti Arto Luukkasen kirja Muutosten Venäjä – Venäjän historia 862–2009 (Edita 2009).

Luukkanen kirjoitti Venäjän historian vuoteen 1917 asti teoksessaan Hajoaako Venäjä (2001) ja Neuvostoliiton historian teoksessa Neuvostojen maa (2004). Viime vuonna häneltä ilmestyi nyky-Venäjää käsittelevä Projekti Putin. Uutuusteos ulottuu presidentti Dimitri Medvedeviin saakka.

Kirjan nimi on Muutosten Venäjä, mutta yhtä hyvin se voisi korostaa näkökulmaa, ettei mikään lopulta muutu Venäjällä. Tästä yhtenä esimerkkinä Arto Luukkanen katsoo maan päätyneen 2000-luvulla oikeastaan samanlaiseen poliittiseen järjestelmään, jolle Venäjä perustettiin 1 200 vuotta sitten. Valta on taas klaaneilla.

Valta perustui
lojaliteettiin

Luukkanen nojautuu käsitykseen, jonka mukaan Venäjä syntyi 800-luvulla pohjanmiesten, varjagien, ryöstöretkistä. Skandinaaviset kauppiaat lähtivät nykyisen Venäjän alueen vesiteitä hyväksi käyttäen kohti etelää, Konstantinopolia. Siellä Venäjän alueelta otettu ryöstösaalis vaihdettiin hopeaan.

Keskukseksi muodostuneesta Kiovasta tuli ensimmäinen Venäjä, Kiovan Rus. Siellä skandinaavit ja slaavilainen väestö sulautuivat nopeasti toisiinsa ja muodostui valtio.

– Sen aikainen valtio oli vähän niin kuin mafia, Luukkanen kuvailee.

– Se kiristi suojelurahaa ja ryöstöretkille lähdettiin isolla porukalla. Ruhtinaan valta rajoittui omaan aseistettuun seurueeseensa.

– Tärkeää on se, että kun Kiovan Rus organisoitui, niin ruhtinas lähetti omia sukulaisiaan eri kaupunkeihin pitämään valtaa. Valta perustui henkilökohtaiseen lojaliteettiin ja arvovaltaan. Suvussa oli senioriteettijärjestelmä. Suvun vanhin oli suuriruhtinas, Luukkanen kertoo.

Uusi eliitti
silovikkeja

Kun katsotaan nykyistä Venäjää, niin tutulta tuntuu.

– Uuden Venäjän eliitti muodostui 1990-luvulla turvallisuuspalvelun ja armeijan miehistä, näistä silovikeista. Hallintajärjestelmä perustuu vähän samalla tavalla keskiaikaiseen lojaliteettiin. Paras esimerkki tästä on Vladimir Putinin ja Dimitri Medvedevin välinen suhde. Medvedev on presidentti, mutta siitä huolimatta hän on alisteinen Putinille. Kaikki perustuu sille, että kunnian miehet kokevat lojaalisuutta toisiaan kohtaan niin kuin Kiovan Rus -järjestelmässä, Luukkanen vertaa.

Yhtäläisyyksiä löytyy lisääkin. Nykyinen ruhtinas on kotoisin Pietarista ja lähettänyt pietarilaiset luotettunsa valtion eri hallintoelimiin.

Lisää pysyvyyttä Venäjällä:

Neuvostoliiton hajoaminen vuonna 1991 ei ollut ensimmäinen kerta, kun valtiorakennelma murenee. 1200-luvulla neljäs ristiretki katkaisi Kiovan Rusin yhteyden kauppakumppaniinsa Konstantinopoliin. Taloudellinen taantuma teki siitä helpon uhrin mongoleille, jotka ottivat vallan.

Venäjä syntyi rahasta ja ensimmäinen Venäjä kaatui rahojen loppumiseen, Luukkanen kiteyttää.
”Eniten pelkään
kansallissosialismia”

Sanot, että ympyrä on sulkeutunut, kun keskiaikainen hallintajärjestelmä on taas voimissaan Venäjällä. Voiko toinenkin ympyrä sulkeutua ja eräänlainen Neuvostoliitto tehdä paluun, kun talouskriisin takia yritykset palautuvat valtion omistukseen? Sosialistinen ideologia vain korvautuu nationalismilla? Yksipuoluejärjestelmä siellä jo on.

– Eniten pelkään kansallissosialismia, Luukkanen yllättää.

Häntä hirvittää Eduard Limonovin kielletyn kansallisbolshevistisen puolueen ja muiden äärikansallismielisten ihannoima valta väkivallan kautta.

– Jos katsot mielenosoituksia, niin ei niissä ole sosiaalidemokraattien eikä liberaalien lippuja, vaan kansallisbolshevikkien, anarkistien ja muiden hörhöjen. Entä jos keskiluokka, joka haluaa tuontiautonsa ilman veroja, lähtee niiden kelkkaan? hän pohtii.

Arto Luukkanen viittaa venäläisen sosiologin Jevgeni Gontmaherin analyysiin tilanteesta, jossa ihmiset lähtisivät joukoittain kadulle. Vedomosti-lehdessä hän hahmotteli, että tehtaan kaatuminen syrjäisessä kaupungissa voisi johtaa levottomuuksiin. Työläiset vaatisivat työtään takaisin, mutta aluehallinto on voimaton. Oman alueen miliisejä ei usutettaisi väkijoukkojen, omien tuttavien, kimppuun. Kansan vaatimukset leviäisivät ja niitä taltuttamaan lähetettäisiin muualta turvallisuusjoukkoja. Pääministeri huomaisi, ettei maan perustuslaki sovi nykyhallinnon ohjenuoraksi, kun levottomuudet leviävät Moskovaan saakka.

Gontmaherin skenaarion jälkeen tunteet kuohahtivat jo Vladivostokissa, kun autokauppiaat vaativat jatkoa oikeudelleen myydä käytettyjä japanilaisia autoja.

Jevgeni Gontmaher toimii lähellä Medvedevin hallintoa. Hän ei ole mikään dissidentti, Luukkanen korostaa.

Omistus tekee
paluuta valtiolle

Mutta ei Arto Luukkanen pidä neuvostomallistakaan vaihtoehtoa poissuljettuna. Neuvostoliiton tunnukset ovat edelleen olemassa, samoin käytännössä yksipuoluejärjestelmä. Vuonna 2006 Venäjälle perustettiin lisäksi uudenlainen tuotantovälineiden omistusjärjestelmä, jossa valtio omistaa suosikkiyrityksiään.

– Kyllä se tietyllä tavalla on paluuta Neuvostoliittoon. Ja kun nyt ovat nämä talousongelmat, niin valtio on lunastanut pikkupankkeja ja samalla oligarkkien omistuksia on siirtynyt valtiolle. On tapahtunut rauhallinen siirtyminen valtiokapitalismin kautta neuvostoliittolaisiin periaatteisiin, Luukkanen myötäilee.

Vahva johtaja on
kysymysten kysymys

Kolmas pysyvä piirre Venäjällä on luottamus vahvaan johtajaan. Siinä suhteessa Venäjä on valtion muodostumisen jälkeen ollut tuuliajolla oikeastaan vain 1500- ja 1600-lukujen taitteessa sekä 1990-luvulla Boris Jeltsinin kaudella.

Kirjassaan Arto Luukkanen esittää monen muunkin tekemän kysymyksen, voiko Venäjää ymmärtää järjellä. Voiko tätä yhden suuren johtajan kaipuuta ymmärtää järjellä?

– Se on kysymysten kysymys.

Luukkanen kertoo 1730–1740 hallinneesta keisarinna Annasta. Tullessaan hallitsijaksi hän sai kahdeltakymmeneltä voimakkaimmalta aateliselta ukaasin, jossa vaadittiin maata hallittavan heidän käsitystensä mukaan. Merkittävää tässä oli se, että muu aatelisto ei pitänyt vaatimuksesta. He vastustivat hanketta, koska vain itsevaltias pystyisi suojelemaan heitä.

– Vahva johtaja liittyy historian traditioon ja demokratian ohuuteen, Luukkanen sanoo.

Toisenkinlaisia ituja Venäjän historiassa on ollut. 1400-luvulla pohjoisessa Pihkovan-Novgorodin -alueella lähellä Skandinaviaa ruhtinas jopa erotettiin. Mutta Novgorodin kukistuessa yhteys eurooppalaiseen suuntaukseen katkesi 250 vuodeksi.

– Keskitetyn totalitaristisen valtion malli, jossa kaani on kaiken keskus, on mongoleilta peräisin, Luukkanen väittää.

Mongolivalta Venäjällä kesti vuodesta 1240 aina 1480-luvulle asti. Mutta vapautuessaan mongoleista Moskova Luukkasen mukaan omaksui kuitenkin heidän järjestelmänsä. Oli havaittu hyväksi, että hallitsija on herra, joka voi tehdä valtiolla mitä haluaa.

Jakomielisesti
Eurooppaan

Neuvostoliiton olemusta Luukkanen luonnehti aiemmassa kirjassaan kolmella sanalla – visio, viha ja väkivalta. Entä nyky-Venäjän olemus? Miten sen määrittelisit?

– Uudella Venäjällä on jännittävällä tavalla toinen jalka kiinni Neuvostoliitossa, mutta eliitillä toinen jalka on tukevasti Euroopassa.

– Eliitin lapset koulutetaan lännen hyvissä kouluissa ja ulkomaanmatkoja tehdään Thaimaasta Portugaliin. Länttä vastaan uhoava eliitti haluaa henkisesti olla osa Eurooppaa. Suhde Eurooppaan on jakomielitautinen.

– Toinen jalka on kiinni nimenomaan Neuvostoliiton ideassa. Suurvaltamenneisyys ja Neuvostoliiton aikainen vakaus on vähän vanhemman eliitin lähtötilanne.

– Kriisin ja katastrofin pelko hallitsevat myös tämän uuden Venäjän eliittiä. Venäjän hajoaminen on hirmuisin uhkakuva, minkä he voivat kuvitella, Luukkanen kuvailee.

Kestääkö eliitti
talouskriisin?

– Everstijuntta on vahvistunut. Sen ote on tiivistynyt, se on täsmäpommittanut omia miehiään talouselämän johtoon. Eli firmojen johto on jo sosialisoitu.

– Mielenkiintoista on, vaikuttaako tähän eliittiin se, että rahat on loppu. Pystyykö se ottamaan tilanteen vastaan yksimielisenä vai alkaako siinä jonkinlainen nokittelu.

– Talouskriisillä tulee olemaan poliittiset seuraukset, koska raha ja hyvinvointi ovat olleet Putinin hallinnon sekurokratian perustana, Luukkanen muistuttaa.

keskiviikkona, helmikuuta 11, 2009

Esko Seppäsen synkkä yksinpuhelu


Linkki: Kansan Uutiset
Velkaantumisesta syntynyt talouskriisi on ainutlaatuinen, mutta kapitalismin lopullinen kriisi se ei ole, sanoo europarlamentaarikko Esko Seppänen. Hän on arvionsa mukaan ennustanut seitsemän kertaa kapitalismin tulleen tiensä päähän. Enää Seppänen ei tällaista uskalla ennustaa.Esko Seppänen julkaisi viikko sitten 26:nnen kirjansa Hullun rahan tauti – Kapitalismin musta syksy. Se ilmestyi Tammen Huutomerkki-sarjassa.

KAI HIRVASNORO

Tarkoitukseni oli kirjoittaa europarlamentin lopettajaisiksi kirja sen toiminnasta ja taloudellisista kytköksistä. Mutta Lehman Brothersin konkurssi 15. syyskuuta oli sellainen maanjäristys, joka keskitti huomion tulevaan taloudelliseen kriisiin. Se ei ole loppuakseen.

Kirjassa on otettu huomioon vuodenvaihteen tiedot. 15. tammikuuta oli viimeinen päivä korjauksille. 16. tammikuuta yksi maailman suurimmista pankeista Bank of America joutui vaikeuksiin. Sitä ei ole otettu huomioon tässä kirjassa. Bank of American tapaisia pelastusoperaatioita joudutaan tekemään myös tulevaisuudessa. Tältä osin kriisi ei suinkaan ole päättynyt.

Kriisi syntyi
velasta...

Mistä tämä kriisi on syntynyt? Se on syntynyt velasta.

2000-luvun puolivälissä elettiin maailmantalouden kaikkein voimakkaimman kasvun aikakausi, joka perustui Yhdysvaltain velkaantumiseen. Kriisi aiheutui ennen muuta asuntosektorin veloista.

Olin elokuussa 2007 kesänaapurillani Erkki Liikasella kylässä. Olimme molemmat lomalla. Hän sanoi, että Suomen Pankista soittivat. Nyt on jotain tapahtumassa. Kysymys on subrime-asuntoluotoista.

Subrimet ovat maksukyvyttömille velallisille annettua velkaa ja niiden velkapommi oli ennemmin tai myöhemmin räjähtämässä käsiin asuntojen hintojen nousun pysähtyessä.

...joka monistettiin
muodostamalla ketju

Subrime-velkaa jatkettiin arvopaperistamalla maksukyvyttömien ihmisten velat ja tekemällä niille arvopapereille vielä johdannaisia. Muodostettiin ketju, jossa alkuperäinen maksukyvyttömyys siirtyi moninkertaiseksi. Ja tässä nyt ollaan.

Yksi tämän kriisin perussyitä on pääomamarkkinoiden inflatoiminen. Pääomamarkkinoiden kysyntää varten luotiin löysää rahaa, velkaa, joka sijoitettiin kohteisiin, joiden arvo nousi riippumatta siitä, oliko sillä vastaavuutta reaalitaloudessa. Kutsun tätä hötörahasfääriksi.

Julkinen valta ei
luo uutta rahaa

Kuka luo uutta rahaa?

Eivät sitä luo keskuspankit eikä julkinen valta, vaan yksityinen pankkijärjestelmä. Se, että pankit luovat liikkeellä olevan rahan pitää ymmärtää nyt, kun pankit eivät toimi.

Luin jostain, että 3 prosenttia Englannissa liikkeellä olevasta rahasta on julkisen vallan liikkeelle laskemaa ja 97 prosenttia pankkien liikkeelle laskemaa. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävä reaalitaloudellinen vaikutus silloin, kun pankki ei anna uutta velkaa. Velka on uuden kasvun edellytys. Ilman velkarahoitusta ei voi olla kasvua ja tässä mielessä pankkijärjestelmän jäätyminen on tuhoisa asia, koska se tuhoaa kasvun edellytykset.

Mitä tulee tämän tilanteen ratkaisuun, niin en minä tiedä, mitä pitäisi tehdä tai mitä tapahtuu seuraavaksi. Näin kansainvälistä ja monimutkaista kriisiä ei ole aikaisemmin ollut. Kutsun tätä laman globalisaatioksi. Ensin globalisoitiin pääomamarkkinat ja se toi mukanaan globaalin laman.
Inflaatio on
pakko tehdä

Poliittisella järjestelmällä ei tänä päivänä ole sellaista vaihtoehtoa, jolla tämä kriisi voitaisiin torjua yhdellä tai kahdella toimenpiteellä.

Rahapolitiikan mahdollisuudet on käytetty loppuun, kun Yhdysvalloissa korot ovat nollilla ja velat sosialisoidaan. Sitä paitsi jos rahapolitiikalla lasketaan liikkeelle lisää rahaa ja velkaannutetaan Yhdysvaltain valtiota, ei se auta velkojen maksuun mitään. Velka vaan lisääntyy, jos otetaan lisää velkaa.

Mitä tulee finanssipoliittiseen elvytykseen, senkin mahdollisuudet ovat rajalliset. Sitä tarvitaan niin paljon, että raha loppuu maailmasta.

Minun näkemykseni mukaan perusongelma on velka ja siihen on kolme lääkettä:

Tulee joko deflaatio, joka on työttömyyttä, lamaa ja pysähtyneisyyttä. Se nostaa velan hintaa.

Tai inflaatio, joka on mukavampaa aikaa kuin lamapysähtyneisyys, työttömyys ja kurjistuminen. Sekin on köyhien kyykyttämistä. Deflaatiolla ja inflaatiolla kyykytetään köyhiä, mutta inflaatiolla voidaan hoitaa velkaongelmaa. Minusta ne joutuvat tekemään Yhdysvalloissa ja sitä kautta koko maailmassa tämän inflaation velkaongelman ratkaisemiseksi.

Huonoin vaihtoehto on sitten stagflaatio, joka aiheuttaa inflaation ongelmat, mutta ei auta velkojen maksussa.

Miljardi meni jo
eläkeyhtiöille

Mitä vaikutuksia talouskriisillä on Suomeen?

Lähimmät vaikutukset liittyvät työeläkejärjestelmään. Sille annettiin pari vuotta sitten lupa laajentaa osakeomistustaan pääomien sijoituspaikkana ja yhtiöt ostivat ulkomaisia osakkeita silloin, kun niitä sai vain kalliilla. Nyt niiden osakkeiden arvo on alentunut 15-20 prosenttia.
Se on ensimmäinen asia, joka hoidettiin Suomessa kuntoon. Valtio antoi työeläkeyhtiöille miljardin euron tulonsiirron työeläkejärjestelmään liittyvien rahastojen tappioiden estämiseksi. Tämä on jäänyt kummallisen vähälle huomiolle, että on suoritettu miljardin tulonsiirto työeläkeyhtiöiden hyväksi.

Meillä on
luottolama

Mitä muita vaikutuksia tällä on Suomeen?

Rahat on loppu. Suurteollisuus ja pienemmätkään yritykset eivät saa uutta velkaa ja vanhat velat pannaan maksuun. Kyllä meillä on luottolama, mutta luottolaman torjunta on näissä olosuhteissa ongelmallista, kun pankkijärjestelmä on 70-prosenttisesti ulkomaisessa omistuksessa.

Kapitalismille
ei vaihtoehtoa

Laskujeni mukaan olen ennustanut kapitalismin lopun seitsemän kertaa ennen tätä. En usko, että kapitalismi kaatuu eikä sille ole tällä hetkellä mitään vaihtoehtoa. Ennen olisin kyllä uskaltanut ennustaa sen romahtavan, mutta en enää, koska se on niin monta kertaa pelastunut.
Kapitalismi jatkaa jossain toisessa muodossa. Valtion omistus lisääntyy, sääntely ja valvonta lisääntyvät, irrottaudutaan uusliberaalista paradigmasta.

Mutta poliitikoille tämä on kiusallinen paikka. Toivoa pitää luoda. Ei voi olla sellaista poliitikkoa, joka sanoo, ettei mitään ole tehtävissä. Paitsi minä, joka olen lopettamassa europarlamentissa.

Oireita voidaan lievittää. Minä kannatan elvyttämistä, korkojen alentamista... Jotain täytyy yrittää, mutta eivät ne tule tässä kriisissä auttamaan, koska tämä on ensimmäistä kertaa näin laaja systeemin kriisi.

Poliitikkojen ongelma on siinä, ettei ole yhtään hyvää vaihtoehtoa, mihin suuntaan pitäisi toimia ja jotenkin on kuitenkin yritettävä toimia. Ja se tapahtuu rahapolitiikalla korkojen alentamisella ja finanssipolitiikalla velkaelvyttämisellä. Sen tien päässä meitä odottavat lisävelka, korkeammat korot, velkojen takaisin maksu – nyt tällä elvytyspolitiikalla luodaan uuden kriisin ainekset.

Venäjällä kriisi
tuhoaa oligarkit

Venäjä on todellisissa vaikeuksissa. Sitä kuvaa, että jalkapallojoukkue Chelsean omistajan Roman Abramovitshin omaisuuden on laskettu alentuneen 23 miljardista dollarista 3,5 miljardiin dollariin ja siitäkin 2 miljardia on velkaa. Tämä kuvaa sitä, miten ikonit ovat pudonneet seiniltä eri maissa ja miten monimutkaiset vaikutukset kassakriisillä on.

Skenaarioni on, että Venäjällä tämä kriisi tuhoaa oligarkit. Tulee valtion omistusta oligarkkien omistuksen tilalle, koska heidän omaisuutensa katoaa velkavivulla. Ainoa, joka voi pelastaa venäläiset yritykset on valtio. Venäjällä tapahtuu hyvin suuri rakenteellinen muutos yritystoiminnan kansallistamisen suuntaan.

Venäjä joutuu devalvoimaan rahansa ja hoitamaan sillä tavalla maan asiat kuntoon. Se ei mahdollista investointeja uusiin öljy- ja kaasukenttiin, joten ennen pitkää kun vanhat kentät käytetään loppuun, se aiheuttaa Venäjän taloudelle erittäin suuren ongelman. Tämä voi aiheuttaa poliittista levottomuutta, tyytymättömyyttä Putiniin.

Ongelma on, ettei siellä ole vaihtoehtoista valtaa. Olin europarlamenttiryhmäni edustajana kommunistisen puolueen puoluekokouksessa. Marssimme Neuvostoliiton lipun perässä Leninin mausoleumille. Kokouksen taustalla soi Stalinin musiikki ja puolueen johtaja oli kirjoittanut uuden kirjan Stalin ja nykyaika. En näe, että se olisi uskottava vaihtoehto Putinin vallalle.
Tämän takia Putin tulee säilymään vallassa. Kuinka väkivaltaista se vallan säilyminen on, sitä on mahdotonta tässä vaiheessa arvioida.

Kiinan ja USA:n
kohtalonyhteys

Kiina on maa, jossa riistetään halpatyövoimaa, tuhotaan luontoa ja ihmisten sosiaalista vointia. Sillä tavalla on pystytty tuottamaan tavaroita Yhdysvaltain markkinoille. Kiina on sitä kautta saanut hirmuiset määrät dollareita ja se on tänä päivänä suurin luotonantaja Yhdysvaltain velkamarkkinoilla.

Kiina on sijoittanut vientiylijäämänsä Yhdysvaltain markkinoille ja rahoittanut sillä tavalla Irakin ja Afganistanin sotia sekä kulutuksen lisääntymistä velkarahalla.

Tässä on se ongelma, että Kiinan täytyy jatkaa tätä politiikkaa. Jos se ei jatka, Yhdysvallat ryhtyy devalvoimaan dollaria ja Kiinan keskuspankin valuuttavarannon arvo laskee. Kiinan on jatkettava samalla tavalla, muuten sen sijoitukset Yhdysvaltain markkinoilla romahtavat.

Tässä on kohtalonyhteys: Kiinan vienti on riippuvainen Yhdysvaltain ostokyvystä ja Yhdysvaltain kansantalouden velkaantuminen on riippuvainen Kiinasta.

lauantaina, helmikuuta 07, 2009

Timo Soinin kumma eurokaveri

(Kansan Uutiset 6.2. 2009)

KAI HIRVASNORO
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on yksi puuhamies hämärässä hankkeessa, jolla on perustettu Eurooppa-puolue Libertasia (KU 5.2.). Viime maanantaina puolueelle myönnettiin europarlamentissa virallinen asema, joka takasi sille heti kättelyssä yhteensä 300 000 euron puoluetuet.

Keskiviikkona hakemus pantiin kuitenkin jäihin, kun ilmeni, ettei virolainen kansanedustaja Igor Grazin olekaan allekirjoittanut puolueen hakemusta. Isot rahat takaavan Eurooppa-puolueen perustajia on oltava vähintään seitsemästä maasta.

Libertas on olemassa lähinnä vain internetissä. Puolue lupaa uudistaa ja demokratisoida Eurooppaa, mutta esimerkiksi huippusuositussa Facebookissa sillä on koko Euroopasta yhteensä 660 jäsentä. Esimerkiksi Vasemmistoliiton Facebook-ryhmässä jäseniä on 491.

Millaisten herrojen kanssa Suomen Nato-jäsenyyttä vastustavan puolueen Natoa kannattava puheenjohtaja Timo Soini oikein on lähtenyt matkaan?

Libertasin johtaja on irlantilainen miljonääri Declan Ganley. Hänellä on maine miehenä, joka yksin kaatoi Lissabonin sopimuksen viime vuoden kansanäänestyksessä. Maine on ylimitoitettu, sillä vasemmistolaista vastarintaa Irlannissa johti europarlamentin GUE/NGL-ryhmään kuuluva Sinn Fein.

Oikeistolaisen Ganleyn epäillään torpedoineen Lissabonin sopimusta Yhdysvaltain puolustusteollisuudesta tienatuilla rahoilla. Viime syyskuussa europarlamentin puhemies Hans-Gert Pöttering sanoi Ganleyllä olevan ainakin 200 miljoonan dollarin arvoiset sopimukset Pentagonin kanssa. Irish Times -lehden mukaan Ganleyn Rivada Pacific -yhtiöllä on viime vuosina ollut 37 miljoonan dollarin arvoiset sopimukset Yhdysvaltain armeijan kanssa Irakin sodassa.

Declan Ganley ei olekaan vastustanut Lissabonin sopimusta kokonaisuudessaan. Sen sotilaallisiin artikloihin hän on suhtautunut varovaisen hyväksyvästi

EU:n militarisoimisen sijaan Ganleyn vastustava kanta näyttääkin liittyvään puhtaasti hänen omiin etuihinsa, jotka koskevat Irlannin asemaa veroparatiisina.

Hanke haiskahtaa
seteliselkärankaiselta

Europarlamentaarikko Esko Seppänen kysyy, mihin kaikkeen vastoin puolueensa kantaa Nato-jäsenyyttä kannattava Timo Soini on sitoutunut. Kun Ganleyn yhteydet Yhdysvaltain ja Naton puolustusteollisuuteen ovat ilmeiset, onko Soini Libertasin yhteydessä sitoutunut myös liittoutumattomien maiden natottamiseen? hän pohtii.

Timo Soini kerää kannatuksensa EU-vastaisuudella. Hänen tukemansa Libertas ei ole lainkaan EU-kriittinen. Se luonnehtii itseään paneurooppalaiseksi poliittiseksi liikkeeksi, ”joka on omistautunut uuden, demokraattisen, vastuullisen ja avoimen Euroopan Unionin luomiseen.”

– Timo Soini on nyt menossa mukaan veroparatiisipuolueeseen ja Nato-myönteiseen eurooppalaiseen puolueeseen, jossa vasemmiston esille nostama militarisointi ei ole tärkeä asia, Seppänen luonnehtii.

Hän kertoo varoittaneensa henkilökohtaisesti Timo Soinia Libertasista.

– Puolueen perustamisessa houkuttimena on europuoluetuki, ei niinkään mikään aatteellisuus, sanoo hankkeessa seteliselkärankaisuutta näkevä Seppänen.

Perussuomalaiset vastustavat tavoiteohjelmassaan puoluetukien korottamista.

EU-kriittisillä on jo ennestään neljä Eurooppa-puoluetta.

keskiviikkona, helmikuuta 04, 2009

Ryhmäteatterin Päällystakissa talous on komediaa


Talousuutiset ovat komediaa, sanoo käsikirjoittaja Esa Leskinen. Ryhmäteatterin kevään näytelmä Päällystakki nauraa aikamme uudelle uskonnolle.

KAI HIRVASNORO

Miten taipuu Nikolai Gogolin novelli Päällystakki kuvaksi meidän ajastamme? Novelli on vuodelta 1842 ja tapahtumapaikkana tsaarin Pietari. Alkuperäisteoksessa viisikymppinen virkamies Akaki Akakijevits kirjoittaa sulkakynällä puhtaaksi viraston asiakirjoja.

Meidän aikamme Päällystakissa Akaki (Martti Suosalo) on pankkivirkailija, joka leikkaa leikkurilla osakekuponkeja. Siitä tarina Ryhmäteatterin Gogol-sovituksessa alkaa.

Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän kirjoittama Päällystakki perustuu Nikolai Gogolin kertomukseen, mutta tapahtuu Suomessa Helsingin olympialaisista tähän hetkeen ja vähän ylikin.

Parin näytteen perusteella luvassa on hulvatonta farssia kapitalismista ja sen tuhoavasta vaikutuksesta niin yksilöön kuin laajemminkin. Näytelmän aiheet eivät ole enempää eikä vähempää kuin työelämän huononeminen, talous ja osattomuus.

Talous on
uusi uskonto

Näistä osattomuudella käsikirjoittaja Esa Leskinen ei tarkoita vain taloudellista, vaan myös henkistä osattomuutta. Päällystakin kirjoittajat väittävät talouden syrjäyttäneen uskonnon. Uudessa taloususkonnossa olet osaton, jos et menesty taloudessa ja kuluttamisessa.

Näytelmän myös ohjannut Leskinen katsoo, että taloudesta on tullut itsetarkoitus. Sillä ei varsinaisesti pyritä mihinkään päämäärään. Talouden ainoa tarkoitus on talouden vahvistuminen.

– Talouden lait ovat kuin katekismuksen: kukaan ei tunne niitä, kukaan ei tiedä mitä ne ovat, mutta niitä ei myöskään saa kyseenalaistaa. Kuuntelemme vakavissamme kaiken maailman tyyppejä, jotka pöpöttävät mitä sattuu, hän kuvaa uuden uskonnon papistoa.

Gogolin Päällystakin Akaki on melkein sanaton yksinäinen mies, joka on uppoutunut puhtaaksikirjoittamisen kiehtovaan maailmaan. Elämä, sekä novellissa että Ryhmäteatterin näytelmässä, saa uuden vaihteen, kun Akakilla viimein on varaa ostaa virttyneen poplarin tilalle hieno käsintehty päällystakki.

Tämä yli 150 vuotta vanhan tarinan peruskuvio osuu Esa Leskisen mielestä juuri tähän aikaan. Pärjääminen on kuluttamista. Ihminen muuttuu aaveeksi ja takki eläväksi olennoksi. Kuluttaja ostaa kuolemattomuutta kuluttamalla. Kuluttamisessa tärkeää ei ole itse tavara, vaan se, että sitä voi ostaa koko ajan lisää.

Näytelmä ja kriisi
etenivät yhtä aikaa

Näytelmän toisen käsikirjoittajan Sami Keski-Vähälän mukaan Gogolin novellissakin osattomuus koskee sitä, nähdäänkö ihminen vai ei.

– Kun Akakilla ei ole päällystakkia, kukaan ei näe häntä, vaan vain sen, miten häntä voi hyödyntää. Akaki ei voi rakastaa eikä häntä voi rakastaa, koska häntä ei nähdä.

Esa Leskinen kertoo, että Nikolai Gogolin novelli valittiin näytelmän pohjaksi juuri takin vuoksi. Novelli on myös aavetarina ja jotain kummitusmaista hänestä on myös kapitalistisessa yltiöpäisyydessä, missä mikään ei riitä.

Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä alkoivat kirjoittaa Päällystakkia viime toukokuussa. Silloin kansainvälisen talouden romahdukseen uskoivat vain harvat kriittiset ekonomistit. Investointipankit Yhdysvalloissa tosin luhistuivat, mutta eihän sen pitänyt heijastua oikeaan talouteen.

Näytelmän kirjoittaminen ja talouskriisi etenivät yhtä jalkaa. Kaksikko kirjoitti tiiviisti yhdessä. Tekstiä vaihdettiin sähköpostilla kahden metrin päähän.

Päällystakki on railakas komedia vakavasta aiheesta. Esa Leskisen mukaan tyylilajiin vaikutti se, että monet todellisen elämän talousuutiset ovat nimenomaan koomisia. Komediana hän pitää esimerkiksi sitä, että lama johtuu pankkien ja talousanalyytikkojen ahneudesta. Ja sitten suomalaisia käsketään kuluttamaan, että pelastuisimme lamalta.

– Se on minusta hauskaa.

Päällystakin ensi-ilta on Ryhmäteatterin Helsinginkadun näyttämöllä 6. helmikuuta. Esitykset päättyvät 12. toukokuuta.